Huono itsetunto stressin takana

Tässä hiljoksiin ollessa on tullut monia “a-haa” elämyksiä. Tänään olen miettinyt paljon minun stressiäni. Stressaannun melkein kaikesta – ja jos stressi ei itsessään puhkaise MS-tautia niin se ainakin pahentaa oireita. Esimerkiksi sosiaalisen median selailu tuottaa paljon enemmän stressiä kuin inspiraatiota! Vanhempana tunnen hyvin paljon stressiä, kun en harrasta ja tuohua hymyillen lasteni kanssa. En kata teema-astioihin terveellistä brunssia joka lauantai haaleen vaaleasti sisustetussa kodissa – ja jos näin olisi, en ehtisi ottaa siitä kuvia! Korotan ääntäni varmasti liian usein, enkä jaksa joka hetkessä postiivisesti korjata lasten käyttäytymistä.

Voi kun sitä muistaisi, että monen juuri niiden “haalean vaalean, positiivisten elämänmakuisten” blogien tarkoitus on tuoda kirjoittajalleen elantoa. Niiden tarkoitus on saada lukijat tavoittelemaan aina jotain: olla itse parempi, tehdä kodista hienompi, olla mahtavampi äiti, näyttää paremmalta ja olla koko ajan positiivisempi. Miten muuten meitä poloisia saadaan kuluttamaan, jos meidän elämä ja me olisimmekin juuri sellaisenaan riittäviä?

Okei, nyt saattaa mennä jo ilkeilyn puolelle. Negatiiviset kommentit kertoo enemmän niiden sanojasta kuin niiden kohteesta. Tästä kuitenkin päästään aasinsillan kautta siihen, että stressaaminen johtuu hyvin pitkälle, ellei kokonaankin, huonosta itsetunnostani. Siitä, että en hyväksy itseäni tälläisena keskinkertaisena tyhjätaskuisena tallukkana. Sen vuoksi elämästä löytyykin koko ajan jotain, jonka vuoksi voin laittaa stressimittarin täysille.

Olen jo lähempänä neljänkymmenen vuoden ikää. Olen kantanut huonoa itsetuntoa harteillani niin pitkään kuin muistan. Parikymppisenä minulla oli muutaman vuoden pätkä, jolloin elämästä oli monella tapaa lähtenyt tuttu turva ja pohja – se on ainoa aika, jolloin muistan olleeni tyytyväinen elämääni kaiken sen kaaoksen keskellä!

Olen jo aikaisemmissa postauksissa kirjoittanut samasta asiasta. Ehkä juuri sairastuminen on nyt mahdollisuus uuteen terveempää pääkoppaan. Luulen, että nyt on aika tarttua toimiin puheen sijaan…

Tulevia postauksia, (kunhan testaukset on valmiina):

– S.T.O.P tekniikka arjessa – löysääkö pipo?

– Hiljaa hengitellen päivään – 15 minuuttia tietoista läsnäoloa aamuun

– Kahden viikon testi kiitollisuuspäiväkirjasta – onko siitä apua?