Sairastunut äiti pohtii: Mitä lapsi tarvitsee?

Onneksi lapset ovat juuri sen ikäisiä kuin ovat. En tiedä, onko minun sairastumisella jotain tekemistä sen suhteen, mutta molemmat lapset ovat kehittyneet valtavan määrän sitten viime kevään. Miten uskomattoman ihania ja fiksuja pakkauksia nuo jälkeläiseni ovatkaan! 

Lapset ovat monella tapaa olleet jossain määrin pakote ja voimavara oman jaksamiseni suhteen. Onneksi heillä on minun lisäkseni monta aikuista, jotka minun maatessa sängyn pohjalla horroksessa, ovat aktiivisesti lasten elämässä.

Syksyllä pahenemisvaiheiden aikana valitin omalle äidille, että mitä hyötyä minustakaan on. Olen enemmän vaivaa kaikille. ” Sinä olet lastesi äiti”, oma viisas äitini vastasi minulle. Näinhän se on. Lapset eivät juurikaan välitä siitä, mitä me äiteinä teemme, kuinka paljon aktiviteettiä me heille keksimme, kuinka siisti meidän koti on ja onko lihapullat tehty luomujauhelihasta. Lapset haluavat, että olemme vanhempina läsnä. Läsnäolo ei tarvitse olla kerrallaan tuntikausia. Se läsnäolo hoituu myös sieltä sängynpohjalta kuunnellen lasta ja lapsi kainalossa pötkötellen.

En ole koskaan oikein osannu leikkiä lasten kanssa. Jotenkin leikkiin heittäytyminen vie minut epämukavuusalueelle… juu vuoden huonoin äiti täällä. Legoilla rakentaminen, pelien pelaaminen ja palapelien kokoaminen on enemmän ”mun juttu” lasten kanssa peuhaamisen, leipomisen ja kokkaamisen lisäksi. 

Silti sillä omalla leikkiinheittäytymisellä ei näytä olevan merkitystä. Kuopuksen kanssa leikkimiseen riittää leikkikahvin siemailu muovikupista. Pääasia on se läsnäolo. Se riittää kuopuksen pyytämään äidin toistuvasti kylään hänen huoneeseen kahville ja kakulle.  

Vanhemmuuteen asetetaan (kiitos taas median some mukaanlukien) niin valtavan paljon paineita ja vaatimuksia, että unohdamme ne yksinkertaiset perusasiat, mitä lapsi tarvitsee (ei välttämättä, mitä hän aina haluaa. Hoplop-reissut ja lelut tulevat kalliiksi). Vanhaa toteamusta noudattaen ei voi mennä kovin harhaan. Lapsi tarvitsee rajoja ja rakkautta, ja mikä voisikaan olla niin voimakasta rakkaudenosoitusta kuin olla aidosti, toisesta kiinnostuen LÄSNÄ.
_________________________________________________________________________________
Summary in English ” Mother with illness ponders: What does a child need?”: My children had to adjust to my MS. There are days where mummy is almost bed bound. Mummy can be very teary and snappy as she is having a bad day. There is so much pressure in parenting. I blame social media. Children need to have hobbies, organic food etc. Need to do this and that to ensure they will be high achievers in life. Do they really have to be that? 


What I have notice what children really want, is a parent to be present. That I can do from the bottom of the bed on a bad day. I’ve never known how to play. Somehow it makes me uncomfortable. Building legos or doing puzzles is my thing but everything else is out of my comfort zone (yes, it makes me sound like the worst mum ever). But even that does not seem to matter to my children. My youngest keeps on inviting me for a coffee and cakes in her room and it is enough for her that I sip imaginary coffee from a plastic cup and tell her that it taste nice. 


I was crying to my mum last summer that I am useless as I cannot do anything anymore. I am nuisance for everyone. ” You are mother for your children”. And she is right. That is enough.