Maria musisoi

( Scroll down for the English summary)

Mainitsin syksyllä blogissa, että kerron myöhemmin lisää musiikkiprojektistani. Oikeastaan se on musiikkiterapiaa. Aloitin kevään aikana pianon ääreessä istumisen, sointuja tapaillen ja kirjoitellen ajatuksiani tähänastisesta elosta. Ajatukset pyörivät luonnollisesti sairauden ympärillä ja millaiseksi se elämääni muuttaa. Niitä ajatuksia kirjoitin ylös ja pikkuhiljaa kasassa oli biisi. Pian toinen, kolmas… Toisaalta tämä olisi riittänyt. 

Sattui kuitenkin niin, että minulla on ollut mahdollisuus äänittää kappaleita lankoni kanssa. Tämä on myös ollut varsin hyvää terapiaa, koska olen joutunut monella tapaa mukavuusalueeni ulkopuolelle. Olen opetellut luopumaan kovasta itsekriittisyydestä ja jollain tapaa oman tuotannon esiintuoti muiden korville on itsensä altistamista muiden arvostelulle. Se tekee hyvää isolle, turhankin hallitsevalle egolle – nöyryyden harjoitelu ei ole koskaan pahasta!
Biisejä on kasassa albumin verran ja hieman ylikin. Ensi vuoden alku kuluu niiden hiomisessa ja katsotaan, mitä niiden kanssa sitten tehdään. Minkään kokoisille lavoille ei ole nousua tiedossa, mutta kuunneltavaksi biisit ovat kuitenkin tulossa. 
Olen avannut Facebook- sivun musiikilleni, jossa kuunnteltavissa on demo biisistä ”Pirate Town” – rakkauslaulu miehelleni ja kymmenen vuotta kotikaupunkina olleelle Bristolille. Sivulle linkki TÄSTÄ. Käykäähän tykkäämässä sivusta, niin pysytte kuulolla uutisista. Tiedä, mitä hullua vielä keksin.
_________________________________________________________________________________
Summary in English ”Maria is making music”: In the spring I started to sit by the piano, trying  out some chords and writing things down about my life so far, thoughts about ms and what it has done to me and my life. Soon I had a song together, and another and another. This in a lot of ways would have been enough.


I’ve had now an opportunity to record those songs with my brother-in-law. This has been great therapy as it has taken me away from my comfort zone: presenting my work to other people (well so far just my family).I’ve got now about an album worth of songs. No, I will not get on any kind of stages to perform them but will see what I’ll do with them after they’ve been polished in the beginning of next year. In any case they will be eventually available for listening.


I’ve opened a Facebook page for my music where you can listen a demo of a song ”Pirate town”, which is a love song for my husband and to Bristol, which was my home town for 10 year. You can listen the song here and liking the page you’ll be up to date with the news.
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *