Aika jättää hyvästit – blogini viimeinen postaus

Olen siivonnut MS-tautiin sairastuttuani elämääni niin, että pyrin poistamaan siitä kaiken, joka ei edistä omaa hyvinvointiani. Jos asia edistää omaa hyvinvointiani, niin sen jälkeen kysyn, edistääkö se myös perheeni hyvinvointia. Toki oma hyvinvointini edistää myös perheeni hyvinvointia, mutta toimintakyvyn ollessa niinkin rajallinen kuin se on, täytyy tehdä usein vaikeitakin päätöksiä.

Tämä tie on kuljettu loppuun. Minun tarinani on kerrottu.

Elämäni suursiivous on jatkunut jo useamman vuoden ajan. Kypsyteltyäni useamman kuukauden päätöstä lopettaa blogin kirjoittaminen, tulin lopulta siihen tulokseen, että se on oikea ratkaisu. Niin haikealta kuin se tuntuukin ja jossain sopukassa sitä viidentoista minuutin kuuluisutta edelleen kirkuu kaikki rippeet huonosta itsetunnostani, tämä tie on kuljettu loppuun. Minun tarinani on kerrottu.

MS-tauti on minun kohdallani ollut alusta saakka aggressiivinen. Tällä hetkellä sairauden taltuttamiseksi käytettävä lääke on neljäs kokeiltava ja näyttää, että sairaus ei ole edennyt sen käytön aikana. Hyvä niin. Sairauteni on kokemukseni mukaan silti edelleen aika ärhäkkää sorttia. Sairastamani MS-tauti on aaltomainen, joka itsellä ei näy vain pahenemisvaiheissa, vain myös jokapäiväisessä elämässä. Minulla oireisto ei pysy tasaisena kovin montaa päivää ja oireiden paheneminen on joskus varsin hankalaa. Oireet helpottavat usein seuraavana päivänä, mutta en voi luottaa omaan vointiini pätkääkään.

Elämäni täytyy olla yksinkertaista ja rutiineihin sidottua, että minun voimavarani eivät kulu turhaan.

Sairauden arvaamattomuuden vuoksi olen huomannut, että minun elämäni ja aikatauluni pitää olla mahdollisimman pitkälle tyhjää täynnä. Sen täytyy olla tyhjää, jos vointini sattuu olemaan juuri sinä päivänä kehno, kun elämä päättää muutenkin yllättää. Elämäni täytyy olla yksinkertaista ja rutiineihin sidottua, että minun voimavarani eivät kulu turhaan.

Tämä saattaa kuulostaa ikävältä ja jokseenkin surulliseltakin. Tyhjä elämä… tyhjä saattaa olla liian voimakas sana kuvaamaan tilannettani, mutta se ei merkiksi negatiivisia asioita minulle. Tyhjyydessä on lepoa, rauhaa, hiljaisuutta, kasvua ja itsensä löytämistä.

Tosiasiassa elämäni ei ole juuri lainkaan tyhjä. Minulla on aviomies, kaksi lasta ja koira. Talo täynnä vilskettä ja elämää. Muistatko muutaman kuukauden takaisen mysteerisenkin postauksen kutsumuksestani? Monen pettymykseksi kerron sen olevan niinkin yksinkertaiselta kuulostava kutsumus, kuin vaimona ja äitinä olo. Viitisen vuotta taaksepäin kyselin “yläilmoihin” mihin päin minun pitäisi kulkea. En muista kokeneeni koskaan niin voimakasta sisäistä puhetta, joka vastasi silloin pettymyksekseni ” Olet vaimo ja äiti”. Vain vaimo ja äiti? Entä suuret suunnitelmani ja haaveeni. Entä minä?

Blogin lopettaminen on yksi asia, joka edistää kutsumuksessani kulkemista.

Olen kirjoittanut monta kertaa siitä, kuinka elämä näyttää aina vievän juuri sinne, missä meidän kuuluukin olla. Matka on mutkikasta ja pitkä. Minulla monet elämän osatekijät ovat tulleet yhteen ja olen saanut monet asiat elämässäni siihen pisteeseen, että voin olla “vain” vaimo ja äiti. Siinä roolissa nimittäin koen valtavasti omaa kasvuani. Se on rooli, johon on koko elämäni halunnut. Olen vain eksynyt siltä polulta tavoittelemaan kaikkea muuta, mitä maailmalla on tarjota. Aloin uskoa, että meidän tulee saavuttaa valtavasti asioita ja pelkkä vaimon sekä äidin rooli ei riitä. Blogin lopettaminen on yksi asia, joka edistää kutsumuksessani kulkemista.

Entä se oma aika? Ei kukaan voi elää vain perheelleen! Ei voikaan. Tällä hetkellä tilanne on se, mikä se on. Minun voimavarani ovat rajalliset, mutta perheeni tarvitsevat minua. Se, millä tuulella tai missä voinnissa olen, sanelee usein sen, millainen ilmapiiri kotonakin on. Perheeni ansaitsee parasta sen vuoksi, että minä rakastan heitä ja haluan antaa heille “parhaat päältä”, mitä minuun tulee. Ei vain viimeisiä hippusia, joka on jäljellä kulutettuani voimavarani muihin asioihin. Tilanne muuttuu koko ajan. Lapset kasvavat ja tarvitsevat minua tulevien vuosien aikana aivan eri tavalla elämässään, kuin nyt. Sama tuen tarpeen muuttuminen pätee myös puolisooni. Minulla on  kyllä omaakin aikaa, mutta sen käytän akkujeni lataamiseen. Täytän sen asioilla, joista minulle tulee vain ja ainoastaan hyvä olo tai jotka ravitsevat sieluani.

Blogin kirjoittaminen ei ole ollut enää sitä toviin. Blogi ei koskaan kasvanut niin isoksi, että siitä olisi tullut tuloja minulle. Se alkoi harrastuksena ja pysyi sinä loppuun saakka. Blogin kohdalla mietin vain aina, millaisella postauksella saisin enemmän lukijoita. Kuvien ottaminen ja editointi tuntui puulta. Jäljelle minulle jäi vain pakosta suorittaminen sekä ahdistunut olo. Ne muutamat somevapaat jaksot, joita olen pitänyt, ovat tehnyt valtavan hyvää minun mielelleni ja haluan niin irti tuosta vain tekstien ja kuvien  maailmasta, kuin mahdollista. Ne nimittäin antavat hyvin rajatun kuvan minusta ja elämästäni (kuten myös muiden elämästä). Pieni osa itsestäni tuntuu somee kahlitulta ja haluan vapaaksi senkin vain itselleni, perheelleni ja muille lähimmäisilleni.

Sairaus on vienyt minulta valtavan paljon, mutta huomaan sen vuoksi olevani hyvin lähellä juuri sellaista elämää, josta olen haaveillut

Tämä blogi on ollut todella tärkeä osa omaa MS-tautiin sopeutumistani. Olen saanut viestejä, että se on auttanut myös muita kroonisen sairauden vaikeuksien keskellä olevia. Blogi on tehnyt tehtävänsä. Olen kirjoittanut blogia heti diagnoosin saatuani ja olen kulkenut hyvin vaiherikkaan matkan melkein kolmen vuoden aikana. Sairaus on muuttanut minut kokonaisvaltaisesti. Olen kasvanut kolmen vuoden aikana paljon ihmisenä ja taistelijana. Sairaus on vienyt minulta valtavan paljon, mutta huomaan sen vuoksi olevani hyvin lähellä juuri sellaista elämää, josta olen haaveillut. Monet palaset ovat loksahtaneet juuri MS-tautiin sairastumisen vuoksi paikalleen.

MS-tauti on osoittanut minulle sen, kuinka paljon voimaa minusta löytyy vaikeuksissa. Se on myös pakottanut opettelemaan yhä enemmän tässä hetkessä elämistä. MS-taudin myötä olen oppinnut, että olipa tilanne kuinka ikävä tai ihana, kaikki menee ohi aikanaan. Ei ehkä tänään. Ei ehkä viikon tai kuukauden päästä, mutta kuitenkin menee ohi.

Loppuun kiitokset

Haluan kiittää teitä kaikkia, jotka olette kulkeneet matkaa kanssani tämän blogin myötä. Kiitos myös A-lehdille, että sain olla osa terve.fi-sivuston bloggaajien joukkoa. Blogitekstit jäävät edelleen terve.fi-sivustolle informaatioksi ja vertaistueksi. Tällaista nimittän elämä MS-taudin kanssa voi olla. Minä ole Teija Maria ja minä pysyn edelleen vahvana (Strong).