Eron partaalla – miten selvitä siitä?

Avioerosta kirjoitetaan paljon: milloin eroa kannattaa harkita, miten selvitä erosta ja miten tehdä erotilanne mahdollisimman sujuvaksi kun se koskettaa myös lapsia. Tärkeitä aiheita, mutta entä ne tarinat, joissa ei ollakkaan erottu, vaan hammasta purren seilattu läpi myrskyjen sinnillä. Joko näitä tarinoita ei kerrota tai sitten niitä ei vain ole. Jälkimmäistä en usko ja harmi, että ne tarinat jäävät kertomatta. Niiden nikseillä nimittäin saattaisi yksi jos toinenki ero jäädä ottamatta. Juuri sen vuoksi kirjoitan tämän postauksen. Minulla on itsellä  yksi ero takataskussa ja nykyisessä liitossa on jo muutaman kerran käyty keskustelu jatketaanko yhteistä matkaa vain ei.

Kriisiä kriisin perään

MS-tautiin sairastuminen oli luonnollisesti kriisin paikka minulle, puolisolleni, meille puolisoina ja vanhempina. Toisaalta se toi meitä lähemmäs toisiamme, mutta valehtelisin jos sanoisin, ettei se ole ollut myös todella kuormittava tekijä. Muu elämä ja sen tuomat hetkittäiset vastoinkäymiset kun eivät jää taka-alalle odottamaan, että sairauden tuomasta kriisistä päästään yli. Voimavarat ovat olleet muutenkin tiukalla ja tällöin pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat todella haastavilta.

MS-tautiin sairastuminen on myös laittanut minussa käyntiin aika ison identiteettikriisin. Lähestyvä 40 ikävuotta saattaa olla myös syynä tähän melko tarkkaan itsetutkiskeluun. Olen esittänyt itselle turhankin usein kysymyksen: olenko onnellinen? Mitä haluan elämältäni ja miten voisin sen tehdä itselleni mahdollisimman miellyttäväksi. Kaikissa niissä kuvissa uudesta elämästäni puolisoni ei ole ollut. Koska MS-tauti on itsessään ollut iso kriisi käsiteltäväksi on oma sietokykyni käsitellä mitään muuta vaativaa ollut miltei nollassa. Olen ollut myös aika (ymmärrettävästi) itsekäskin juuri sairastumisen vuoksi. Saanut tilaa kiukutteluun. Mutta kuten yllä totesin, muu elämä ei jää koskaan taka-alalle odottamaan kiltisti vuoroaan.

Miksi erotaan?

Miksi ihmiset eroaa? Syitä on varmasti monia. Parisuhdeväkivaltaa en käsittele, koska siitä ei ole kokemusta eikä ymmärrystä. Ehkä avioerojen syynä on vain, että jutut eivat enää mene yhteen? Mutta miksi ei? Onhan ne menneet aiemminkin. Elämässämme vuosien kuluessa meistä kaikista lähtee lopulta uutuuden viehätys ja kiilto. Aika ja elämä kolhii meistä jokaista ja kaikki kolhut eivät koskaan silotu kokonaan. Me muutumme ja käymme läpi melko säännöllisin väliajoin niitä omia pieniä kriisejämme. Meidän kehityksemme on koko elämän jatkuva asia ja joskus me käymme läpi valtavia muutoksia. Kumppanin muutokset harvoin tapahtumat samanaikaisesti. Sitä saattaa huomata itsensä muuttuneen paljon ja puolison muutokset ovat melkein huomaamattomia tai ehkä niitä itsestä ärsyttäviä asioita on muutosten myötä tullut vain lisää.

Ehkä yhtenä suurena syynä on eroon on se, että oma parisuhteemme ei vastaakaan sitä kuvaa millaiseksi me miellämme hyvän parisuhteen – ja millaiseksi se on muotoutunut mieleemme median myötä (turha kieltää. Sillä on suuri vaikutus). Ehkä ero on noiden kaikkien summa. Kaikki nuo syyt tiivistyvät kuitenkin siihen, että itsellä ei ole enää hyvä olla. Miinukset alkaa painaa vaa’assa plussia enemmän. Tai siltä ainakin tuntuu.

Mukavuudenhalu voittaa?

Me ihmiset ollaa loppujen lopuksi varsin mukavuudenhaluisia. Ellei se kipu ole itse hankittua fyysistä kipua (vaikka sieltä liikunnan parista), niin kipu on epämiellyttävää. Sama on sen henkisen kivun kanssa. Ainaiset riidat, ikävä tunnelma kotona, elämän jakaminen ihmisen kanssa, jota ei meinaa sillä hetkellä sietää… ei sellaista, mitä kukaan valitsisi vapaaehtoisesti. Sellaista parisuhde vain välillä on. Niiden suhteen meidän sietokykymme on valitettavasti aika vajavainen. Ne negatiiviset asiat tarttuvat tarranauhan tavoin tiukkaan, siinä missä hyvät asiat lipsuvat kuin teflonpinnalla. Näitä tuntemuksia olen itse joutunut pyörittelemään paljon viime vuoden aikana – jo aivan fyysisista kivuista lähtien.

Kaiken takana on…rakas

Viimeinen kuukausi on ollut aika rankka. On tuntunut, että kotona on itse kullakin henkiset ja fyysiset voimat aika tiukilla. Siitä nyt ei yleensä seuraa kuin kekäleitä, jotka välillä roihahtavat melkein hallitsemattomaksi ja tuhoisaksi paloksi. Siksi viime viikon lopun loma, vanhoilla “kotikonnuilla” Englannissa, tuli todella hyvään saumaan. Ei pelkästään sen vain vuoksi, että pystyimme viettämään yhdessä aikaa aivan rauhassa. Pois ympäristöstä, joissa meillä on vastuuta, ruutineja ja erinäisiä stressin aiheita. Loman aikana oli nimittäin upeaa huomata, että kun kaikki ne arjen asiat laitetaan sivuun, me olemme edelleen melkein ne samat hupsut, jotka rakastuivat viisitoista vuotta sitten ensimmäisestä katseesta – samassa pubissa, josta kuvatkin ovat. Kaikki se, mikä saa parisuhteen tuntumaan taakalta, on aina ohimenevää – vaikka jotkut asiat tuntuvat menevän ohi turhan hitaasti. Siellä kuitenkin on aina kaiken takana, kun jaksaa odottaa maltillisesti, se ihminen, jota tietää rakastavansa ja jonka tietää rakastavan takaisin.

Seuraatko blogia jo somessa?

Instagramissa @mariaisstrongblog ja Facebookiiin tästä

**********

Blogin suosituimpia postauksia:

Puolison ajatuksia sairastumisestani

7 asiaa, mitä ei kannata sanoa kroonisesti sairaalle

Onneksi sairastuin MS-tautiin