Ulkonäkökriisi

Moikka!

Teen nyt tunnustuksen. Poden pientä ulkonäkökriisiä. En mitään kovin pahaa, mutta sellaista, että se ärsyttää. Totesin miehelleni alkuviikolla, että tekisi mieli laittaa musta jätesäkki päälle ja leikata siihen silmien kohdalle aukot! Nauratti mielikuva itsestäni kiitämässä pyörän selässä jätesäkki päällä.

En ajattele itseäni kovin ulkonäkökeskeisenä henkilönä. Ohjaan jumpat yleensä meikittä, sutaisen aamulla hiukset nopeasti poninhännälle, ja näytän useimmiten aika ”räjähtäneeltä”. Käyn (liian) harvoin kampaajalla, samoin ostan uusia vaatteita nykyisin vain harvoin. En omista rakennekynsiä, enkä tekoripsiä. Välillä peilistä katsoo jopa niin homssuinen olemus, että nolottaa, kun vastaanotolleni tulee uusi asiakas, joka on siististi meikattu ja huoliteltu. Mutta en voi kieltää sitä, ettenkö ajattelisi ulkonäköäni. Kyllä se jollain tavoin käy mielessäni päivittäin.

Iiik, paino on huipussaan!

Ulkonäkökriisini ensimmäinen syy on painava. Painan nimittäin tällä hetkellä eniten koko elämässäni. Painoni on noussut kesän aikana kuusi kiloa. Vaatteet kiristävät, olo on turvonnut ja ahdistava. Ei todellakaan tee mieli laittaa bikinejä päälle saati tiukkoja farkkuja jalkaan.

Kerroin blogissani jo aikaisemmin, että aloitin viime vuoden loppupuolella uuden unilääkityksen, minkä vuoksi painoni nousi kahdessa kuukaudessa viisi kiloa. Lääkärin mukaan painonnousu johtui siitä, että lääkitys lisää ruokahalua. Olen asiasta eri mieltä, sillä pidin tarkasti silmällä ruokailujani ja söin vähemmän herkkuja kuin yleensä, koska pelkäsin painoni nousevan. Ja silti paino nousi. Ikävintä oli se, että kehonkoostumusmittari näytti kertyneiden kilojen olevan puhtaasti pelkkää rasvaa. Olo oli turvonnut, ja selluliittia rupesi kertymään myös sellaisiin paikkoihin, missä sitä ei ollut koskaan aikaisemmin ollut: käsivarsiin ja vatsaan. Tästä kauhistuneena lopetin lääkityksen, ja paino tippui parin seuraavan kuukauden aikana itsestään neljä kiloa.

Loppukeväällä nukuin taas tosi huonosti ja päätin aloittaa lääkityksen uudelleen. Sen avulla uni ei ole taattu, mutta nukun silti paljon paremmin sen kera kuin ilman sitä. Sama tarina toistui, mutta kiloja kertyi tällä kerralla vielä enemmän. Nyt arvon, jätänkö lääkityksen taas pois. Unta arvostan enemmän, mutta painonnousu ahdistaa.

Aikuisiän akne?

Eikä siinä kaikki. Parin viimeisen viikon sisällä kasvojeni iho on mennyt huonoon kuntoon. Näppylöitä ilmestyi ensiksi toiseen poskeen, sitten toiseen, sitten leukaan, kaulalle, otsalle… Siis mitä ihmettä? Puhkesiko mulle aikuisiän akne? Onhan noita näppylöitä ollut niitä näitä aikaisemminkin, mutta nyt ne ovat valloittaneet kasvoni. Alkuviikosta tilanne oli pahimmillaan, ja kasvoissani oli yli 20 näppyä, joista suurin osa oli kipeitä, isoja mollukoita! Nyt tilanne tuntuu onneksi hieman rauhoittuneen.

Miksi päätin kirjoittaa tämän?

En yleensä tykkää blogissani tai sosiaalisessa mediassa valittaa asioista. Mutta nyt tuntui siltä, että tällä kirjoituksella on juuri nyt oma paikkansa ja aikansa. Some tuntuu olevan pullollaan kiiltokuvakuvia, pyykkilautavatsoja, sileitä ihoja ja onnellisia ja ihania hetkiä. Ja niitä autuaita ihmisiä, jotka ovat ulkonäkökriisien yläpuolella ja sinut itsensä kanssa. Mutta minä en ole yksi heistä. Mulle huonot päivät, ulkonäkökriisit ja itkupotkuraivarit kuuluvat arkeen, vaikka niitä harvemmin jaankin somessa. Halusin kertoa, että täällä kirjoittelee aivan tavallinen, epätäydellinen nainen. On selluliittia, on finnejä, huonoja päiviä ja välillä myös ulkonäkökriisi.. 🙂

Terkuin, Kirsi

PS. Oli muuten hassu yhteensattuma, että lukioaikainen ystäväni Anu kirjoitti omassa blogissaan hieman tätä samaista aihetta liipaten erinomaisen kirjoituksen samanaikaisesti, kun oma kirjoitukseni oli työn alla.

PPS. Tällä kirjoituksella ei ollut tarkoitus arvostella ketään eikä myöskään kerätä säälipisteitä. Joten kommenttikentässä voitte unohtaa ”Näytät hyvältä” –tyyliset kommentit. 😉