Pariisin kevät
Moi!
Kävin tällä viikolla fiilistelemässä muutaman päivän ajan Pariisin kevättä. Tässä teille reissukuulumiset kuvina. 🙂
Saavuttiin Pariisiin maanantai-iltana. Meidän hotelli sijaitsi Montmartren alueella noin 300 metrin päässä Sacre Coeurin kirkosta. Mä ihastuin tähän alueeseen jo yläasteella, kun vietettiin perheen kanssa lomaa Pariisin liepeillä, joten odotin kovasti jälleennäkemistä. Meitä vastassa oli helle (oisko asteita ollut illalla vielä noin 25), ja Sacre Coeurille johtavat portaat olivat täynnä live-keikkaa kuuntelevia ja piknikkiä viettäviä ihmisiä. Istahdettiin itsekin portaille patongille, ja olihan se aika hienoa katsella illan pimentyessä Pariisin valoja, sekä upeaa, valkoista kirkkoa. Idylliä hieman rikkoivat kirkon portailla juopottelevat ihmiset, sekä olutta ja krääsää kaupittelevat myyjät.. Tuli sellainen fiilis, että omasta laukusta on pidettävä tiukasti kiinni… 😉
Seuraavana aamuna nautittiin aamiainen Sacre Coeurin portailla. Kuhina kirkon liepeillä alkoi jo aamulla. Turisteja virtasi, ja samoin kauppiaat olivat jo heti aamusta liikkeellä. Osa turisteista meni lankaan ja antoivat solmia ranteeseensa nauhan – ja hinta tietenkin selvisi vasta, kun nauha oli jo minuutissa sidottu ranteeseen (10 €). Vaikka kaupustelijat ärsyttivät, pohdittiin samalla sitä, että aika monen elämä on Pariisissa kovaa. Tuloerot näkyivät aika selkeästi isossa kaupungissa.
Meidän hotelli (Hotel Bearnais) oli pieni ja aika nuhjuinen, mutta erittäin rauhallinen. Parasta oli sijainti – Montmartren ihanat kujat ja Sacre Coeur olivat aivan vieressä, samoin metroasema, sekä supermarket. Ikkunat olivat sisäpihalle päin, eikä autojen tai iltaa viettävien turistien ääniä kantautunut hotellille lainkaan. Herättiin aamulla kukon kieuntaan. 😀 Meidän huone sijaitsi viidennessä kerroksessa, joten rappusia kiivetessä sai mukavasti hyötyliikuntaa… 😉 Huoneen ikkunasta pilkahteli Sacre Coeurin kirkon torni.
Montmartressa mua viehättävät ihanat, pienet kujat, joita reunustavat vanhat, idylliset talot.
Iltaisin Montmartressa sijaitseva taiteilijoiden tori täyttyy ravintoloiden terasseista, ja mekin nautittiin illallista La Mere Catherinen terassilla.
Toinen lempipaikkani on Quartier Latin, jossa on myös kapeita kujia, ihania kahviloita, ravintoloita ja pieniä butiikkeja.
Vaikka vietettiin Pariisissa vain kolme kokonaista päivää, niin ehdittiin näkemään paljon. Listalla olivat totta kai mm. Eiffelin torni, riemukaari, sekä Notre Dame.
Pariisin iltavalaistus on näkemisen arvoinen. Me risteiltiin iltahämärässä Seinellä.
Myös Eiffelin torni on mun mielestä illalla kauneimmillaan. Päivällähän se on vain sellainen ruma rautahäkkyrä.
Kelit vaihtelivat kahden ensimmäisen päivän helteestä kahden viimeisen päivän sateisiin ja koleuteen. eli Pariisin kevät oli keliensä puolesta vähän kuin Suomen kesä. 🙂 Puut olivat jo aivan vihreät ja kukat kukkivat. Kukkia ja vehreyttä ihasteltiin mm. Lugembourgin, Trocaderon, sekä Bellevillen puistoissa.
Tunnustan, että reissussa ei eletty pelkkien patukoiden voimin, vaan tuli maisteltua vaikka mitä herkkuja, sekä viiniä, shampanjaa, sekä ranskalaista siideriä.. Kuntoilut olivat reissun ajan tauolla, sillä oltiin liikenteessä aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan.
Viikonlopun olen ”palautunut” reissusta, ja huomenna on taas paluu arkeen. Kiva päästä taas kuntoilemaan ja syömään terveellisesti… 😉
Terkuin, Kirsi
Ihana ihana pariisi! Sinne munki sydän halajaa..romantic get away olis aika jees 🙂 lomasi kuulostaa juuri siltä miltä pitääkin. Oliko ranskalainen siideri millaista?
Oli se ihana se Pariisi. Ranskalainen siideri maistui aidoilta omenoilta, mun mielestä ei niin keinotekoiselta kuin suomalainen. Eli hyvää oli.
[…] PPS. Tuleekohan mulle tapa helatorstaina matkustamisesta? Viime vuonna vietin helatorstaita Pariisissa, ja se matkakertomus löytyy täältä. […]