Mistä tietää olevansa 40-vuotias?

Ohjasin viime viikolla jumppatunnin puolisokeana (ilman silmälaseja siis) ja totesin asiakkailleni, että ikä ei tule yksin. Hukkasin silmälasit kotona, enkä löytänyt niitä pariin päivään mistään! No, lasit löytyivät viimein eteiskaapin siivoushyllyn tiskirättien alta! Ei mitään hajua, miten ne ovat sinne päätyneet! 😀  Alkaako siis muisti jo tässä iässä pätkiä? 😉

Luin joskus jostain, että ikääntyminen tapahtuu sykäyksittäin. Pitkään aikaan ei tapahdu mitään, ja sitten yhtäkkiä tapahtuu kerrallaan muutoksia. Täytin reilu kuukausi sitten 40 vuotta, ja täytyy todeta, että ikä on tässä viimeisen vuoden aikana ruvennut enemmän tai vähemmän näkymään ja tuntumaan. 😀 Täyttäessäni 30 en kokenut kolmenkympin kriisiä, eikä nyt nelikymppisenäkään ole kriisiä havaittavissa (ainakaan vielä), mutta huomaan itsessäni ikääntymisen tuomia merkkejä, jotka yllättävät ja hämmästyttävät. Luulin kai pysyväni ikuisesti nuorena. 😉

Näistä tiedän olevani 40-vuotias

Kummastelen päästäni sojottavia valkoisia hiuksia. Tuntuu, että niitä tulee päivittäin lisää. Samanaikaisesti hiukseni ovat harventuneet, ja arvelen, että tummat karvat karkaavat päästäni jonnekin muualle, missä niitä ei aikaisemmin ole ollut. Tuossa joku aika sitten nappasin pinseteillä alavatsaltani yhden sinne eksyneen tumman karvan pois! Apua! 😀

Tutkailen peilistä kaulani ihoa, joka näyttää kovin ohuelta ja juonteiselta. Juonteita näkyy kaulan lisäksi kasvoissa, rintakehällä ja jopa käsivarsissa.

Hämmästelen vatsassani olevia makkaroita. Missä vaiheessa ne ovat ilmestyneet? Rasvaa tuntuu muutenkin kertyvän vartalooni helpommin kuin aikaisemmin. (Tosin en osaa sanoa, miten suuri vaikutus tähän on ollut käyttämälläni lääkityksellä, jonka sivuvaikutuksena on painon nousu ja rasvan kertyminen kehoon.)

Luulin tähän ikään mennessä päässeeni eroon finneistä, mutta nyt ne vasta ovatkin villiintyneet! Kasvoihini ilmestyy joka kuukasi tietyssä hormonikierron vaiheessa isoja punaisia mollukoita, jotka juuri ja juuri ehtivät hävitä ennen seuraavia tulokkaita. Kiitos hormonit!

Ihmettelen myös kehon eri puolille yllättäen ilmaantuvia kolotuksia. Milloin tuntuu polvissa, niin ettei meinaa rappusia päästä ylös ja alas, milloin kolottavat lonkat, milloin nilkat, milloin sormet.

Kylmä lisää kolotuksia, mutta kuumuuttakaan en oikein enää siedä. Ennen oli sitä parempi mitä kuumempi, mutta nykyisin vetäydyn helteellä mieluummin varjoon, enkä nauti kuumuudesta. Myös ihoni osoittaa mieltään aurinkoa vastaan ja muodostaa maksaläiskiä – nämäkin ovat kasvoissani uusia tuttavuuksia.

Kesähelteiden lisäksi kuumia hetkiä on välillä omastakin takaa, ja herään aina silloin tällöin öisin hiestä märkänä. Nämä yölliset kuumat aallot ilmestyivät tosin jo muutama vuosi sitten lapsettomuushoitojen jälkeen – hormonitoimintani ehkäpä muuttui jotenkin silloin hormonipistosten vaikutuksesta..? (Ja hikoiluun liittyvä ällöjuttu.. hyppää pari riviä alemmas, jos et kestä: hiki myös haisee enemmän kuin aikaisemmin!)

Mitä enemmän tulee ikää, sitä huonommaksi tulee viinapääni. 😀 Yöunet häiriintyvät välillä jo kahden alkoholiannoksen jälkeen, ja joskus jo kahdesta annoksesta on seuraavana päivänä krapula! Toisaalta en jaksa nykyisin edes valvoa ja juhlia – yöelämässä tulee käytyä ehkä kerran, pari vuodessa. Tähän on siis tultu. 😀

Alkoholin lisäksi siedän nykyisin huonommin myös sokeria. Huomaan usein, että jos olen illalla syönyt karkkia, iskevät kuumat aallot yöllä.

Näistä tiedän olevani nelikymppinen. 😉

Murehdinko näitä asioita? Enpä oikeastaan. Ihmettelen ja kummastelen vain.  🙂

Pitääkö nelikymppisenä tietää, mitä tekee ”isona”?

Täyttäessäni pyöreitä huomasin pohtivani myös sitä, missä olen elämässäni tällä hetkellä ja mihin olen menossa.

Ajattelin joskus taannoin tähän ikään mennessä tietäväni, mikä ”minusta tulee isona”.  (Nelikymppinen tuntui silloin jo ikälopulta.) Kuvittelin olevani urani huipulla ja tienaavani hyvin. Jossain vaiheessa ajatukset muuttuivat. En kaipaa omaisuuksia enkä valtaa. En ole varma siitä, mitä tulen tekemään kymmenen vuoden kuluttua. (Ja ei – mielestäni nelikymppisenäkään ei tarvitse vielä tietää, mitä tekee isona.) Joitain ajatuksia kyllä on, mutta ne eivät ole saaneet vielä kunnolla muotoaan. Enemmän tämän hetken haaveet liittyvät johonkin aivan muuhun kuin työhön. Haaveilen matkustamisesta, haaveilen omasta pikkutalosta luonnon keskellä. En halua saavuttaa mitään suurta ja hienoa, vaan haluan elää rauhallista ja onnellista elämää. Katselen ja kuulostelen siis mielenkiinnolla, mihin elämä vie.  🙂

Näitä pohtiessa pistin merkille sen,  että henkilöt, joita ihailen ja joiden elämä tuntuu minusta erityisen mielenkiintoiselta, eivät ole varakkaita tai urasuuntautuneita. Heidän elämänsä on mielestäni mielenkiintoista aivan muista syistä.

Huomaan nykyisin hakevani yhä enemmän rauhoittumista ja rentoutumista. Vielä 15 vuotta sitten pohdin muuttamista Helsinkiin ja halusin asua kaupungin sykkeessä. Nykyisin mietin maalle muuttamista. Kaupunkikävelyn sijaan suuntaan mieluummin metsään, ja kovan treenin sijasta levitän yhä useammin joogamaton olohuoneen lattialle.

Näin nelikymppisenä haluan yksinkertaista ja rauhallista elämää. Haluan matkustella, haluan tanssia, haluan joogata ja liikkua luonnossa – elää ja nauttia hetkessä.

Mielenkiinnolla odotan, mitä seuraavat 10 vuotta tuovat mukanaan. Iskeekö kymmenen vuoden päästä viidenkympin kriisi taikka villitys..? 😉

Millaisia ajatuksia teillä muilla on? Kuulostanko ihan ”mummolta” kaksikymppisen korvissa? Onko täällä muita nelikymppisiä? Onko teillä samanlaisia tai erilaisia ajatuksia? Entä mitä tuumaa viisi- tai kuusikymppinen? 🙂

Terkuin,
nelikymppinen Kirsi

Edellinen postaus: Miten treenaan flunssassa?
Sinua saattaa kiinnostaa: Eräs työpäivä kanssani.