Lapsettomien lauantai
Tänään, lauantaina 13.5.2017 ulkona on harmaata, ja sataa lunta. Tänään on myös vuosittainen lapsettomien lauantai. Minun ja monen muun lauantai. Mieleni ei ole kelistä ja päivän tuomista ajatuksista huolimatta harmaa. Surullisiakin hetkiä on matkan varrella ollut, ja hieman haikeampia fiiliksiä voit lukea aikaisemmista lapsettomuutta ja lapsettomuushoitoja koskevista kirjoituksistani täältä, sekä täältä.
Tänään olen aika lailla sinut lapsettomuuteni kanssa. En juurikaan enää ajattele asiaa, eikä toiveissa enää ole saada omaa lasta. Myös adoptio- sijaisperheajatukset on haudattu. En heti lapsettomuushoitojen jälkeen ollut valmis adoptioprosessiin, ja nyt kun ikä rupeaa lähentelemään neljääkymmentä, en jaksa enää lähteä monen vuoden odotukseen.
Välillä suru ja haikeus pääsee kuitenkin yhtäkkiä yllättämään. Joskus sen tuo jokin laulu, joskus jokin muu arkinen asia. Kuuntelin vappuaattona pitkästä aikaa Jenni Vartiaisen kappaletta Suru on kunniavieras. Tämä soi radiossa juuri silloin, kun murehdin lapsettomuuttani (v. 2014). Muistan, miten poljin eräs aamu töihin kyyneleet silmissä, kun kappale sattui pyörämatkani soittolistalle. Onneksi biisilista vaihtui tästä iloisempaan, jotta sain koottua itseni ennen ensimmäistä asiakastapaamista.
Onneksi suru on tullut vain lyhyissä pätkissä. En ole jäänyt vellomaan synkkiin ajatuksiin päiväkausiksi, enkä esimerkiksi ole tämän asian takia ollut päivääkään töistä pois. En edes silloin, kun hormonipistosten aikaan kärsin vatsakivuista ja jumppaaminen oli hankalaa.
Pois synkkyydestä
Tänään, lapsettomien lauantaina, oloni on ihan hyvä. Viime viikon lauantaina oli puolestaan raskas päivä. En surrut silloin lapsettomuuttani, mutta olin pahoilla mielin erääsen toiseen itselleni läheiseen ja tärkeään asiaan liittyen. Itkeskelin aikani, mutta päätin sitten lähteä ulos kävelylle, vaikka ei olisi yhtään huvittanut. Laitoin napit korville ja musiikkia soimaan. Tunnin kävelylenkillä ajatukset tuulettuivat. Juttelin myös hetken ystäväni kanssa, ja siitä tuli hyvä mieli. Kun tulin kotiin, etsin You tubesta tilanteeseen sopivan lyhyen joogaharjoituksen ja tein sen.
Näiden jälkeen olo aivan toinen.
Pohdiskelin tänään, mitkä asiat ovat auttaneet minua lapsettomuuden käsittelyssä. Apua olen saanut rennosta liikunnasta, kuten kävelystä, tanssista tai joogasta. Yleensä surullisena ei ole voima tehdä kovaa rääkkitreeniä. Myös musiikki on auttanut, luonnossa liikkuminen, muiden kirjoittamat kokemukset lapsettomuudesta, sekä omien ajatusten jakaminen muiden kanssa.
Ärsyttävä lapsettomuus
En koe, että lapsettomuus vaikuttaisi elämääni mitenkään erikoisemmin. Aika harvoin siihen liittyvät asiat ärsyttävät. Minua ei ärsytä, eikä koskaan ole ärsyttänyt, jos joku kysyy, onko minulla lapsia.
Välillä jotkin asiat kuitenkin ärsyttävät. Esimerkiksi ärsyttävää se, että usein töissä lapsellisilla on etuoikeus tiettyihin lomaviikkoihin (koulujen loma-ajat). Myös lapsettomat ystäväni ovat kokeneet tätä. Totta kai haluan, että vanhemmat saavat olla lastensa kanssa loma-aikoina, mutta mitä jos myös juuri minä haluaisin viettää jonkun tietyn lomaviikon, mutta se ei onnistu, koska minulla ei ole lapsia? Tuntuu kuin minua rangaistaisiin siitä, että minulla ei ole lapsia. Maailmani ei tähän kaadu, eikä tämä oikeastaan enää edes ärsytä, mutta silloin, kun lapsettomuus oli tulenarka asia, ärsytti tämä suunnattomasti.
Välillä ärsyttää myös joidenkin ajatus siitä, että lapsettomien elämä on ruusuilla tanssimista. Ei ole huolta lapsista, saa mennä, harrastaa ja matkustaa, miten haluaa, sekä nukkua joka yö rauhalliset yöunet. Niinpä niin. Entäpä jos kärsii unettomuudesta, ja entäpä jos haluaisi mieluummin vaihtaa ne omat harrastukset omiin lapsiin?
Koen, että jotkut ystävyyssuhteet ovat myös ”viilentyneet” lapsettomuuden myötä. En tiedä, olisiko näin, vaikka meillä olisikin lapsia. Välimatkat ja arki kun vievät mennessään, enkä itsekään ole jaksanut yrittää parastani. Mutta silti välillä mietin, johtuuko joidenkin välien viileneminen siitä, että meillä ei ole lapsia. Ei voida järkätä perhetapaamisia, jossa lapset leikkisivät keskenään, tai lähteä yhteisille perhematkoille.
Välillä mieleen putkahtaa mitä omituisempia asioita lapsettomuuteen liittyen. Välillä kuvittelen, miltä lapseni olisi näyttänyt, välillä kuvittelen, että syntymätön lapseni on tähti taivaalla ja katselee sieltä minua.
Vähän aikaa sitten pohdin tulevaisuuden juhlapyhiä. Nyt vietämme joulut ja pääsiäiset omien perheidemme kanssa, mutta mitä sitten, kun vanhempamme eivät enää ole täällä? Vietämmekö joulut kahdestaan mieheni kanssa? Apua! No, tähän on toivottavasti vielä piiiiiiiiitkä aika.. 😉
Hyvää lapsettomien lauantaita kaikille lapsettomille! <3
Aion viettää tämän lapsettomien lauantain siivoillen, hengaillen, hyvää musiikkia kuunnellen, ja poikkeuksellisesti myös töitä tehden, sillä menen illalla vetämään eräälle tyky-porukalle jumpan. Jumpan ohjaamisesta tulee muuten myös lähes poikkeuksetta hyvä fiilis! 🙂
Nyt lähden imuroimaan Timayan Dance-biisin tahtiin. Kyllä – jos tulet kurkkimaan meidän ikkunoista sisälle, näet viikoittain erään tanssivan siivoojan! 😉
Ihanaa äitienpäivää huomenna kaikille äideille, varsinkin omalleni! <3
Terkuin, Kirsi
Hei!
Ja Hyvää lapsettomien lauantaita myös sinulle! Luin kirjoituksesi ja myös nyt nuo aiemmat kirjoituksesi lapsettomuudesta. Kirjoitukset olivat kuin omasta kynästäni. Olen samanikäinen ja lapsettomuuteni syy hyvin paljon samankaltainen.
Luulin myös kaikkien tuloksettomien hoitojen ja kaiken sen tuskan keskellä, että en voi elää jos minulla ei ole lasta, mutta kyllä vaan elämä jatkuu. Uskon myös että jos kerran minua ei ollut tarkoitettu äidiksi, minulle on ehkä luvassa jotain muuta tärkeää ja ainutkertaista. Kyllähän se silti kuitenkin on niin, ettei lapsettomuus lähde itsestä ja se on tuolla jossakin syvällä aina, vaikka se sellainen jatkuva tuska ja suru onkin helpottanut. Näinä vuosina olen kuitenkin huomannut, että myös lapsettomna voi elää täysipainoista ja onnellista elämää.
Kaikkea hyvää ja lämpimiä kevätpäiviä!
Kiitos kommentistasi Annika! <3 Kaikkea hyvää myös sinulle! <3 T. Kirsi
Kiitos kirjoituksestasi <3. Samaistuin siihen, vaikka itselläni syy lapsettomuuteen on hieman toisenlainen. Miehelläni on lapsi, eikä hän halua enää lisää lapsia. Kun aloimme seurustella, hän oli sitä mieltä, että haluaa lapsia kun aika on sopiva, mutta ajan kuluessa on kuitenkin kallistunut siihen, että hänen lapsilukunsa on täynnä. En koskaan ole haaveillut mistään suurperheestä, mutta suren, että minulla ei ole ollut mahdollisuutta edes yrittää tulla äidiksi :/. Olen suruni kanssa aivan yksin, en tunne ketään samassa tilanteessa olevia. Joskus kadehdin heitä, jotka voivat jakaa asian puolisonsa kanssa. Mieheni on vakuuttanut, että hänen päätöksensä ei johdu minusta ja hän kokee syyllisyyttä siitä, että minä olen tavallaan lapseton hänen päätöksensä vuoksi, mutta huonoina hetkinä mietin, että ehkä minussa on jotain sellaista, ettei hän halua minusta äitiä lapselleen ja että ehkä hän haluaisi lapsen jonkun muun kanssa. Samalla kuitenkin tiedostan vallan hyvin, että minä kannan itse vastuun omasta elämästäni enkä syytä miestäni – minulla olisi toki mahdollisuus erota ja etsiä puoliso, joka haluaisi lapsia. Tuntuu vaan niin kovin suurelta panokselta lähteä tavoittelemaan jotain, mistä ei ole varmuutta – ehkä en uuden puolison kanssa voisikaan saada lapsia tai ehkä meidänkin kohdalla jomman kumman mieli muuttuisi…
Kiitos kommentistasi Niia! ❤ Halauksin, Kirsi