Kun uni ei tule

Voihan uneton yö! Suurin viholliseni. Ja ilmeisesti muutaman muunkin kuin minun. Itse asiassa Suomessa kroonisesta unettomuudesta kärsii noin 200 000 – 300 000 ihmistä. Huh! 

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut hieman uniasiaa, jolloin mainitsin, että olen pienestä pitäen ollut huono nukkumaan. Kymmenisen vuotta sitten rupesin kärsimään kunnolla unettomuudesta, kun elämä oli liiallista suorittamista.  Sen jälkeen unettomuus on tullut vakituiseksi vierailijaksi. Nukun kausittain hyvin, kausittain vähän huonommin, ja kausittain erittäin huonosti (1-2 tuntia yössä tai en ollenkaan). Mutta pääsääntöisesti nukun ainakin yksi tai kaksi yötä viikossa huonosti. Vähän kaikenlaista on tullut hyvien yöunien metsästyksessä kokeiltua: rentouttavia iltarutiineja, rauhoittavaa yrttiteetä ja unenlaatua parantavaa iltapalaa, viileää makuuhuonetta ja pimentäviä verhoja, nukkumisen rytmitystä, meditointia, erilaisia luonnonrohtoja, sekä muutamia reseptilääkkeitä. Mikään ei tunnu toimivan. Reseptilääkkeet tepsivät aluksi, kunnes menettävät tehonsa. Enkä muutenkaan tykkää popsia säännöllisesti pillereitä. Tarjolla olisi myös erilaisia hoitoja, kuten akupunktiota, uniterapiaa, jne., mutta en ole ollut valmis maksamaan niistä satoja euroja, kun takuuta toimivuudesta ei ole.

Tieto siitä, että unettomuus vaikuttaa kielteisestiterveyteen, ei tietenkään auta asiaa. Unettomuus vaikuttaa mm. verenpaineeseen, verensokeriin, hormonitoimintaan, mielialaan, painonhallintaan ja vastustuskykyyn. Olen huomannut, että vastustuskyky tosiaan laskee silloin, kun uni ei ole tullut. Myös kärpäsen kokoiset asiat kasvavat silloin härkäsiksi. Niin ja näiden lisäksi myös aivotoiminta heikkenee, jep..!

Mutta mistä unettomuus voi sitten johtua? Luin syksyllä artikkelin, jossa kerrottiin, että unettomuuden syy saattaa olla geeneissä. Jos on nukkunut vauvana huonosti, voi se ennustaa huonoja unia myös aikuisena. Niinpä tietenkin! Geeneissä! Minun kohdallani tämä voisi hyvinkin pitää paikkansa, sillä olenhan nukkunut huonosti jo vauvana. Toisaalta tieto on helpottava. Syy löytyi (ehkä!). Mutta toisaalta tieto on aika ahdistava. Jos unettomuus on kerran geeneissä, täytyykö unettomuudesta kärsiä koko loppuelämän ajan?

Kun geenitekijät on löydetty, voisi tulevaisuudessa ollamahdollista kehittää lääkkeitä, jotka estävät tiettyjen geenien lähettämät kemialliset signaalit. Mutta miten pitkään niitä pitää odottaa? Ja onko niistä apua? 

Glasgowin yliopiston professori Colin Espietaas on sitä mieltä, että geneettiseen unettomuuteen on vain yksi toimiva keino, ja se on kognitiivis-behavioraalinen psykoterapia. Terapiassa opetellaan ymmärtämään niitä ajatuksia, jotka johtavat unettomuuteen. Kun uneton ymmärtää, mikä häntä pitää hereillä, hän ei enää murehdi asiaa, mikä taas helpottaa nukahtamista. Kuulostaa järkevältä, mutta kun herään kolmelta yöllä, en kylläkään herää pohtimaan sitä, miksi en saa unta. Kroppa vain jostain syystä herättää minut, enkä saa sen jälkeen unta.

Löytyykö kohtalotovereita? Onko teillä kokemuksia tuosta kongnitiivis-behavioraalisesta uniterapiasta?

Mutta nyt heitän unettomuusajatukset syrjään ja lähden ulos kävelylle ihanaan auringonpaisteeseen!

Rentoa sunnuntaita ja kauniita unia ensi yönä! 🙂

Terkuin, Kirsi