Ikävä

Näin muutama yö sitten unen. Unessa vatsassani oli vauva. Tunsin vatsanahkani läpi vauvan varpaat. Olin huolestunut, sillä vatsani ei ollut juurikaan kasvanut. Mutta tunsin varpaat.

Varpaat, joita ei oikeasti ollutkaan olemassa.

Ikävöin.

Ikävöin jotain, mitä ei ole edes olemassakaan.

Kirjoitin lapsettomuudestani noin puolitoistavuotta sitten. Aikaisemman kirjoituksen voit lukea täältä. Pikkuhiljaa olen hyväksynyt ajatuksen siitä, ettei musta tule koskaan äitiä. Silti välillä aina kirpaisee. Unen jälkeen kyyneleet tulivat silmäkulmaan useampana päivänä.

Välillä on helpompaa, välillä vaikeampaa.

Onko sulla joskus ikävä ollut jotain jota ei ehkä olekaan?
Onko sulla koskaan ikävä tullut, vaikket tiedä mitä edes kaipaatkaan?
Niinkuin pieni satu johon lapsena uskoit, menettänyt hohteen on kokonaan
tai niinkuin kaunis maisema jota ei koskaan, ole edes ollut olemassakaan
Ootko omaa elämääsi ikävöinyt, joka ohi kulkee, ettet huomaakaan?
Päiviä lyhyitä tai pitkiä joista, et koskaan saanut otettakaan?

Minulla on suunnaton ikävä sinne, mistä en koskaan oo kuullutkaan
minä olen kauan jo sinua kaivannut, sinua ei varmasti olekaan
Minulla on ikävä, minulla on suunnaton ikävä
Minulla on ikävä, minulla on suunnaton ikävä

(Pave Maijanen, Ikävä)

Vaikeina hetkinä mua auttaa muun muassa kiitollisuusharjoitukset. Mietin, mistä kaikesta elämässäni olen kiitollinen. Vaikka vauvahaaveet on haudattu, niin olen kiitollinen niin monesta muusta ihanasta asiasta elämässäni.

Kiitos sinulle, että olet osa sitä. <3

Halauksin,

Kirsi