Hurmaava Slovenia osa 2: henkeäsalpaavan kaunis Bovec ja Soča-joki

Olen ollut elämässäni onnekas, kun minulla on ollut mahdollisuus matkustaa upeisiin ja erilaisiin paikkoihin. Välillä mietin, voiko enää mitään kauniimpaa löytyä? Etelä-Afrikan safarin jälkeen ajattelin, että en ehkä voi enää kokea mitään mahtavampaa. Madeiran matkan jälkeen pohdin, voiko yhtä kaunista luontoa olla missään muualla? Kunnes rakastuin Skotlantiin. Ja sen jälkeen Pargaan. Ja Sisiliaan. Ja viime talvena Kuubaan, jonne kaipaan edelleen. Jokaisella paikalla, missä olen käynyt, on aina aivan oma viehätyksensä. Toiset ehkä sykähdyttävät hieman enemmän kuin toiset. Slovenian Bovec sykähdytti. En ihmettele, että osa Narnian tarinoista on kuvattu Bovecissa Soča -joen rannoilla – sen kauneus jätti kaipuun palata takaisin.

Aloitimme Slovenian matkamme Bledistä (juttu sieltä löytyy täältä) ja ajelimme Bledistä Boveciin. Koukkasimme Italian kautta, sillä mieheni oli lukenut, että tie on parempi ja nopeampi kuin Triglavin kansallispuiston vuoristojen läpi ajelu. Myös Google Maps ehdotti Italian kautta ajamista. Jännitin etukäteen Slovenian teitä, sillä olin lukenut ja kuullut, että ne ovat usein mutkaisia, mäkisiä, kapeita, ja paikalliset hurjastelevat niillä kovaa kyytiä. No, kieltämättä näin olikin, mutta matka Bledistä Boveciin ei ollut ollenkaan paha. Matkan aikana pääsimme ihastelemaan huikeita vuoristomaisemia. Olisi tehnyt mieli pysähtyä vähän väliä ottamaan kuvia.

Perille päästyämme meinasi päästä itku. Itku ilosta upeiden maisemien vuoksi ja samanaikaisesti itku pettymyksestä, sillä majoituspaikkamme ei vastannut laisinkaan odotuksia. Kuvat lupailivat huoneista upeita maisemia, mutta meillä oli pienet ja pimeät alakerran huoneet, joista ei ollut näköalaa, ei omaa terassia, eikä ilmastointia, mitä booking.com -sivustolla oli luvattu. No, ei auttanut kuin niellä pettymys. Onneksi ei ollut tarkoitus viettää huoneissa juurikaan aikaa.

Ensitöiksi lähdettiin keskustaan lounaalle, jonka jälkeen miehet suuntasivat kalavesille ja me naiset lähdimme tutkimaan Bovecin kylää.

Hellettä piisasi, joten marssimme matkatoimistoon kysymään, missä olisi lähin uintipaikka. Meille kerrottiin, että lähimmälle uimarannalle Soča -joen varrelle olisi noin 3 km matka, mutta vesi olisi noin 9-10 asteista. Hrrr…

Kävimme tsekkaamassa meille opastetun uimarannan, jossa oli auringonpalvojia ja melojia, mutta vesi oli niin matalalla, että uinti olisi mennyt käsipohjaksi. Miehemme vinkkasivat meille toisen paikan, jonka olivat bonganneet hyviä kalastusvesiä etsiessä ja suuntasimme sinne. Parin mutkan jälkeen löysimme perille aivan upeaan paikkaan.

Tämä maisema painui mieleeni ikiajoiksi, eivätkä kuvat tee sille oikeutta. Pulahtaminen kylmässä vedessä oli elämys sinänsä. En ole kylmän veden ystävä, enkä ole koskaan esimerkiksi uinut avannossa. Ensimmäisen kylmän kylvyn jälkeen Riikka luuli, että sain jonkin kohtauksen, kun tulin vedestä henkeä haukkoen ja lähes tulkoon kontaten pois. Jalkateriin vaan sattui aivan sairaasti. 😀 Mutta jotain koukuttavaa kylmässä vedessä kyllä oli – jälkikäteen olo vartalossa oli ihana.

Seuraavana päivänä lähdimme Riikan kanssa kävelyreitille Soča -joen varteen. Reitti kulki alppiniittymaisemissa, sekä Soča- joen vartta pitkin. Vuoristot ympäröivät meitä, ja Soča-joen vesi kimmelsi kirkkaana ja turkoosina. Joki on muodostanut 750 metriä pitkän kapean kanjonin, joka on kesäaikaan noin 15 metriä syvä veden ollessa alhaisimmillaan. Poikkesimme jossain kohdin viralliselta reitiltä ja koimme jännittäviä hetkiä, kun kuljimme kanjonin yllä jyrkänteen reunoilla kivisillä ja kapeilla poluilla. Puntit tutisivat ainakin tällaisella korkeanpaikankammoisella, joka ei ole tottunut kiipeilemään. No, maisemista ei voinut valittaa.

Palasimme lounaalle Boveciin ja testasimme etukäteen illan ruokapaikan, jota Bledin majoituksemme emäntä oli meille suositellut. Oli mieheni synttäripäivä, ja oli tarkoitus nauttia maittava illallinen. Totesimme ravintola Martinovin ruuan erinomaiseksi ja teimme pöytävarauksen illalle. Lounaan jälkeen käveleskelimme Bovecin pienellä kylällä ja lähdimme valmistautumaan synttäri-iltaan.

Kolmantena Bovecin päivänä lähdimme tsekkaamaan läheisen vesiputouksen nimeltä Slap Virje.  Meidän oli tarkoitus kävellä sinne läheisestä kylästä, mutta koska pakkipaikkaa ei löytynyt, ajelimme suoraan putoukselle, ja sen läheisyydestä löytyikin parkkis.

Itse putous virtaa vuolaammin keväällä, joten putous ei sinänsä ollut kovinkaan kummoinen, mutta paikka oli upea, ja putouksen alle muodostunut turkoosi lampi on kuvauksellisen kaunis. Lammen reunalla olevat kivet olivat liukkaat ja vesi kylmää, joten pulahtaminen lammessa oli senkin takia elämyksellinen. En olisi mennyt, jollei Riikka olisi mennyt edellä.

Kiipesimme uinnin jälkeen putouksen yläpuolelle erään unkarilaisen naisen kehotuksesta. Polku oli jyrkkä, ja muta luisti jalkojen alla. Meinasin jo luovuttaa, mutta jatkoin kipuamista. Ylhäällä seisoimme taas kapealla jyrkänteellä, jolta oli suora pudotus alaspäin. Tässä kohtaa rohkeuteni petti, enkä nähnyt alla kuvan maisemaa, vaan kuva on Riikan ottama. 😀

Iltapäivällä lähdimme vielä pulahtamaan viimeisen kerran Soča -jokeen. Tämä kirkasvetinen turkoosina kimmeltävä joki ja sitä ympäröivät maisemat tarjosivat mielestäni koko matkan upeimmat elämykset.

Niin oli Slovenian viikkomme ohi ja aika suunnata kohti Kroatiaa ja Istrian niemimaata. Matkan varrella löysin erään ihanan paikan, jonne aion palata takaisin. Jos haluat tietää, mikä se on, pysy kuulolla. 😉

Matkakertomuksen ensimmäinen osa löytyy täältä.

Terkuin, Kirsi