Dominikaaninen tasavalta hurmasi elämänmenollaan

Moi!

Nyt kun ei pieneen hetkeen tai vähän pidempään aikaan pääse reissuun, on ihanaa katsella aikaisemmin tehtyjen matkojen kuvia ja palata muistoissa eri reissuille. Viimeisimmän matkani kohteena oli Dominikaaninen tasavalta. Tervetuloa sohvamatkalle kanssani!

Matkakohteen ja majoituksen valinta: Bayahibe ja Cdaques Caribe

Ihastuin kahden edellisen talven Kuuban matkoilla Karibiaan, ja oli selvää, että jos tänä talvena matkustaisimme jonnekin, olisi se Karibialle. Takaraivossa kolkutteli edelleen Kuuba – siellä olisi vielä niin paljon nähtävää ja koettavaa, mutta toisaalta houkutti myös johonkin uuteen maahan tutustuminen. Finnair aloitti viime vuonna suorat lennot Dominikaanisen tasavallan Punta Canaan, ja kun meno-paluulentoja myytiin syksyllä hintaan 600 € / hlö, nappasin tarjoukseen kiinni ja varasin lennot.

Majoituksen löysin pienestä Bayahiben kalastajakylästä – tunnin ajomatkan päässä Punta Canasta. Tai tarkemmin Bayahiben vieressä olevan vielä pienemmän Dominicuksen kylän kupeesta Playa Del Esten luonnonpuiston vierestä. Mulle oli jo alusta alkaen selvää, että jos matkustan Dommareihin, en halua Puerto Platan alueelle, enkä myöskään Punta Canaan. Punta Canasta löytyy kilometrien mittaiset valkohiekkaiset rannat, mutta lueskelin, että Punta Cana on pelkästään turistialue, jossa jenkkinuoriso bilettää. Punta Canasta on myös sanottu, että sen Dommareiden Miami – ei kiitos. Bayahibe vaikutti sopivalta yhdistelmältä paikalliseloa, sekä turisteille suunnattuja palveluita.

Löysin kivan vuokra-asunnon Booking.comin kautta. En ole suuri hotellien ystävä, mutta tietyt paikan päällä olevat palvelut helpottavat elämistä. Meidän vuokra-asunto sijaitsi pienessä Cadaques Caribe -nimisessä lomakylässä, jossa oli vuokrattavien asuntojen lisäksi ravintola, baari, pieni kauppa, sekä oma ranta rantatuoleineen. Sopiva yhdistelmä omaa rauhaa, sekä palveluita.

Cadaques Caribe sijaitsi ihanan rauhallisella alueella, noin 1,5 km päässä Dominicuksen kylästä. Bayahiben kylään oli puolestaan noin 5 km mittainen matka. Asuntoa vuokratessa mietitytti hieman 1,5 km matka lähimpään ruokakauppaan, koska ajatuksenamme oli valmistaa aamupalat ja osa muistakin aterioista itse, mutta silti alueen rauhallinen ja kaunis sijainti meren rannalla ratkaisivat. Maksoimme kahden viikon majoituksesta reilut 900 €. Asunto oli oikein viihtyisä, kommunikointi Italiassa asuvan vuokranantajan kanssa sujui helposti, ja mikä parasta – asunnon parvekkeelta avautui upea merinäköala! Samaa näköalaa pääsi ihastelemaan myös suoraan sängystä.

Reissuun lähtö ja koronavirus

Lähdimme reissuun helmikuun lopussa. Punta Canan lentokentällä meitä odotti valmiiksi sovitun kyydin kuski Joel. Autoon päästyämme keskustelu lähti käyntiin Joelin kysymyksellä: ”So, tell me all about coronavirus…!” Vähän naureskellen vastasimme, että emme tiedä siitä oikein mitään. Kun lähdimme reissuun, oli Suomessa todettu yksi koronatartunta, ja Dommareissa tasan nolla. Kuljettajamme oli kuitenkin hyvin huolissaan, sillä Bayahiben suurin asiakaskunta koostuu italialaisista turisteista. Myös äitini kyseli ennen reissuun lähtöä, pelottaako koronavirus. Vastasin hänellekin naureskellen, että ei. Kun lähdimme matkaan, oli suositus välttää epidemia-alueita, mutta muuten informoitiin, että koronaviruksen suhteen voi matkustaa ilman pelkoa. Tilanteet kuitenkin muuttuivat matkan aikana nopeasti.

Se, mikä loppujen lopuksi aiheutti meille reissussa eniten huolta, oli korona. Facebook alkoi täyttyä päivityksillä viruksen leviämisestä Suomessa. Luin postauksia ihmetyksen vallassa. Tarkistin googlesta Dominikaanisen tasavallan tilanteen. Ensimmäiset tartunnat oli todettu. Ja missäpä muuallakaan kuin viereisessä hotellissa. Paniikki! Viereinen hotelli sijaitsi tosin 1,5 km päässä, mutta koko Bayahiben ja Dominicuksen alue oli täynnä italialaisia turisteja, ja yhtäkkiä tuntui, että joka toinen vastaantuleva henkilö yski. Kuuntelin kauhun vallassa, miten viereisen asunnon asukas sai aamuisin kovia yskänpuusikia. Pohdin, mitä uskaltaisimme matkan aikana enää tehdä. Uskaltaisimmeko osallistua retkille? Pääsisinkö lainkaan tanssimaan bachataa? Olisiko järkevää mennä kuntosalille? Mitä, jos sairastuisimme ja joutuisimme reissussa sairaalaan tai karanteeniin? Miestäni huoletti, pääsisimmekö lainkaan kotiin rajojen mahdollisen sulkeutumisen vuoksi. Minä naureskelin hänelle, mutta Dominikaaninen tasavalta sulki rajansa kaksi päivää sen jälkeen, kun palasimme kotiin. Ei siis ollut perätön mieheni huoli.

Bayahibe, Dominicus ja Cadaques Caribe

Vuokra-asuntomme sijaitsi kuvankauniilla alueella – valkoista hiekkaa, turkoosia ja kristallinkirkasta vettä, palmuja, vieressä vehreä luonnonpuisto, ja illat kruunasivat upeat auringonlaskut!

Kaupassa käyntiä ja dominikaanista elämänmenoa

Koska vuokrasimme asunnon, johon ei kuulunut aterioita, pääsimme tutustumaan paikallisiin ruokakauppoihin. Dominicuksen kylän pienestä supermarketista saimme ostettua perustarvikkeita suunnilleen Suomen hinnoilla, mutta olimme lukeneet, että kunnon ostoksilla kannattaisi käydä 30 km päässä sijaitsevassa La Romanan kaupungissa, joten suuntasimme sinne. Lomakylämme edustalta kulki pieni bussi Bayahibeen ja sieltä La Romanaan. Bussilla ei ollut aikataulua, vaan se kulki milloin sattuu, noin 20-30 minuutin välein.

Lähdimme odottelemaan kyytiä, ja jo muutaman minuutin kuluttua hyppäsimme pienen ja rämän pakun kyytiin, jolla huristelimme Bayahibeen. Siellä oli vaihto hieman isompaan bussiin, mutta kyseessä ei ollut iso, ilmastoitu bussi, vaan kuuma ja täpötäysi pikkubussi. Bussi oli niin täynnä, että vieressäni oleva paikallinen mies lähestulkoon istui sylissäni. Bussi hurjasteli kovaa kyytiä. Dominikaanisten liikennettä on sanottu maailman vaarallisimmaksi, joten olin jo etukäteen asennoitunut siihen, että saan pelätä liikenteessä.

Myös toisella kauppakeikalla oli bussissa tiivis tunnelma. Jaoimme silloin mieheni kanssa yhden kapean extra-istuimen, joka taitettiin käytävälle. Bussin joka ikinen neliö oli tehokkaasti käytössä! 😀 Paikallisbussit olivat vanhoja ja vaikuttivat suunnilleen olevan hajoamassa käsiin, mutta bussien kyydissä olevat paikalliset matkustajat istuivat puhelimet kourassa lähetellen whatsapp-viestejä tai katsellen Netfilixiä. Hauska vanhan ja uuden välillä.

Tunnelma bussimatkoilla oli ystävällinen ja rento, ja vieressä istuva paikallinen mies auttoi meitä jäämään oikealla pysäkillä pois, kun huomasi meidän pähkäilevän kartasta, missä kauppakeskus Jumbo sijaitsi. Bussipysäkiltä oli ylitettävä katu päästäkseen kaupakeskukseen, ja se olikin sitten oma operaationsa. Liikenne oli kaoottista, eikä liikennevaloja ollut. Ei auttanut kuin juosta autojen sekaan ja toivoa parasta.

La Romanassa sijaitseva Jumbo on iso marketti, joka vastasi suunnilleen Suomen Prismaa tai Citymarketia. Kaikkea löytyi ruuasta vaatteisiin ja kodin tarvikkeisiin. Isoin ero Cittariin verrattaessa oli ehkä se, että kauppaan astuessa saattoi kuvitella saapuneensa bileisiin – reggaetton soi kajareista, ja kovaa soikin. Marketissa oli pääsääntöisesti paikallisia asiakkaita, ja meidän lisäksi näin vain pari turistia. Meininki oli letkeä ja sain osakseni paljon hymyjä – en yhtään ainutta tylyä katsetta.

Tällaista samanlaista elämänmenoa koin Dommareissa muutenkin  – rentoa, kiireetöntä (joka koettaisiin suomalaisessa kulttuurissa osin ehkä laiskaksi), hymyjä, aitoutta. En saanut kertaakaan osakseni tylyä palvelua tai tylyjä katseita. Ja joka puolella soi musiikki  – bachata, reaggaeton, salsa, merengue . Ah!!!

Käytiin La Romanassa parilla kauppakeikalla, ja koska ostoksia oli kassikaupalla, olisi ollut täysin toivotonta yrittää tunkea ne täpötäyteen pikkubussiin, joten palattiin molemmilla kerroilla takaisin taksilla. 30 km taksimatka takaisin maksoi 25 €. Kaupan hintataso oli jonkin verran edullisempi kuin Suomessa, mutta mikään superedullinen maa Dominikaaninen tasavalta ei ole. Esimerkiksi turisteille järjestetyistä retkistä kiskotaan ylihintaa. Maassa vierailee paljon amerikkalaisia turisteja, mikä varmasti vaikuttaa hintatasoon.

Isla Saona

Osallistuimme matkamme aikana parille järjestetylle retkelle. Ensimmäinen niistä suuntautui kauniille Saonan saarelle. Kyselin edellisenä päivänä Captain Coco Ecotours retkijärjestäjältä, sattuisiko seuraavalle päivälle olemaan tilaa Saonan saaren retkelle. Kyllä oli, ja meidät noudettiin aamulla hotellilta. Odotin, että lähdemme jonkin isomman seurueen matkaan, mutta meitä olikin vain neljä asiakasta, sekä kapteeni ja retkiopas. Päivä oli tuulinen ja hieman kauhistuneena katselin meidän pikkupaattia. Nuori kapteenimme kiiti melkoisessa aallokossa tuhatta ja sataa – ohitimme kaikki muut veneet, ja minä pitelin veneen reunoista kiinni rystyset valkoisena.

Ensimmäinen stoppimme oli Mano Juanin pieni kalastajakylä pastellin värisine pikkutaloineen. Oppaamme asui kylässä ja kiersimme pienen kylän hänen opastuksellaan. Hän kertoi, että kylän sähkö tuotetaan kokonaan aurinkoenergialla.

Nautimme kylässä lounaan, jonka jälkeen päästiin neuvottelemaan seuraavasta kohteesta. Meitä oltiin nimittäin viemässä aivan jonnekin muualle kuin mitä retkiohjelmassa oli lukenut. Onneksi meidän mukana olleella ranskalaisella pariskunnalla raksutti ja tajusivat kysyä asiaa. Muutaman puhelinsoiton ja neuvottelun jälkeen pääsimme sinne, minne pitikin. 😀 Ristiaallokko merellä oli sen verran hurjaa, että kastuin matkan aikana läpimäräksi ja pelkäsin kuollakseni, mutta määränpää oli jännittävän matkan arvoinen.

Santo Domingo

Päätimme tehdä retken myös maan pääkaupunkiin Santo Domingoon. Vaikka kaikki ei ollut sujunut ihan nappiin edellisellä retkellämme, valitsin kuitenkin saman retkenjärjestäjän. Virhe. Retki oli typerin, mille olen koskaan osallistunut. Odotimme bussiamme saapuvaksi, ja kun näin Hiace-pakun kaartavan pysähdyspaikalle, ajattelin, että toivottavasti se ei ole tuo. No, olihan se. Änkeydyimme täpötäyteen pakuun, ja mieheni päässä soi matkan aikana: ”Kuinka paljon mahtuu pieneen Hiaceen, pieneen Hiaceen…”. Opas puhui paljon ja epäselvästi. Ensimmäinen pysähdys oli luolasto, jossa oli peniä luonnon muokkaamia uima-altaita. Paikalliset ihmiset olivat käyneet aikoinaan kylpemässä niissä, mutta nykyisin uinti altaissa oli kielletty. Pysähdys oli ihan ok, mutta jos olisin saanut valita, olisin jättänyt sen väliin.

Sitten kurvasimme Santo Domingon vanhaan kaupunkiin, jossa ensimmäinen kohteemme Santo Domingon katedraali. Aikaa tuhraantui, kun opas jakeli kirkkokierrosta varten kuulokkeita eri kansallisuuksista koostuvalle ryhmällemme, ja yritti saada niitä toimimaan. Tykkään kyllä käydä tutustumassa eri kaupunkien kirkkoihin, mutta minulle olisi riittänyt hieman lyhyempi piipahdus. Olisin mieluummin kävellyt vanhan kaupungin kaduilla aistien tunnelmaa kuin perehtynyt kirkon historiaan, mutta ryhmäseurueesta ei saanut poiketa.

Seuraavaksi suuntasimme lounaalle ”kuuluisaan dominikaaniseen ravintolaan”, joka näytti kyllä kivalta, mutta oli todellinen turistiansa. Ruoka oli huonointa buffet-ruokaa, mitä olen koskaan syönyt, ja pöydät notkuivat kaltaisiamme turistijoukkoja. Ja taas tuhlautui aikaa.

Lounaan jälkeen oleskelimme lähinnä sisätiloissa milloin missäkin museossa kuunnellen pitkästyneenä oppaan jorinoita ensiksi englanniksi ja sitten sama espanjaksi. Olin todella turhautunut. Kaiken kruunasi ”colonial market”, joka oli pahimmasta päästä oleva turistikauppa. Taaskaan opas ei antanut lähteä omille teille, vaan sanoi, että olisimme paikan päällä vain 10 minuuttia. Notkuimme kaupassa kyllä ihan hemmetin paljon pidempään.

En päässyt retkellä laisinkaan tallailemaan vanhan kaupungin katuja ja fiilistelemään tunnelmaa. Onnistuin nappaamaan muutaman kuvan, kun kiisimme kävellen monumentista toiseen, mutta tutustuminen itse Santo Domingoon jäi tyystin. No, hyvä syy palata takaisin, vai mitä? 😉

Onko Dominikaaninen tasavalta turvallinen?

Moni on kysellyt minulta, onko Dominikaaninen tasavalta turvallinen maa. Maasta liikkuu juttuja, joiden mukaan turisteja on myrkytetty, ja koska rikollisuutta on paljon, hotelleja vartioivat aseistetut vartijat. Olen kuullut Dommareissa käyneiltä tuttaviltani, että joillakin alueilla Dominikaanisessa tasavallassa on todellakin niin, että hotellin aseisetut vartijat eivät suosittele edes rannalla poistumaan hotellin alueelta. Meillä oli kuitenkin aivan erilainen kokemus. Kohteemme oli todella rauhallinen, ja olo oli turvallinen koko matkan ajan.  En nähnyt aseistettuja vartijoita, ja kävelylle saattoi lähteä turvallisesti rantaa tai tietä pitkin ihan mihin suuntaan vain. Kävinkin itsekseni rantaa pitkin tunnin kävelylenkillä peläten ainoastaan sitä, onko rannan vieressä olevassa luonnonpuistossa vaarallisia eläimiä. 😀

Myös paikallisbusseilla matkustaessa oli turvallinen olo (jos ei siis pelännyt sitä, että bussi joko hajoaa kesken matkan tai ajaa kolarin), enkä kokenut oloani turvattomaksi myöskään La Romanan kaupungissa, vaikka siellä ei juuri muita turisteja näkynyt. Santo Domingossa näin bussin ikkunasta alueita, joihin en ehkä menisi yksin kävelemään, mutta vanhan kaupungin kaduilla olisin voinut tallustella, jos siihen olisi vain retken puitteissa ollut mahdollisuus. 😉

Liikenne puolestaan vaikutti vaaralliselta. Tuntui siltä, että sääntöjä ei ollut, ja mopot ajoivat yöllä motarilla ilman valoja. Tämän puolesta reissu tarjosi meille jännitystä loppuun saakka. Kyytimme takaisin lentokentälle saapui hakemaan meitä puoli tuntia myöhässä (sen jälkeen kun olin soittanut Joelille kolme kertaa). Olin jo silloin hermona, mutta arvatkaa vain, miten hermostunut olin, kun rengas puhkesi muutamaa kilometriä ennen kenttää. Onneksi ei juuri silloin ajettu 140 km / h, mitä oli posotettu pikkuautolla muu matka. Ja onneksi tiellä oli tiepalvelupartioita muutaman kilometrin välein, ja seuraava etappi oli noin kilometrin päässä, jonne ajoimme pelkällä vanteella, hyppäsimme tiepalvelun kyytiin ja pääsimme kentälle ajoissa. Huh!

Parasta Dominikaanisessa tasavallassa:

Pääsispä jo takaisin!

Terkuin, Kirsi