Afrotanssi on mindfullness-harjoitus parhaimmillaan

Prempe-dempempe-dempempem! ”Kun kuulette rummusta tämän rytmin, pysähdytte ja nostatte toisen jalan ilmaan”, opasti Sointu Condé muutama viikko sitten taaperoafrokurssilaisia. Harjoituksessa opeteltiin kuuntelemaan rumpalin soittamaa signaalia tai toiselta nimeltä breikkiä. Ja sitten viiletettiin taas ympäri salia. Välillä oltiin viidakossa, välillä pestiin afrikkalaisessa kylässä pyykkiä, ja lopuksi soitettiin yhdessä apinaorkesterissa.

Osallistuin kurssille mun siskontyttöjen kanssa. Jännitin kovasti, mitä tytöt tykkäävät, mutta tuntuivat viihtyvän. Tosin toinen tytöistä totesi kurssin jälkeen: ”Joo, oli kivaa, mutta eihän siellä edes tanssittu!” Koitin selittää, että kyllä se oli ihan oikeaa afrotanssia, mutta tanssi vaan oli puettu tarinan muotoon. Rupesin samalla pohtimaan, että yksi asia, mikä mut on afrotanssissa vienyt mennessään, on nimenomaan afrotanssin liikekieli. Se on niin erilaista verrattuna muuhun tanssiin. Välillä jokin liike saattaa tosiaankin näyttää vaikkapa ihan pyykinpesulta. Ja osassa liikkeissä onkin oikea tarina taustalla.

Löysin afrotanssin pariin 11 vuotta sitten, ja siitä lähtien se on ollut mun rakkain harrastus. Siksi siitä on pakko kirjoittaa ainakin kerran vuodessa. Nyt on taas sen aika.

Yksitoista vuotta sitten ensimmäiselle tunnille mennessäni en tiennyt yhtään, mitä odottaa. En tiennyt lajista mitään. En edes muista, miksi valitsin Jyväskylän tanssiopiston tuntivalikoimasta kyseisen tunnin muiden joukossa.

Muistan, että olin hieman pettynyt, ettei tunnilla ollut musiikkia, vaan pelkkä rumpu. Mä kun niin tykkään liikkua musiikin tahtiin. En siis silloin ajatellut, että pelkkä rummutus olisi musiikkia. Nykyään olen toista mieltä! Rummun tahtiin tanssiminen on afrotanssin liikekielen ohella toinen afrotanssin taika. On ihan mieletöntä, miten erilaisia rytmejä ja soundeja rummusta voi lähteä. Ja miten pelkällä rummulla voi luoda hyvin erilaisia tunnetiloja. Rummutus on todellakin musiikkia!

Rummun tahtiin tanssiminen on myös mindfullness-harjoitus parhaimmillaan. Mihinkään muuhun ei voi keskittyä kuin liikkeen tekemiseen rytmin tahtiin ja rummutuksen kuunteluun, jotta tunnistaa seuraavan singaalin, josta liike vaihtuu. Siinä on jotain hypnoottista.

Afrossa mua viehättää myös se, että siinä toistetaan usein yhtä liikettä pitkään, signaaliin saakka, ennen kuin seuraava liike vaihtuu. Välillä tansseihin sisältyy myös pidempiä koreografisia pätkiä, mutta yleensä toistetaan yhtä tai paria liikettä kerrallaan jonkin aikaa. Silloin liike vie mennessään ja pääsee flow-tilaan.

Se ei silti tarkoita sitä, että afrotanssi olisi aina helppoa. Välillä rytmejä ja signaalia on hankalaa hahmottaa. Samoin osa liikkeistä on suomalaiselle kropalle hankalia. Mutta sekin on yksi koukuttava asia, että vielä 11 vuoden tanssimisen jälkeen tunnen olevani vasta-alkaja, eivätkä haasteet pääse loppumaan. Uskon, että opettelen afrotanssia vielä eläkeiässäkin. Ainakin toivon niin. 🙂

Onko teillä jokin rakas harrastus joka jatkuu vuodesta toiseen?

Terkuin, Kirsi

PS. Viime vuonna kirjoittamani postaus afrotanssista löytyy täältä. Kertoilin silloin, että haaveenani on lähteä afrotanssikurssille Guineaan. Tarkoitus oli tehdä reissu tänä talvena, mutta siirtyy nyt vuodella, kun en saanut rahoja kasaan, nyyh! Mutta ensi vuonna toteutan haaveeni aivan varmasti! Sitä odotellessa.. 🙂