Uusi sisko aikuisena
Jostain syystä haaveilin välillä pikkutyttonä siitä, että minulla olisi kaksoissisar, sisko tai veli – ihan sama. Koulussani oli kaksoset ja se oli minusta jotenkin maagisen ihanaa. No, onneksi minulla on veli. Ja hänen ansiostaan nyt myös sisko. Ei ihan oikea biologinen sisko siinä mielessä kuin me suomalaiset ajattelemme, mutta kun veljeni ilmoitti kihlautumisestaan loppuvuonna, astui elämääni minun ajatuksissani uusi sis(ter in law)ko.
En kuulu niihin ihmisiin, joiden mielestä suku on välttämätön paha. Minusta suku on suuri rikkaus, kaikkine plussine ja miinuksineen. Pitkään yhdessä eletty historia ja jo ennen meitä nykyisiä eletty suvun historia on ihan korvaamatonta pääomaa, inhimillisiä juuria. Suku kuuluu juhlapäiviin ja ikimuitoisiin hetkiin. Olen myös oppinut, että silloin kun elämä kohtelee kaltoin, suurin osa niistä ihmisistä, joista apu löytyy, ovat yleensä sukulaisia. He tuntevat minut kaikkein parhaiten ja tietävät tarinani ilman selittelyitä. Ja ilman muuta yritän aina itsekin tarjota apua, kun joku sukulainen on sen tarpeessa.
Jokainen uusi ihminen sukuun on tervetullut. Yleensäkin, arvostan suuresti vanhoja sukulaisia ja ystäviäni, mutta pidän paljon myös uusiin positiivisiin ihmisiin tutustumisesta. Yritän pitää mielessä vanhan viisauden: “Rakasta heitä, jotka saavat sinut nauramaan.” ja kun sukuun tai ystäväpiiriin ilmaantuu uusia ihmisiä, joiden kanssa on hyvä olla ja nauraa, on se taas uutta rikastuttavaa inhimillistä pääomaa. Ja muuten, uudella siskollani on sattumoisin kaksosetkin, tyttö ja poika. Eli oikeastaan sellaisetkin saatiin samalla sukuun.
Nämä taitavat olla ensimmäiset kuvat minusta ja siskosta, naureskelemassa talvisessa Helsingissä lauantaina. Helsingissä on edelleen joulu. Ja ihan rehellisesti sanottuna, niin on meillä kotonakin. En ole vieläkään siivonnut sitä pois, koska en ole oikein ehtinyt, varsinkaan en ole halunnut ja kuusi on edelleen voimissaan. En ole mitenkään innoissani aloittamassa vielä kevätkautta, vaan ajattelin nautiskella tästä keskitalven sesongista nyt, kun saatiin kaunis lumipeitekin.
Mutta jokin takaraja kai joulun poissiivoamisellekin pitää asettaa. Olkoon se meillä viimeistään 13.1. eli Nuutin päivänä. Silloin noudatetaan ainakin sitä perinteistä sääntöä: “Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi.” (Vaikka Nuutit ovat varmasti oikeasti ihan yhtä hyviä kuin Tuomaksetkin…”) Ja meidän joulummehan alkaa yleensä Tuomaan (mieheni) nimipäivänä, jolloin saamme anopilta perinteisesti ihanan maksapiiraan eli olisi kai luonnollista noudattaa sitä säännön loppuosaakin, ainakin tänä vuonna, kun kuusessa on vielä ne havutkin…