Saaristosta maailmalle (ajatuksia nuorten lähdöstä)

Meillä saaristossa alkaa paras kesälomakausi pikkuhiljaa hiljentyä. Tai ainakin ihmiset siirtyvät ajoittain jo muihin maisemiin ja arki valtaa tilaa. Tosin ainakin me miehen kanssa käymme vielä pitkään saressa latailemassa akkuja arjen vastapainoksi. Meiltä kotoa hurauttaa venerantaan autolla reilussa tunnissa, eikä sesonki lopu niin dramaattisesti kerralla kuin vaikka Pohjois-Lapista tulleilla sukulaisilla.

Iän karttuessa suvun seuraava sukupolvikin luonnollisesti kasvaa ja alkaa laajentaa reviiriään, jolloin maapallo tuntuu kutistuvan ihan silmissä. Omat lapsemme ovat serkussarjan vanhimpina jo koko viime talven opiskelleet toisella puolella maailmaa. Nyt iässä seuraavat serkut ovat startanneet kauas näistä tutuista maisemista, yksi lähti juuri Uuteen Seelaantiin koko opintovuodeksi ja toinen, jonka vielä hetki sitten kuvasin tässä laiturin nokassa, starttaa huomenna Hondurasiin parin viikon tutkimusmatkalle.

Ihan liikuttavaa, miten aika kuluu ja nuoria seuratessa itsenikin valtaa tuttu jännityksen ja innostuneen odotuksen fiilis, jonka tutusta ja turvallisesta ympäristöstä maailmalle lähteminen ja kaiken uuden näkeminen ja itsenäisesti kokeminen saa aikaan. Toisaalta, sieltä kaukaa kodin ja Suomenkin arvostus kasvaa ja kotiin on hyvä palata reppu täynnä uusia kokemuksia ja erilaisuuden ymmärrystä.