Positiivisuuden tarvetta ja kasvitieteellistä sekoilua
Lähes poikkeuksetta viikonloppu ja meri kuuluvat meillä yhteen. Ykkösvaihtoehto on päästä saaristoon ja hyvänä kakkosena Helsingin merellisyydestä nauttiminen. Sitä on ollut nytkin ohjelmassa, muta tämä kuvitus on arkiston kätköistä muutaman viikon takainen rentouttava saaripäivä, jolloin päästiin esittelemään Suomen ihanaa suvea Koloradosta asti tulleelle ystävälle.
Meri saa aina pään tuulettumaan ja pelkkä maisemiin palaaminen on minulle täyttä terapiaa arjen hälinästä. Se antaa hyvän hetken seisahtua ajattelemaan kiireellä alkanutta syksyäkin ja pysähtyä järjestelemään tämän hetken ajatuksia.
On ollut vaikeaa olla kiinnittämättä huomiota erityisesti tätä sysyä leimanneeseen median tunnelmaan. Otsikot maalaavat päivittäin erilaisia poiittisia, taloudellisia ja sotilaallisia uhkakuvia. Jokaiseen dramatiikan hippuseenkin tartutaan. Varsinaiset uutislähetykset ovat minusta jo vuosia sitten muuttaneet sisältönsä ja sävynsä viihteellisempään, dramatisoivampaan ja myyvempään suuntaan. Se on tietysti muuttanut omaa suhtautumistani niihin. Tai enemmänkin jättänyt niiden seuraamisen. Saan helpommin tarvitsemani tiedon asiallisessa muodossa ja oikeassa ajassa haluamistani kanavista suoraan netistä.
Nyt kuitenkin yleinen median mieliala alkaa minusta oireilemaan liikaa. Kuulin juuri ystäväperheen isoäidistä, joka on oikeasti levoton ja peloissaan. Omalla kokemusmaailmallaan moni yksinelävä vanhus saa yliannostuksen tämän hetken mediapolitiikasta. Onko siitä hyötyä? Ainakin haittaa on. Pelko on ihmisen tuhoavin tunnetila, rakkauden ja luovuuden vastakohta.
Liike-ja työelämäkin oireilee. Ihisten luovuus, uuden tekeminen ja eteenpäin katsominen pitäisi saada kaivettuat aas esiin monilla työpaikoilla ja mieliala terveelle pohjalle. Liian moni ystäväni ei voi nykyisessä työssään hyvin ja liian moni esimies maalailee säännöllisiä uhkakuvia tulevaisuudesta alaistensa innostamisen ja asiallisen informaation sijaan. Onko siitäkään hyötyä? Ainakin haittaa on.
Tutun suuren helsinkiläisen mainostoimiston uusi toisesta Pohjoismaasta tullut toimitusjohtaja piti juuri hyvän puheen, jossa nosti erityisesti näitä asioita tämän hetken Suomea leimaavina; naapurimaiden yleinen mieliala on innostunutta, rakentavaa ja energistä. Suomessa päinvastoin. Kuin olisi luvatonta tehdä uutta, kasvaa ja innostua. Syödään omaa kilpailukykyä. Kuin pitäisi toimia median luomassa ilmapiirissä. Odottaa edistämisen sijasta.
Eilisen HS julkaisi tieteellisen testituloksen, jossa osoitettiin kyseisellä menetelmällä (sähkömagneettisella mittauksella ja netin välittämällä tiedolla) kahden, toisistaan tuhansien kilometrien päässä olevan henkilön, kyky tulkita toistensa ajattelemien neutraalien ajatusten merkitys. He onnistuivat. Yksi tyyppi ajatteli. Toinen tunnisti ajatusten sisällön toisella puolella maapalloa. Samaa, josta kvanttifyysikot ovat kirjoittaneet jo pidempään.
Loppujen lopuksi, tarvitaanko teknlologiaa ja tiedettä todistamaan, mikä voima ajatuksillamme ja tunnetiloillamme (puheista puhuattakaan) on omaan hyvinvointiimme, terveyteemme ja mielialaamme – ja läheisten, työyhteisöjen, naapurustojen, kaupunkien ja koko maan menestykseen, energiaan, innostukseen, oppimiseen, uudistumiseen, pärjäämiseen, kansanterveyteen ja -talouteen?
Lapset ovat ansainneet kasvuympäristön mielialassa, jossa huomio kiinnitetään niihin asioihin, jotka edistävät terveyttä, hyvinvointia, rakkautta, luovuutta, älykkyyttä, lahjakkuutta, yhdessä tekemisen tärkeyttä, positiivisuuden löytämistä haasteellisestakin ympäristöstä. Aikuiset ovat ansainneet työrauhan keskittyä tehtäviinsä hyvässä yhteishengessä kollegojensa kanssaa. Jokaisessa ihmisessä, tilanteessa ja asiassa on hyvät puolet nostettavaksi, kehitettäväksi ja viestittäväksi.
Jokaisessa päivässä on kauniit asiat nautittaviksi ja mahdollisuudet tartuttaviksi. Tiedotusvälineet elävät myyntituloista, lukijoista ja katsojista. Mutta me yksilöt muodostamme ajattelun ja kommunikoinnin virran työpaikoilla, perheissä, ystävien ja läheisten kesken. Pienet asiat vaikuttavat ja kasvavat suuriksi. Tehdään yhdessä. Autetaan tarvitsevia. Otetaan mukaan. Keksitään uutta. Pelleillään. Viljellään huumoria. Ihastellaan kauneutta. Maistellaan herkkuja, Ollaan uteliaita. Opitaan uutta. Nautitaan elämästä!!
Tästä ei pitänyt muuten tulla mikään kantaa ottava postaus, mutta hei, joskus vain niin käy, että ajatukset vievät sormia näppäimistöllä kuin itsestään – ja ehkä kuvat meri-ilman raikkaudesta saavat jonkun muunkin tuohtumaan siitä, mitä kaikkea arvokasta ja ainutlaatuista jätetään huomaamatta joka päivä, jos ei siitä pidetä itse huolta.
Ai niin, kuviin päässeestä melonista velä… Ei muuten ole varmaan jäänyt keneltäkään huomaamatta tämän kesän suuri rakkauteni vesimeloneihin. Se taisi alkaa Kreikassa ja sai hyvää jatkoa kuumista helteistä. Vesimeloni on todella nesteyttävää ja siinä on vähän sokeria. Se on ihanan raikasta smootheissa vaikka mansikoiden ja inkiväärin kanssa, salaateissa juuston kaverina, jäädytettynä imeskeltynä tai sellaisenaan. Slurps!
Yllättävää on muuten sellainen kasvitieteellinen fakta, että vesimeloni on oikeasti marja. Marjoihin se luokitellaan monisiemenisyyden ja mehevyyden takia. En nyt kuitenkaan itse laita tuolla oikea reunan ruokahakemistossa melonivinkkejä marjoihin, kukapa sitä ei pitäisi virheenä ; ) Moni muukin vihannes, hedelmä ja marja on kasvititeelliseltä luokitukseltaan yllättävä: paprika, kurkku, karhunvatukka, vadelma ja mansikka ovat hedelmiä – banaani ja munakoiso taas marjoja. Banaanipuukin on oikeasti ruoho ja maissi vihannes. Maapähkinä ei ole pähkinä, vaan palkokasvi. Ja hei, kuka näitä harhaanjohtavia sanoja sitten kehittelee??
Arvokasta ja herkullista sunnuntaita <3
Kommentit (1)
En kyllä voisi olla enempää samaa mieltä, hyvä postaus!!