Parempaa lounasseuraa

On meillä perheessä kiireistä porukkaa. Vaikka asutaan taas kesä samassa maassa, niin yhteistä aikaa täytyy tosiaankin järjestää. Oikeastaan se johtuu tällä hetkellä kaikkien erilaisesta rytmeistä. Mies tai minä  lähdemme ensimmäisenä aamulla. Juliaana pian sen jälkeen. Poika jää alakertaan nukkumaan, eikä ole vieläkään oikein selvinnyt aikaerosta. Kun minä tulen toimistolta, poika on ulkona nauttimassa kesäilloista kavereiden kanssa, mikä tietysti on ihan parasta kiireisen opiskelu- ja pelikauden jälkeen.

Viimein saatiin taas vähän yhteistäkin aikaa eli ihan parasta lounasseuraa. Itsellenikin tuli yllätyksenä, että Juliaana teki aamulla töistä etäpäivää, niin kuin minäkin. Pojan tullessa treeneistä löytyi yhteinen yhteinen lounasaika meille kaikille kolmelle. Ei muuta kuin äkkiä sushille. Huomasin muuten vasta syömässä, että meillä oli Julin kanssa ihan samat paidat päällä tänään. Eikä ollut ensimmäinen kerta, kun niin käy ihan sattumalta.

Meillä on ollut tapana mennä sushille aina, kun joku tulee kotiin matkalta tai poistuu maasta. Tosin tästä tavasta mies on hypännyt pois, koska ei ole samanlainen sushin rakastaja kuin me kolme. Ensi kerralla valitaan jotain muuta niin saadaan taas myöskin mukaan.

Joskus mietin, että onko meidän perheeseen osunut tavallista puheliaampaa porukkaa, vai onko muillakin niin, että perheenjäsenillä on aina toisilleen asiaa niin paljon, että tällainen lounastuntikin kuuluu ihan hujauksessa. Oudointa on se, että vaikka juttua riittää, niin meidän perheemme tunnetaan todella huonosta informaation kulusta, tai anakin mieheni ja minä. Anoppinikin on nauranut moneen kertaan, että on ihan turhaa kertoa omalle pojalleen asioita, jotka on tarkoitettu minulle asti, koska viesti ei tosiaankaan koskaan tulee perille. Viimeksi hän kysyi minulta, että puhutaanko meillä ollenkaan. Vähän nauratti, kun tosiaan tuntuu siltä, että puhe ei tahdo koskaan loppua tässä porukassa. Miten teillä muilla? Toimiiko perheen sisäinen tiedonkulku?