Onko jo lupa nauttia?

Kolme viikkoa on nyt kulunut kotosalla. Ensimmäisen viikon tästä poikkeusajasta olin vielä toimistollani, jossa meitä oli silloin vain kaksi muiden ollessa matkan tai sairastelun takia tai muuten välttääksen julkisia liikennevälineistä karanteenissa. Sitten poika tuli kotiin Jenkkilästä, meillä perheessäkin sairasteltiin ja kotona on oltu siitä asti.

Tämä aika on ollut tietysti kaikille todella poikkeuksellista. Kun kaikki jyrkät säännöt astuivat voimaan ja mediamylläkkä vyöryi olohuoneisiin, oli monen elämä täysin sellaisessa vaiheessa, johon tämä ei tosiaankaan sopinut hyvin. Niin kuin isot asiat yleensäkin. Kun analysoimme elämää liikaa, ei ikinä taida olla oikea aika suurille muutoksille. Nyt ne tulivat kysymättä ja todella nopeasti. Kukaan ei tosiaankaan ehtinyt sopeuttaa elämäntilannettaan näihin viikkoihin – ja vaikka olisi ehtinytkin, mitä olisi oikeastaan voinut tehdä? Ei ehkä ihme, että ahdistus kasvoi lähes kollektiiviseksi tunnetilaksi.

Tämän ajan haasteet ovat meillekin luonnollisesti varsin tuttuja. Olemme mieheni kanssa molemmat yrittäjiä. Vanhempamme ovat riskiryhmäikäisiä ja ikävä ja huoli on monista ihmisistä. Tulevaisuus pitää sisällään erilaisten asioiden ratkomista.

Toisaalta olemme monessa asiassa myös todella onnekkaita. Ehdimme juuri muutamaa viikkoa aikaisemmin muuttamaan meren rannalle, mistä olemme aina haaveilleet. Olen muutenkin koti-ihminen ja nyt olen todellakin nauttinut kotona olemisesta. Olen myös todella perhekeskeinen. Poika tuli kotiin ja olemme saaneet viimein viettää kaipaamaani koko perheen yhteistä aikaa todella paljon.

Luonnollisesti elämä on yleensäkin balanssia erilaisten ajanjaksojen ja ylä-ja alamäkien värittämänä. Olen aina lähtenyt positiivisen ja ratkaisukeskeisen ajattelun voimasta. Olen ehtinyt jo nuorena kohtaamaan valtavan suuria haasteita, oppinut elämän rajallisuuden ja omaksunut asenteen, että huolehditaan, pelätään ja murehditaan asioista vasta sitten, jos siihen on aihetta, ei varmuudeksi. Nautitaan kaikesta mahdollisesta aina, kun voidaan. Koska meillä on ihmisinä lahja valita suhtautumisemme missä tahansa tilanteessa ja ympäristössä, pyritään kokemaan ja välittämään ihanuutta ja rakkautta mahdollisimman paljon ja mahdollisimman usein. Yritetään turvautua nauruun ja huumoriin joka päivä.

Karanteenikauden alettua ajattelin, että parin viikon päästä kollektiivinen shokkivaihe näin suurista muutoksista alkaisi olla ylitetty ja uudet rutiinit tuntua hieman helpommilta. Nyt minusta vaikuttaa siltä.

Onko jo lupa nauttia?

Moni kertoo nauttineensa pääsiäisenä ihanista herkuista, auringonpaisteesta, kotitreeneistä, perheestä tai edes videoyheydestä läheisiin. Olen ihaillut kuvia kauniista kattauksista ja ihanista herkuista. Meilläkin kokattiin taas yhdessä. Eilen herkuteltiin Jennin juuri sopivasti pääsiäiseksi kehittämästä uunifetaparsasta, lohesta ja juustokakusta. Oikeastaan aikamoista ruokajuhlaa on ollut tosiaankin poikkeuksellisen usein viime viikkoina.

Voisiko nyt olla se hetki, että antaisimme itsellemme ja toisillemme luvan nauttia? Että voisimme rentoutua, viettää huolettomiakin hetkiä, olla itsellemme armollisia ja keskittyä myös positiivisuuteen.

Ettei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa, jos haltioituu jostain tekemästään vaikka niin paljon, että unohtaa koko vallitsevan tilanteen? Nauttiminen ja vastuuntunto tilanteesta eivät kai sulje toisiaan pois.

Kun näyttää siltä, että rajoitukset puretaan tulevien viikkojen aikana, voisimmeko jo kääntää ajattelun niin, että pidetään arvokkaana tällä hetkellä kaikkia niitä asioita, joita vain voimme? Pian ne ovat ohi ja arki palautuu.

Nyt meillä ei ole kiire mihinkään. Eikö se ole ollut kollektiivinen toive koko kiireiselle ihmisunnalle jo vuosia? Ettei tarvitse juosta paikasta toiseen liian tiukoilla aikatauluilla?

Nyt on tarjolla vaikka mitä uutta tekemistä. Netti tarjoaa ilmaiseksi tai pikkurahalla todella paljon kaikkea uutta ja kivaa, kotitreenejä, oopperaa, kokkailuvinkkejä ja livelähetyksiä jokaiseen makuun.

Kevät on edennyt nopeasti. Helsingissä voi bongailla lähes joka päivä maasta putkahtelevia uusia kukkia ja taivaalla liihottelevia kesäksi saapuvia lintuauroja. Ulkona voi tehdä kaikkea ihanaa, samoilla rantareiteillä, tehdä piknikretkiä, treenata monilla ulkosaleilla ja pulahdella veteen uimapaikoilta.

Ja mikä tärkeintä, nyt meillä on aikaa toisillemme. Tuntuu, että kenelläkään ei ole ollut viime vuosina aikaa puhua edes puhelimessa. Nyt on.

Ajattelen myös niin, että mitä onnellisempia osaamme olla tässä hetkessä, sitä enemmän saamme onnellisuuden aihetta jatkossakin.