Oma koira vai matkustelua – vai molemmat?

Meidän perheemme koirarakkaus on tullut täällä blogissakin usein esille – samoin kuin matkustelurakkauskin. Usein omissa pohdinnoissamme nämä asiat kohtaavat.

Uuden oman koiran hankkiminen on pyörinyt keskusteluissa ja mielessä jo pidemmän aikaa – onneksi samalla saadaan säännöllisesti hellitellä ystävien karvaisia perheenjäseniä, niin kuin kuvissa tyttären kanssa peuhaavaa ihanaa Lanzoa.

Koirien lisäksi matkustelu on ollut aina lähellä koko perheemme sydäntä. Kun lapset olivat pieniä, oli melkein aina jo seuraava matka suunnitelmissa, kun kotiin palattiin edelliseltä.

Kun tytärkin oli aloittamassa koulua, meille tuli oma koira 4-vuotiaana rikastuttamaan perhettämme seuraavaksi 10 vuodeksi. Suurin osa noista vuosista oli myös aikaa, jolloin koko perheemme pääsi vain harvoin matkustamaan ulkomaille samaan aikaan. Pojalla (ja ison osan vuodesta tytölläkin) alkoi olla joka viikonloppu treenejä ja pelejä, joista ei voinut olla pois ja kesätauot vietimme saaristossa, koira tietysti mukana, kunnes koiramme nukkui suureksi suruksemme pois neljä vuotta sitten.

Siitä asti on pohdittu ajatusta uudesta koirasta samalla kun elämä on kehittynyt entistä kansainvälisemmäksi lasten kasvettua. Nyt poika asuukin jo talvet ulkomailla ja matkustelu koko perheen keskenkin on ollut taas mahdollista. Tytär asui Havaijilla koko viime talven –  ja taas on matkasuunnittelut käynnissä.

Meidän oma koiramme oli aika iso uroskoira, kahden rodun sekoitus, viisas ja myös hyvän metsästysvietin omaava – omasi “oikeaa koiranluonnetta” tarvittaessa, mutta oli superlempeä palveluskoira ihmisille.

Rakastamme kaikenlaisia koiria, mutta todennäköisesti oma karvainen perheenjäsenemme olisi edellisen kaltainen. Sellaisen koiran hoitopaikan saaminen ei ole aina yhtä helppoa kuin  vaikka pienten allergiavapaiden pumpulisten lemmikkien. Useilla ystäväperheillämme on jo koira, eikä sekaan helposti mahdu toista urosta, ja toisaalta taas monilla ystävillä ja sukulaisillamme on allergiota ym. syitä, miksi koiraa ei kodissa ole. Kennelitkään eivät kuulosta houkuttelevilta hoitopaikoilta, varsinkaan pidemmiksi ajoiksi.

Oma koira vai matkustelua – vai molemmat?

Niinpä nämä kaksi asiaa käyvät kamppailua ajauksissamme ja keskusteluissamme. Mielestämme meillä olisi taas tarjota täydellinen perhe ja puitteet koiralle, mutta kun veri vetää enenevässä määrin myös maailmalle pidemmiksikin ajoiksi, miten yhdistää koiranhoito ja matkustelu?

Toisaalta monilla koiran omistavilla ystäväperheillämme on myös koiranhoitotarve, jossa me voimme nyt auttaa. Ehkä elelemme tässä tilanteessa ainakin jonkin aikaa, matkustamme perheen kesken ja nautimme täysillä siitä ja kotona nautimme täysillä ystävien koirien hoitamisesta ja seurasta – ja katsomme mihin suuntaan asiat loksahtavat omalla painollaan, sillä niinhän niiden on tapana tehdä kuitenkin.