Muistuttelua stressittömyyden tärkeydestä

HUOLETTOMUUDESTA haluaisin kirjoittaa jotain. Tai ehkä onnellisuus on se sana. Tai ihan oikeimmin stressittömyys. Stressitalon alentamisen on todettu vaikuttavan kaikkein merkittävimmin lähes kaikkeen tekemiseemme. Terveyteen. Uneen. Luovuuteen. Suorituskykyyn. Tehokkuuteen. Älykkyyteen. Muistamiseen. Ruoansulatukseen. Sosiaalisuuteen. Ihmissuhteisiin. Elinkaareen. Huh huh. Ei varmaan mikään muu yksittäinen tekijä vaikuta meihin niin kokonaisvaltaisesti. Stressihormonit reagoivat nopeasti ja voimakkaasti ja levittävät hälytystilan koko ihmiseen. Tilan jatkuessa asiat pahenevat. Negatiiviset huolet raskauttavat ja hidastavat aivojemme kemiaa. Ja päinvastoin. Positiivisten ajatusten kulkeminen omissa aivoissamme on kevyttä ja kasvattaa turvallisuuden tunnetta. Sitä, että asiat ovat hyvin. 

Kun koemme mielihyvää, turvaa, rauhaa, kiireettömyyttä, vapautta, rakkautta, empatiaa, kykymme ja ominaisuutemme nousevat ihan uusille leveleille. Voimme hyödyntää meissä olevaa voimaa, keskittymiskykyä ja uudistumista. Olemme terveitä ja energisiä. Ystävällisiä ja joustavia. Mielentila tarttuu. Hyvä kiertää ja kasvaa. Meillä Suomessa on hirveän paljon hyvää. Monta aihetta olla kiitollinen ja onnellinen. 

Silti välillä tuntuu, että yhteiskuntamme on varsinainen worry animalien  maa, mikä korostuu varsinkin syksyllä. Perinteinen media kohottaa sopivia aiheita, joita sitten päivitetään vähän väliä. Kestoaiheissa soisi olevan rakentavia, ratkaisukeskeisiä, yhteistyöpainotteisia näkökulmia. Onnistumisia korostaviakin. Onnistumiset poikivat uusia onnistumisia ja muodostavat sopivan flown virran. Hymy tarttuu. Huoleton ja rento ihminen on valmis ottamaan onnistumisia vastaan ja vetää niitä puoleensa. Kuitenkin viestinnän tilanne on useimmiten päinvastoin ja tuntuu, että koko kansa saadaan imaistua huolehtimisen ilmapiiriin yllättävän helposti.

Nämä asiat ovat vain pyörineet päässäni tämän kauniin viikonlopun lopulla. Oman stressitason säätely on harjoittelemista. Se ei tarkoita sitä, että kääntäisi selkänsä maailman haasteille, ettei välittäisi tai yrittäisi. Tai, ettei ottaisi vastuuta asioista, töistä, ympäristöstä. 

Minusta se tarkoittaa juuri sitä, että kun kantaa vastuunsa omista ajatuspoluistaan ja positiivisesta  suhtautumisestaan, on joustavampi kohtaamaan analyyttisemmin ja rakentavammin uudet tilanteet. Silloin negatiivinen tunne ei pääse alistamaan älyllistä ajattelua. Ymmärtää Aristoteleksen ikivanhan ajatuksen, että maailma muuttuu kun näkökulma muuttuu. Useimpiin asioihin on useita ratkaisuja, kun niitä tarkastelee joustavalla mielellä. Jos mieli on ahdas, ymmärtää vain oman näkökulmansa, joka on usein omasta mielestä se ainoa oikea. Vaatii voimaa ja taitoa ymmärtää itselle ihan uusia ja vieraita ajatuksia. Ja varsinkin hyväksyä niistä. Tai oppiakin. Muuttua. Kehittyäkin.

Joskus ajatuksia tai varsinkin tunnetiloja on vaikea pukea sanoiksi. Kuten nyt. Aika sekavaa vuodatusta. Halua harjoitella  avoimuutta, huolettomuutta, stressittömyyttä, rohkeutta ja positiivisuutta. Ne ovat maailmaa ja ihmistä eteenpäin vieviä taitoja. Harjoittelemisen, kirjoittamisen, lietsomisen arvoisia.

Kuvat ovat saaresta parin viikon takaa hetkestä, jonka muistan vapauttavana, stressittömänä ja kauniina. Ne ehkä laukaisivatkin nämä ajatukset. Muistuttivat taas taukojen merkityksestä. Kyvystä nauttia pienistä ja isoista asiosta. Niitä hetkiä kannattaa vaalia ja viljellä. Taukoja ja hymyjä. Harjoitella rentoutta ja stressittömyyttä. Hyviä ajatuksia, kivoja kohtaamisia. Niistä voi ammentaa voimaa kaikkeen. Näiden ajatusten muistutteluun ja ylläpitämiseen haastan itseni alkavalla viikolla.