Kun herää aikaisin, saa paljon myös aikaiseksi. Ehkä olisin voinut tänään nukkua kuitenkin vähän pidempään kuin 4.50. Kun on sunnuntaikin. Alkaa pikkuhiljaa epäilyttämään, onko tämä isoäitini perintöjä, kun varsinkin keväällä herään usein jo ennen lintujen viserrystä. Hän kertoi olevansa onnellinen hyvistä unenlahjoistaan, kun sota-aikanakin nukkui aina kuin tukki aamuun asti. No, kai nyt nukkui, kun aamu alkoi ennen viittä, että ehti lypsää lehmät ennen muita aamutöitä.
Väitetään myös, että unirytmi voi periytyä kaukaakin. Kun olin pikkutyttö, isäkin heräili kesät aikaisin ja ripustelin pimennysverhoja mökin ikkunoihin neljän jälkeen. Ehkä meidän esi-isämme oli nuotion vahdissa aamuyöt muiden nukkuessa. Jonkunhan sekin oli tehtävä. Tämä aamuyön herkkäunisuuteni muuten alkoi vasta esikoisen synyttyä. Eihän ennen sitä ollut ketään vahdittavanakaan. Mutta ominaisuus jäi sitten päälle. Nykyään nautin aina aamuistani silloinkin, kun ne alkavat varhain.
Happea aivoille heti aamulla
Minulla ei ole täällä nykypäivän Helsingissä niitä lypsyhommia eikä nuotioiden vahtimisia, vaan aikainenkin aamuni alkaa joogalla. Joskus aktiivisemmalla ja pidemmällä, joskus lyhyemmällä ja hellävaraisemmalla venyttelyllä, kuten tänään. Luin taas viime viikolla, että tehokkaimmat työpäivätkin alkavat venyttelyllä. Ja se on helppo kokea, ilman asiasta lukemistakin. Silloin saa heti aamusta kropan hereille, ja ennen kaikkea happea aivoihin. Se on se, mitä minä kaipaan aamuisin ensimmäisenä. Oli sitten arkipäivä tai sunnutai. Olo on kuin uudestisyntynyt, kun on edes vähän saanut venyteltyä koko kroppaa. Silloin mielikin on kirkas, positiivinen ja valmis uuteen päivään.
Varhaisaamun lautasella tänään oli luonnonjogurttia, huurteisia mansikoita, vadelmia, mustikoita, granoaa ja kookoshiustaleita.
Ja näissä varhaisissa aamiaissa on parasta se, että muutaman tunnin kuluttua voi nauttia muiden kanssa jo toisen aamiaisen – ja tähän väliin kunnon happirikkaan kävelyn ulkoilmassa. Ihanaa sunnutaita <3
