Jumissa juhlahumussa

Yli puoli viikkoa on kulunut juhlahumusta. Ihmeellistä, miten se imaisi itseensä ja miten arkeen palaaminen onkaan tuntunut hankalalta. Aurinko ja helle eivät ollenkaan paranna asiaa. Haluaisin vain istuskella pihalle kootussa juhlateltassa siemailemassa juhlajuomaamme eli jääkylmää Fresitaa ja maistelemassa juhlista jääneitä macaronseja. Haistella valtavia ruusuja, sireeneja, kieloja ja pioneja. Juhlarytmi tai lyhyet yötkin jäivät päälle. Vielä en ole osannut edes nukahtaa ajoissa iltaisin. Miten ihmeessä juhlakuplaan voi jäädä niin nopeasti jumiin? Note to self: ensi kerralla, kun järkätään kunnon juhlat, kannattaa varata pari päivää aikaa siihen perään ihan vain kuplasta palautumiseen.

Jumissa juhlahumussa

Ehkä oman osansa palautumishaasteesta aiheuttaa sekin, miten nopeassa ja tehokkaassa aikataulussa valmistelutkin tehtiin. Keskiviikosta sunnuntaihin meno oli niin intensiivistä. Siivousta, kokkaamista, koristelua, järjestelyä ja sitten oikeastaan neljät juhlat yhdessä päivässä.

Aamu alkoi koulun juhlassa Märskyssä, josta Juliaana valmistui. Helsingin suurin lukio osasi järjestää lakkiaiset hienolla rutiinilla. Huomaamatta ei jäänyt sekään, että kyseessä on urheilukoulu. 50 vuotta sitten valmistuneet riemuylioppilaatkin olivat nuorekkaita. Valmistuneet olivat ah niin kauniita ja komeita juhla-asuissaan. Koulun alkuperäinen rehtorikin piti ah niin liikuttavan puheen. Rakastan vanhoja (ja nuoria) ihmisiä. Jaettiin ruusut, lakit, todistukset ja stipendejä. Parhaat arvosanat kirjoittanut poikakin piti ah niin hyvän puheen. Kaunis musiikkiesitys ja kohti seuraavaa juhlaa. Rannassa pysähdyttiin ottamaan ylioppilaskuvat.

Kotona sujautimme ruoat esille ja reilu tunti hujahti silmissä ohi. Varovaisuudella rakennettu kahvikuppitorni rämähti alas kuin juhlatorven merkkiäänenä pari sekuntia ennen ensimmäisiä vieraita. Yksikään kuppi ei rikkunut, se olikin kai vain merkiksi juhlan alkamisesta. Yhtäkkiä talo oli täynnä iloista puheensorinaa, kilistelyjä ja onnitteluita. Olen aina pitänyt juhlista ja ne ovat loistava kiinnekohta tavata myös sukulaisia. Ajan kulun edellisistä kekkereistä, joissa törmättiin, huomasi kun viimeksi taaperona  nähty lapsi onkin 13-vuotias ja minun pituiseni.

Kutsuimme vieraita useammassa aallossa, mikä oli loistava idea. Näin ehdimme ainakin vähän jutella kaikkien kanssa ja logistiikkakin toimi. Välillä aallot olivat korkealla, välillä oli seesteisempää. Seuraava aalto oli ystäväperheitä. Päivä kului ja muuttui rennommaksi, vaikka se oli alunperinkin juhlatunnelman lähtökohta. Taivaanrannan värjäytyessä pinkiksi korkokengät vaihtuivat villasukkiin. Sisään tupsahteli Juliaanan kavereita vapautuneina muista tai omista juhlistaan sekä pojan kavereita, joista monia ei oltu vielä tänä kesänä nähtykään. Ilta muuttui aamuksi ja yhtäkkiä kaikki oli ohi. Ei kai ihme, että olo on ollut hetken kuin tyhjän päälle tipahtaneella.

Niin kiitollisena ihanasta päivästä, ihanista ihmisistä ja ylpeänä uudesta ylioppilaasta <3

*Juhlajuomat meille tarjosi Fresita.