Erityisiä häätunnelmia
Välillä säästän itselläni pitkään kuvia, jotka haluan jossain vaiheessa jakaa täälläkin. Blogi on minulle myös tunnetilojen jakamista ja joidenkin kuvien merkitys ja tunnelma itselleni on niin suuri, etten meinaa millään löytää sopivaa ajankohtaa niiden julkaisemiseksi.
Vasta tänä aamuna täydellisessä lomatunnelmassa palattuani kastamasta jalat rantaveteen pienen aamutepastelun jälkeen, sain inspiraation kerätä yhteen tunnelmia veljeni häistä, joita juhlittiin jo kun kesä vasta antoi lupauksia tulostaan. Juuri nyt ilmeisesti oma oloni on tarpeeksi onnellinen tähän tunnelmaan latautumiseen.
Häiden juhliminen on aina erityistä, rakkauden juhlaa. Parhaimmillaan juhla on hääparinsa näköinen, niin nytkin. Vihkiminen pienessä kauniissa puukappelissa oli intiimi ja kaunis tilaisuus.
Erityisiä häätunnelmia
Luulen, että tässä tilaisuudessa opin ensimmäisen kerran todella kuuntelemaan hiljaisuutta ja antamaan sille merkityksen. Papin puhe oli kevyen rento, hyvin hääparille sopiva, mutta päällimmäisenä mieleeni jäi merkitykselliset hetket puheen ja sanojen välissä, kenkien kopinoiden tauot ja hetket ennen ja jälkeen musiikin.
Kun hääparin kengät kopisivat kappelin hiljaisuudessa vanhoja leveitä lankkulattioita kohti alttaria, kyyneleet tuntuivat tipahtelevan poskilleni aina askelten välissä.
Hiljaisena hetkenä puristin vieressäni istuvan äitimme lämmintä kättä ja sain lähellä edessä seisovalta papilta lempeän hymyn.
Kun kaikki nousimme seisomaan, kevätaurinko siivilöityi herkästi ikkunoista, joiden vanhat samanlaiset hakaset viestivät kappelin samasta 1920-luvun rakennusajankohdasta kuin oma mummolammekin. Niitä kauniita hakasia on tullut lapsuuden kesinä hipelöityä paljon.
Välillä hiljaisuuden rikkoi tyttären kenkien kopina ja niitä seuraava kameran napsahdus, joka tallensi sormuksen sujahtamisen tuoreen morsiamen nimettömään tai onnellisen hääsuudelman.
Hiljaisuus täyttyi onnellisista hetkistä ja muistoina mieleen jäi lämmin ja kaunis ikimuistoinen vihkiminen, onni oman veljen puolesta. Samalla sain itselleni siskon – miksei muuten meillä Suomessa viljellä enemmänkin sister(ja brother)-in-law-käsitettä? Useimmilla meistä ei nykypäivänä ole montaa sisarusta ja parhaimmillaan suvun laajeneminen tuo uusia ihania läheisiä kaikkien elämään.
Kauniin ja intiimin, pienellä joukolla vietetyn vihkimisen ja herkullisen häälounaan jälkeen tunnelma vaihtui täysin. Hääpari oli kutsunut illaksi ison joukon vieraita persoonalliseen rantaravintolaan synttäribileisiin. Ison vierasjoukon yllätykseksi paljastui myös, että pari oli vihitty samana päivänä, mikä tietysti lisäsi ihanaa tunnelmaa entisestään.
Morsiamen kaunis valkoinen housupuku vaihtui pinkkiin bileasuun ja korkokengät Minna Parikan puputennareihin, jotka nimettiin illan aikana Duracell-pupuiksi, niin monta tanssiaskelta ne jaksoivat hypähdellä hyvän bilebändin soittamissa rytmeissä.
Päästiin vielä uudelle herkkukierroksellekin illalla. Jälkkäripuolella ihanaa passion-juustokakkua seurasi nyt raikas mansikkakerroskakku hääkoristeilla. Kahdet juhlat ja kaksi tunnelmaa sai päivän tuntumaan kokonaiselta juhlaviikonlopulta – ja niin monta erilaista tunnetilaakin siihen mahtui ♥
