Enemmän heittäytymistä, vähemmän kontrollia

Jos tämä postaus vaikuttaa tutulta, kannattaa se skipata heti alkuunsa. Se oli nimittäin joutunut blogimuuton yhteydessä johonkin bittiavaruuteen ja kokee nyt jo toisen julkaisukerran, tosin parilla kuvalisäyksellä. Tekstiä on edelleen pitkän ajatusvirran edestä. Joskus niitä vain tulee…

Juttelimme äitini kanssa lapsuudestani. Hän kertoi minun olen yleisesti helppo, luova ja joustava lapsi, mutta kun välillä päätin jotain, osasin olla erittäin itsepäinen pyrkiessä haluamaani päämäärään. Itse tietysti ajattelin että itsepäinen kuulostaa negatiivisen ja mieluummin luokittelisin tuon luonteenpiirteen sanalla sinnikäs tai määrätietoinen. Riippuu varmaankin näkökulmasta ; )

Todennäköisesti peräänantamattomuus on myös luonteenpiirre joka yhdistää monia yrittäjiä. Pienissä yrityksissä on yleensäkin enemmän töitä kuin tekijöitä ja varsinkin, jos halutaan luoda uutta ja pyörittää perustoimintoja samaan aikaan, on asetettuihin päämääriin vain selkeästi pyrittävä ja tehtävä töitä sen eteen.

Onneksi opin kuitenkin jo työnteon alkumetreillä, että muiden ideoita kannattaa arvostaa vähintään yhtä paljon kuin omiaan. On luonnollista, että toisen ihmisen esittämä uusi ajatus ei välttämättä sovi omaan suunnitelmaan, kun sen ensimmäistä kertaa kuulee, tai se saattaa kuulostaa todella omituiselta. Niinhän se vain on, että helposti ymmärrämme vain omia ajatuksiamme, jotka sitten toki tuntuvat muille taas oudoilta. Niinpä otin tavakseni jo vuosia sitten, että kun joku meillä töissä esittää uuden idean tai ehdottaa uudenlaista toimintatapaa, en koskaan ensimmäisessä keskustelussa kieltäydy siitä, vaikka idea olisi mikä. Usein itsekin ymmärrän sen jujun vasta myöhemmin ja yleensä kaikki ideat paranevat, kun niitä jalostetaan jonkun aikaa ryhmässä. Näin olen toiminut jo vuosia ja nykyään huomaan välillä kiinnittäväni huomiota monien yrittäjien toimintaan seurata hieman liikaakin vain sitä omaa ajatusmalliaan.

Se, mistä tässä postauksessa piti kirjoittaa, oli oikeastaan yksi tuhansia vuosia vanha monien etnisten kulttuurien ja esimerkiksi joogien ja buddhalaisuuden perusajatuksista. Sen mukaan on universaali yhtenäisyys. Me kaikki olemme lopulta yhtä. Universumilla on olemassa universaalit aivot ja universaali energia. Se, mihin pitäisi pyrkiä, on menemään yhteisön ja universaalin energian ja virran mukana.

Pitäisi oppia olemaan vastustamatta määrätietoisesti asioita, jotka eivät tunnu sujuvan helposti ja kevyesti. Elämään enemmän Go with the flow -meiningillä. No, tämäpä meille länsimaisille itsenäisille ihmisille onkin vaikeaa. Kun on opetettu ja opittu, että sinnikkyydellä ja kovalla työllä mennään eteenpäin vaikka tuulimyllyjä vastaan taistellen, tuntuu aika haasteelliselta ajatukselta päästää irti omista päämääristään silloinkin kun ne ovat vastaan yleistä virtaa.

Kuitenkin liiallinen oman ajattelun läpivieminen voi olla omalle mielelle väärinkin. Silloin kun asiat eivät sujuneetkaan, kuten halusimme, on helppoa jäädä roikkumaan omiin päähänpinttymiin katkerana. Tervehdyttävintä olisi päästää irti loputtomasta kontrollin tarpeesta ja heittäytyä elämänvirtaan.

Viimeksi Thaimaan matkallamme tapasimme monia kiinnostavia henkilöitä ja tarinoita. Yksi oli koloradolainen suunnilleen ikäiseni it-alalla työskennellyt mies. Hän oli tehnyt sen, mitä olen luullut tapahtuvan vain elokuvissa eli täydellisen elämänmuutoksen. Hänellä oli ollut hyvä työ ja pitkäaikainen tyttöystävä. Samaan aikaan tyttöystävä lähti, terveys heikkeni ja töissäkin tuli ongelmia. Hän oli kärsinyt vuosia esimerkiksi allergiaoireista, jotka aiheuttavat mm. vaikeita iho- ja hengitysongelmia.

Hän kertoi lukeneensa kirjaa, jonka idea havahdutti hänet: Muuttamalla voimakkaasti omaa ajattelua ja yksinkertaisesti alkamalla rakastamaan itseään hän ensimmäistä kertaa vuosiin vapautui fyysisistä oireistaan. Hän jatkoi valitsemallaan tiellä ja päätti jättää taakseen asiat, jotka tuottivat hänelle pahaa mieltä. Hän otti lopputilin, luopui asunnostaan ja kaikesta tutusta ja turvallisesta. Hän lähti maailmalle päämääränään mennä kiinalaiseen munkkiluostariin vuodeksi. Ensimmäinen askel oli sama joogaritriitti Thaimaassa, johan mekin parin sattuman kautta osallistuimme.

Elämänmuutos ei luonnollisestikaan ollut hänelle hetken päähänpistos. Se vaatii todellista päättäväisyyttä ja irtiottoa kaikesta siihen asti totutusta. Ympäristöllä oli ollut asian kanssa sulattelemista. Hänen äitinsä oli ollut aivan varma, että hän oikeasti lähti terroristien houkuttelemana johonkin vaarojen syövereihin. Vasta Thaimaassa hän sai äitinsä puhelimessa vakuuttuneeksi omista aikeestaan.

En tiedä, minkälainen ihminen hän oli aikaisemmin ollut, mutta omien sanojansa mukaan muuttunut ja katsoi elämää nyt toisella tavalla, vapautuneesti ja uteliaasti. Kun kuuntelin hänen tarinaansa ja huomasin, miten onnellinen ja vapaan oloinen hän oli, en tietenkään voinut muuta kuin uskoa hänen tehneen oikean ratkaisun. Ja loogisesti ajatellen, eihän siinä olekaan mitään järkeä, että roikkuu totutuksi tulleissa asioissa sen jälkeen kun ne eivät enää tuota iloa elämäämme tai jopa vahingoittavat meitä. Nyt tämä henkilö tuntui todellakin olevan oman elämänsä päättäjä, ei riippuvainen kenestäkään muusta tai mistään vanhoista asioista, ei edes terveysongelmistaan. Hänkin suunnittelee blogin aloittamista. Jos sellainen toteutuu, täytyypä vinkata siitä täälläkin.

Häntä katsellessa jäi vahvasti sellainen olo, että hän on todellakin opetellut elämässä vastaantaistelemisesta luopumisen, oppinut antamaan periksi, jättämään keskenkin ja menemään elämänvirran mukana. Oppinut taidon kuuntelemaan omia tunteitaan ja tarttumaan niihin hyviin asioihin, joita maailmalla on hänelle tarjottavanaan.

Ei meistä jokaiselle ole mahdollista tai edes hyväksi tehdä jotain niin radikaalia. Mutta aivan varmasti pienemmilläkin keinoilla voimme tarttua tilaisuuksiin ja tilanteisiin, antaa elämän viedä meitä joskus enemmän kuin miten me sinnikkäästi viemme omaa elämäämme aikoinaan päättämiime päämääriin.

Näin pajon ajatuksia lähti tänään siitä, että vaikka määrätietoisutta tarvitaan, on myös hyödyllistä (ja vaikeaa) oppia heittäytymään, päästää irti liiasta kontrolloimisesta ja antaa elämänvirran viedä – se mikä useimmille meistä on ollut joskus nuorempana itsestäänselvää ja houkuttelevaa.

Kuvat eilisillan happihyppelyltä sateen jälkeen. Voi että nautin, kun kävelyltä voi taas tuoda kotiin pöydälle kimpun tuoreita kukkia <3