Elämä vei

Tämä keskikesä lähti niin intensiivisesti käyntiin, että blogikin meinasi jäädä jalkoihin. Ylppärijuhlahumu haukkasi touko-kesäkuun vaihteen. Sitä seurasi tiivis työviikko ja yhtäkkiä istuimmekin koko perhe koneessa liian pienistä jalkatiloista kärvistellen nokka kohti Sitgesiä, ihanaa pientä Espanjan kaakkoisosan rantakaupunkia.

Siellä aikaa piti olla ihan mihin vaan, myös blogille. Mutta jotain tapahtui ja elämä on vienyt mennessään pitkät päivät auringon alla carpe diem-meiningillä. Aamulla huitulamekko päälle, aurinkolasit silmille, flipflopit jalkaan ja ulos ovesta. Oikeat asiat ovat imaisseet johonkin sellaiseen maailmaan, jossa ei ole ollut tilaa digitaaliselle elämälle.

Siellä kuuma aurinko paahtaa iholle, korkeat aallot vellovat mennessään ja suolainen vesi kelluttaa. Siellä kadut ovat kapeita ja kukkaköynnösten reunustamia ja johtavat pieniin tapas-ravintoloihin, jotka täyttyvät ihanista mauista ja nopeasta puheesta. Siellä ihmisillä ei ole kiirettä. Eikä kännyköitä tai varsinkaan läppäreitä. On muita ihmisiä, pitkiä keskusteluja, kävelyitä, uutta näkemistä ja kokemista. Siellä on vahvoja värejä, makuja ja ääniä.

Voisin helposti jäädä kokonaan siihen paljon oikeammalta tuntuvaan maailmaan, mutta nyt olen taas valmis nipistämään itseäni ja yhdistämään tämän unelmaelämän ja todellisuuden – ja  blogiinkin on tiedossa uusia Välimeren tunnelmia 💙.