Aattoaamun joulukoristeperinne

Jouluaatto on jo mielessä, tottakai. Siihen on enää muutama päivä aikaa. Olo ei juuri nyt tätä kirjoittaessani voisi olla paljoa parempi ja jouluisempikin. Poika haettiin juuri kentältä viettämään joulua Suomessa. Hymähtelin äsken mielessäni, kun tajusin että olo on yhtä tyytyväinen pitkän odotuksen jälkeen kuin silloin, kun poika tuotiin kotiin synnytyslaitokselta, kauan odotettu uusi perheenjäsen. Taas tekisi mieli mennä katsomaan, kun hän nukkuu päikkäreitä, mutta  myönnetään että se olisi aika huvittavaa, kun kyse on jo nuoresta aikuisesta ; ) Asiat muuttuvat, lapset kasvavat, äidin alkukantaisimmat tunteet taitavat säilyä aina.

Pidän joulun perinteistä. Jotkut niistä suunnitellaan, jotkut vain syntyvät. Yksi oma pieni jouluperinteeni on sellainen, että annan lapsille joka jouluaattoaamu uuden joulukoristeen. Nykyään suurimmalla osalla joulukoristeitamme onkin joku tarina. Poika sai kuusenkoristeen, jossa pukki ajaa moottoripyörää, kun hän sai kevarikortin ja autoeiheisen kuusenkoristeen ajokorttivuonnaan. Tänä vuonna tytön koriste piti lähettää hänelle Havaijille ja sitä määrittelikin vain yksi kriteeri; se että koriste kestää postissa matkustamisen. No, ensi vuonna taas sitten ehkä jotain lasista.

Tämän takia joulukuusemmekin on täynnä enemmän tunnetta ja tarinoita kuin harmonista ja sisustussilmällä yhtenäisesti suunniteltua yhdenmukaisuutta. Niin mielelläni kuin tekisinkin koko kuusesta yhtenäisen sävyisen, olen joka vuosi tyytyväinen availlessani silkkipapereista perinnekoristeemme.

Ideana tässä perinteessä on myös se, että lapset voivat viedä omat koristeensa tarinoineen joskus mukanaan oman kotinsa jouluperinteeksi, mutta onneksi siihen taitaa olla vielä aikaa : )  Onko teillä oman perheen synnyttämiä jouluperinteitä?