Helppo ja hyvä VHH-illallinen vieraille
Vietimme viikonloppuna hauskan illan neljän ystäväni kanssa. Olemme tunteneet toisemme jo 9-vuotiaista asti ja nykyään kokoonnumme kerran pari vuodessa ravintolassa tai vuorotellen jonkun kotona illallisen, naurun ja hyvän tunnelman merkeissä.
Koska minulla oli vain alle pari tuntia aikaa valmistautua, halusin tarjota ruokaisan illallisen pikkupalojen sijasta. Jälkkärin halusin tehdä glögin kanssa sopivaksi.
Alkuruuaksi nautimme kuivaa Freixenet-kuoharia tuoreiden mansikoiden kanssa. Pääruuaksi kana-pekoni-vihanneswokkia ja punaviiniä ja jälkkäriksi juustoja ja hedelmiä glögin kanssa. Vhh- menu oli onnistunut ja kaikille maistui. Seuraavanakaan päivänä ei ollut turvonnut olo ruokaisan, mutta vähähiilarisen illallisen jälkeen. Meillä oli rento ja hauska ilta – kaikkihan tietävät, mikä fiilis on kun kauan toisensa tuntema kaveriporukka tapaa ja juttuja jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin. Samanlainen setti sopisi mielestäni juhlavampaankin pöytään.
Olen aika tyytyväinen siihen, kuinka paljon VHH-ruokavinkkejä olen saanut tänne blogiin kerättyä tämän syksyn aikana. Olen jo itse alkanut käyttää tätä hyödykseni eli selailen blogin reseptejä tuolta vasemmalta aiheluettelosta, kun mietin mitä ruokia valmistaisin. Tätä illallista miettiessäni muistin kesäisen muurinpohjapannulla tehdyn kanavihanneswokin, jonka ohje on täällä . Teinkin tästä aika samanlaisen. Käytin hieman enemmän vihanneslajeja ja lisäsin paketin pekonia.
Ruokaisa VHH-kanawokki, max 30 g hh/annos:
kuudelle-kahdeksalle
2 valkosipulin kynttä
3 punasipulia
2 kesäkurpitsaa
kukkakaali
8 suurta herkkusientä
vihreitä papuja
3 eri väristä paprikaa
800 g maustamatonta broileria
1 pkt pekonia
reilusti (n, 2,5 l) cashew-pähkinöitä
oliiviöljyä
pippuria ja suolaa myllystä
thaimaalaista kalaliemimaustetta
soijaa
kalamata-oliiveja
ruohosipulia
Jos haluat valmistaa ruuan vieraiden kanssa, kypsennä ja mausta pilkotut kanat etukäteen.
Ennen syömistä kuullota öljyssä pilkotut valkosipulin kynnet ja sipulit. Lisää saksilla pienityt pekonit ja kaikki vihannekset ja kanat. Lorauttele päälle oliiviöljyä ja lisää lopuksi pähkinät. Kaikki pilkotut ja suikaloidut kasvikset ja kanat paistetaan pannulla oliiviöljyssä. Lopuksi lisätään pähknät. Mausta ja anna hetken aikaa hautua mielellään kannen alla, että koko ruoka on varmasti kuumaa. Ennen tarjoilua lisää pinnalle oliiveja ja pilkottuja yrttejä.
Herkullisen näköinen wokki. Löytyisikö tästäkin vähän tarkemaa kuvakollaasia?
t. Siiri
Hei Siiri,
Kiitos! Tämän jälkeen on jo yksi saman tapainen wokki viikolla tehty ja kuvattu eli tulossa on.