Tänä vuonna toivon ja aion

2014 kuulostaa hyvältä. Kuulun niihin ihmisiin, jotka tykkäävät pysähtyä suunnittelemaan tulevaisuutta ja vuoden alku tarjoaa siihen täydellisen ajankohdan. Mitäpä haluaisin, toivoisin ja aion tälle vuodelle? Tietenkin terveyttä ja rakkautta. Niitä arvostan joka päivä ja kun niistä saa nauttia, muutkin asiat sujuvat. 
Konkreettisesti toivon hyviä energioita vuodelle. Hyvää fyysistä ja henkistä kuntoa ja positiivista ajattelua. Pättäväisyyttä ja jaksamista huolehtia itsestä ja läheisistä. Aion joogata aamuisin aina kun jaksan ja ehdin ja lenkkeillä iltaisin mahdollisimman usein. Liikkua, levätä ja syödä oikein. Pitää huolta kehosta ja mielestä. Tällä rintamalla on joululoman aikana tullut lipsuttuakin ja päätin juuri perustaa tänne blogiin tammikuun kestävän ryhtipäiväkirjan. Se on jo aluillaan ja julkaisen ensimmäisen osan huomenna.
Toivon menestystä työrintamalla ja niissä asioissa, joiden eteen teen töitä ja panostan. Yrittäjänä tavoite on jatkaa yhtiön kasvua ja menestystä, tehdä oikeita päätöksiä ja päästä tavoitteisiin. Toivon hyvää ilmapiiriä ja koko tiimin yhteen hiileen puhaltamista, hyvinvointia ja innostusta.
Bloggaamiseltani toivon  innostusta monipuoliseen sisällöntuotatoon, piristystä arkeen, VHH-ruokavalion ylläpitoon, blogin kasvua ja kehitystä ja uusia haasteita ja mahdollisuuksia. 
Kodiltamme toivon jatkossakin viihtyisyyttä ja hyvää ja turvallista omaa paikkaa jakaa perhe-elämää ja hyviä hetkiä ystävien kanssa. Tänä vuonna aiomme myös panostaa taas kodin kunnostukseen ja pieniin remontteihin. Toivottavasti jatkossakin kodin ympäristö pysyy yhtä turvallisena ja viihtyisänä ja naapurien kanssa saadaan taas jakaa ilot, surut ja juhlapäivät.
Toivottavasti suurilta kolhuilta vältytään ja asiat sujuvat mutkattomasti. Mutkat ja kolhut toki kehittävät, mutta myönteisyyttä ja onnistumisia toivon vuodelle 2014. 
Rakastan matkustamista, sen vaihtelevuutta ja uusien kokemuksien mahdollistamista. Matkustusrintamalla on viime aikoina ollut meillä hieman hiljaisempaa ja tälle vuodelle suunittelen ja toivon paljon kivoja matkakokemuksia, lämpimissä ja uusissa kohteissa ja kulttuureissa, oman perheen ja ehkä ihan kahdestaan miehenkin kanssa.
Toivon, että saan taas tänäkin vuonna kohdata uusia asioita, ilmiöitä ja ihmisiä, säilyttää uteliaisuuteni ja kyvyn nauttia spontaaniudesta, erilaisesta ja uudesta.
Olen kiitollinen pitkästä parisuhteestamme ja toivon sille vielä monia vuosikymmeniä lisää. Toivon, että pidämme sen jatkossakin hauskana, tuoreena, luotettavana, nautinnollisena ja vaihtelevana.  Tänä vuonna juhlimme 20-vuotishäpäivää vaikka muistan häämmekin kuin eilisen. En paljon enempää voisi jatkoltakaan toivoa.
Olen kiitollinen monista hyvistä ystävistäni ja kivoista sukulaisistamme, jotka ovat käytännössä samakin asia. Tänä vuonna aion järjestää enemmän aikaa myös erityisesti muutaman ruuhkavuosia elävän vanhan hyvän ystävän kanssa. 
Tietenkin toivoisin suuria myönteisiä uudistuksia, ihmiskunnan kehitystä, luonnon hyvinvointia ja maailman rauhaa. Yritän niitä omalta osaltani edistää pienissä ja suurissa päivittäisissä teoissani. Konkreettisesti yritän panostaa kiireettömyyteen tänä vuonna. Meditoin hieman enemmän. Herään hieman aikaisemmin rauhallisiin aamuihin. Lomailen hieman enemmän ja irrottaudun arjesta. Teen töitä hieman tehokkaammin ja tiiviimin, mutta rentoudu hieman enemmän työpäivänkin aikana. En sano olevani kiireinen, en arvosta kiireisyyttä ja järjestän aikaa itselleni ja ihmisille ympärilläni. Ehdin kuunnella muita ja keskittyä hetkeen tässä ja nyt.











Tämä toivomuspostaukseni alkoi rakkaudesta ja siihen se myös päättyy. Toivon saavani rakastaa tänäkin vuonna yhtä paljon ja aina vain enemmän omaa perhettäni, ystäviäni, sukulaisiani ja kaikkea hyvää ympärilläni. Rakkautta, menestystä ja onnellisuutta toivon kaikille vuodeksi 2014!
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *