Suolaa iholle

ihonhoito suolallaSuolaa haavoille, no ei sentään! Suolaa puolestaan ongelmaiselle iholle ja iho kiittää. Jos iholta löytyy erilaisia vaivoja suosittelen testaamaan mineraalisuolaa ihonhoidossa, se auttaa moneen ongelmaan.

Itse otin mineraalisuolan osaksi ihonhoitoa POD:n puhjetessa (perioraalidermatiitti eli suunympärysihottuma), se auttoi erinomaisesti siihen ja huomasin, että myös moneen muuhunkin vaivaan.

Epäpuhtauksia, aknea, pintakuivuutta, ärsytystä ja monenlaista ongelmaa löytyy omaltakin iholta. Tyypillisimmät iho-ongelmat johtuvat usein ihan jopa siitä miten huomaamattamme muutamme ihon luontaista pH-arvoa. Erilaiset kosmetiikat muuttavat ihon emäksisyyttä ja tietysti se vaikuttaa ihoomme. Kuulostaa loogiselta, mutta useimmiten emme tee mitään neutralisoimaan näitä vaikutuksia.meinebase-mineraalisuola-75gMineraalisuola vaikuttaa juuri siihen ihon tärkeään tasapainoon ja uusiutumiseen.

Itse olen käyttänyt MeineBase -mineraalisuolaa, jota löytyy esimerkiksi ihan apteekista. Näin MeineBase-suolasta kerrotaan:

“Kauneuden ja terveyden edellytyksenä tulee solujen, kudosten ja elinten olla puhtaita hapoista, myrkyistä ja kuona-aineista. Kuonaantuneiden kudosten ja elinten puhdistamisessa ja toiminnan elvyttämisessä on välttämätöntä yhdistää tasapainoinen, mineraalipitoinen ja emästä muodostava ravinto, riittävä hiilihapottoman veden juominen, kohtuullinen liikunta sekä emäksiset hoidot. MeineBase® mineraalisuola on 100% luonnontuote joka tasapainottaa, uudistaa, kosteuttaa ja puhdistaa ihoa. Kotikäytössä voidaan käyttää kasvojen ja vartalon pesuun, saunassa, kylpyinä tai hauteina. Lisäksi tämä erittäin monikäyttöinen luonnontuote sopii erityisen hyvin mm. hampaidenpesuun, nenähuuhteluihin ja lasten ihon hoitoon. Mitä pidempi vaikutusaika, sitä parempi teho!”

Kyseessä on siis 100% luonnontuote, joka ihan aidosti toimii ihosi kuntouttajana! Ja tuotteen lupaama teksti pitää kyllä paikkaansa. 🙂

Varsinkin nyt kun ilmat ovat jo kylmät ja monen iho kuivuu ei uskoisi suolan auttavan kosteutukseen, mutta näin se vaan on. Ihon hoitaminen mineraalisuolalla auttaa nimenomaan ihoa kosteutumaan sisältä päin sekä se auttaa kosteusvoiteita imeytymään iholle tehokkaammin kun iho on oikean happoinen. Pintakuivuudesta kärsivien pelastus!

Miten suolaa sitten käytetään?

– kasvojen pesun jälkeen kaada kämmenelle alle teelusikallinen mineraalisuolaa 

– lisää siihen pari tippaa vettä, jotta suola muuttuu tahnamaiseksi

– hiero suolatahnaa kosteille kasvoille

– voit antaa vaikuttaa hetken ja huuhtele pois

Olin välissä taas pitkään käyttämättä mineraalisuolaa ja ihossa sen kyllä huomasi.. Nyt taas käytössä ja en tajua miksi olin muka “unohtanut” ostaa suolaa lisää. Iho on heti pehmeämpi, kosteutuu paremmin, epäpuhtaudet katoaa ja mitään mulle tyypillisiä ihoärsytyksiä ei ole näkynyt! 🙂

Oletteko testanneet mineraalisuolaa ihonhoidossa? Oletteko yhtä kiintyneitä siihen, heh?

SEURAA BLOGIT.FI + BLOGLOVIN´FACEBOOK + INSTAGRAM !!

Kommentit (24)
  1. Tavallista suolaa olen käyttänyt vuosia, oman ja mieheni ihon kuorintaan. Tiedä siitä miten eri asia on kuin mineraalisuola mutta olen aina sanonut miehelle nuorimman jälkeen että nuorenee kymmenen vuotta (mikä on koko kuuskymppiselle hyvin 😉 ) kun iho on puhdas, raikkaan ja sileämmän näköinen. Omalla kohdalla kuivahko iho imee paremmin kosteuttavat voiteet (kookosöljy) kun kuorin säännöllisesti.
    Välillä sooda-sitruunanaamio supistamaan ihohuokosia.
    Vartalokuorintaan käytämme kahvinporo- fariinisokeri-oliiviöljyseosta, jalkakylvyssä omenaviinietikka ja sooda. Kookosöljyllä myös oil pulling aina aamuisin.

    1. idajokikunnas
      23.11.2015, 18:13

      Heippa Hanne,

      sullapa onkin kaikki huippukonstit käytössä, ihan mahtavaa!! 🙂 Taidanpa poimia sulta parit noista nikseistä, kiitos! <3

  2. Suola on kyllä huipputuote iholle! Itse olen käyttänyt pitkään ”suolasaippuoita”, siis näitä himalasuolakivipalloja ihon puhdistukseen. Huuhtelen ensin kasvot vedellä, kastelen suolapallon ja sivelen kasvot sillä. Kuorii samalla ja ei leviä niin helposti joka paikkaan kun suolatahna 🙂 Kannattaa vaan vähän vahtia sitä suolapalaa ettei tule teräviä ”piikkejä” jotka sitten raapivat ihoa. Joskus pistän suoraan päälle paksua kookosmaitoa, pyörittelen hetken kasvoilla ja annan vaikuttaa muutaman minuutin naamiona. Iho jää ihanan pehmeäksi! 🙂 Jos iho vaatii vielä lisäkosteutusta (kuten talvella tahtoo käydä) niin kookosöljyä johon sekaan pari tippaa ihotyypille sopivaa eteeristä öljyä, usein käytössä appelsiini tai piparminttu 🙂

    1. idajokikunnas
      24.11.2015, 18:34

      Moikka Reetta,
      Ihania vinkkejä, kiitos!! 🙂 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *