Ida iholla
Ida iholla

Luomuripset

Kesällä näyttävät ripset ovat helpoin tapa kaunistua. Onneksi löytyy luontainen tapa saada tuuheat ja pitkät ripset!

Kirjoitin viime keväänä luonnonmukaisesta tavasta saada tehostusta ripsien tuuhenemiseen ja kasvuun risiiniöljyllä. Tästä kirjoitukseen! Siitähän tulikin oikea hitti ja Facebook -sivuni tulvi viestejä sen toimivuudesta, mutta myös risiiniöljyn loppumisesta kautta maan, hih. 🙂

risiiniöljy

Itselläni on tosiaan erittäin huonoja kokemuksia ripsienpidennyksistä sekä ripsiseerumeista. Enkä ole ainoa, joka on kokenut kovia niitä kokeilemalla. Muutama vuosi sitten menetin kaikki omat ripseni ripsienpidennysten aiheuttamasta allergisesta reaktiosta. Paniikkihan siinä iski, että mitä jos ripset eivät kasvakaan takaisin!

Sain ne kasvamaan suhteellisen nopeasti takaisin(onneksi), mutta voin kertoa ettei ollut mukavaa odotella kuumeisesti kasvaako vai ei.. Kun aloin kertomaan tästä ihmisille kävi ilmi etten ollut ainoa jolle oli käynyt näin. Sen lisäksi myös seerumit ovat aiheuttaneet osalle vahvoja allergisia reaktioita.

Työssäni olen myös kohdannut useita silmäpareja joita koristavat ripsienpidennykset ja niissä on usein jatkuva tulehdustila käynnissä. Silmäluomet ovat jatkuvasti hieman turvonneet ja punoittavat. Ei hyvä. Kaikille nämä keinot saada upeat räpsyripset eivät siis toimi, ikävä kyllä.

No, mutta pelottelu sikseen ja ylistys risiiniöljyn toimivuudesta jatkukoon! Olen saanut rutkasti palautetta ja saan edelleen risiiniöljyn toimivuudesta. Osa on kokeillut sitä jopa kulmakarvoihin ja se on auttanut niitäkin tuuhentamaan, mahtavaa!

Ajattelinkin nyt kesän kunniaksi heittää haasteen! Moni jälleen suunnittelee ripsienpidennyksiä niiden helppouden takia kesälle, joten jos sinulla on yhtään herkempi iho sekä vastaavanlaisia kokemuksia seerumeista ja pidennyksistä kuin minulla unohda ne suosiolla. Kunnon kesään eli juhannukseen on aikaa noin kuukausi, joten nyt risiiniöljy käyttöön päivittäin ja varmasti saat tuloksia aikaan.

Itse en ole käyttänyt risiiniöljyä aikoihin ja ajattelin myös itse testaa kuinka paljon saan tuloksia kuukaudessa!

Tässä säälittävät ripseni nyt!

Katsotaan miltä näyttää kuukauden päästä! 🙂 Tärkeää on, että risiiniöljyä levittää ripsille päivittäin jos mielii nopeita tuloksia. Suosittelen tehostamaan öljyn hyötyä myös putsaamalla silmämeikit risiiniöljyllä, silloin ei aiheuta turhaa kitkaa ripsille ja sitä ympäröivälle iholle sekä öljyä imeytyy jo puhdistuksen aikana.  Luontaiset öljyt ovat muutoinkin edullisia ja hyviä vaihtoehtoja meikin puhdistukseen.

Huolellisen puhdistuksen jälkeen vanupuikkoon öljyä ja sillä levitellen öljyä kauttaaltaan ripsiin sekä niiden tyveen yöksi. Ei kuitenkaan liikaa ettei öljy valu silmiin.

Minulla testaus alkaa nyt, otatko sinä haasteen vastaan?

Kommentit (56)

  1. LauraLii

    Ihanaa kun Ida olet alkanut bloggaamaan myös täällä 🙂 Minä ainakin osallistun risiiniöljykokeiluun koska minulla on atooppinen iho ja aina vähän erilaisia ongelmia kauneustuotteiden kanssa.

    1. idajokikunnas

      Kiitos LauraLii, oon itsekin ihan innoissani! 🙂 Mahtavaa, että osallistut ja varsinkin jos on ongelmia kemikaalien kanssa, ei tarvitse ainakaan pelkää allergisia oireita. 🙂 <3

    2. Melli

      Ripsihaaste otetaan vastaan 🙂

      1. Kirsi Saarinen

        Haaste vastaanotettu ja huomenna apteekkiin

        1. idajokikunnas

          Jeee, hyvä Kirsi! 🙂

          1. idajokikunnas

            Ja Melli myös! 🙂

          Vastaa

          Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *