Ihana kauneuskuvaus ja kauneimmat korut

natalina jewellery

Välillä tulee sellaisia työpäiviä eteen, joista heti tiedät niiden tulevan jäämään mieleen loppuelämäksi. <3 Ajattelin jakaa teidän kanssa yhden ihanimmista kuvauspäivistäni, jonka teemana oli koru- ja kauneuskuvaus.

kauneuskuvaus

Upea työryhmä

Näiden ihanien kuvien takana on äärimmäisen lahjakas sekä ihana tyyppi Karoliina Jääskeläinen. Olen tehnyt hänen kanssaan useita kuvauksia ja aina voi luottaa siihen, että kuvauspäivästä tulee ihana ja lopputulos kuvissa on henkeäsalpaava. Mallina puolestaan ihastuttava Vilma Bergenheim, joka on juurikin niin kaunis myös sisäisesti kun hän on upea ulkoisestikin. En ollut aiemmin hänen kanssaan tehnyt töitä ja oli ihanaa vihdoinkin tutustua tähän huipputyyppiin!

beautykuvaus

ihon meikkaus

jumalainen meikki

luonnollinen tyyli

Kauneimmat korut

Työryhmään kuului tietenkin syy miksi kuvia olimme tekemässä! Kuvasimme näitä eteerisiä kauneuskuvaus-henkisiä kuvia uudelle upealle korubrändille Natalina Jewellery. Kaksi ihanaa naista on brändin ja suomalaisen korusuunnittelun takana, Lina ja Natasha. Heidän aivan järjettömän upeat korut ovat kaikki valmistettu tarkkaan valikoiduista jalokivistä, joiden alkuperä on aina tiedossa. Jalokiviin yhdistetty valko-, kelta- ja ruusukulta viimeistelevät jokaisen korun tyylin täydellisesti jalokiven sävyyn ja leikkausmalliin harmonisoiden.

En ole aiemmin koskaan törmännut korubrändiin, jonka jokainen koru on sellainen mihin ihastuin. Brändin kaikki korut ovatkin sellaisia, että voisin jokaisen laittaa ylleni ja ne olisivat just mun tyyliä. En ymmärrä miten Lina ja Natasha ovat osanneet luoda tuollaisen brändin mikä on täysin moneen tyyliin sopiva, mutta samaan aikaan kaikki eri tyylit miellyttävät samoja silmiä.

Lisää heidän korumalleja voit käydä katsomassa Natalina Jewelleryn-sivuilta ja tsekkaa oletko mun kanssa samaa mieltä, että jokainen koru on täydellinen?

Jos joskus mietit sille rakkaimmallesi täydellistä korua lahjaksi tai haluat hemmotella itseäsi upealla ja ajattomalla korulla niin tässä ainakin lahjavinkki kaikille. Vink vink omille läheisilleni.. 😉

luonnollinen meikki

käsien meikkaus

rannekoru lahjaksi

vilma bergenheim

kaunein kaulakoru

Kauneuskuvaus ja lempimeikkini

Olin tosi innoissani kun kuulin, että koko päivän kuvaamme kauneuskuvamaisesti kaikki erilaiset korut sekä muutamme tyyliä pienin elein. Kun vielä meikkiin ja hiuksiin toivottiin luonnollisuutta ja hehkuvaa kuultoa, se sai mut jo ennen kuvauksia liekkeihin. Tämän tyylinen meikki, jota kuvissa näätte on ehkä se mun lempimeikki tehdä! Rakastan mahdollisimman luonnollista tyyliä, joka nostaa jokaisen oman kauneuden esiin hehkuen ja sen lisäksi sitä jumalaista kuultoa. 😉

Tämän tyylisessä meikissä käytän kaikista eniten aikaa ihon valmisteluun ennen itse meikkiä. Puhdistus, muutamaa eri kosteutusta, kasvojen hierontaa yms. Melkein kuin nopea kasvohoito ennen meikkiä. Sen jälkeen valitsen vielä meikkien sekaan kosteuttavia ja kuultoa lisääviä tuotteita. Vartalon ja käsien iho on myös kauttaaltaan meikattu näissä kuvissa, mutta sekin todella vähällä meikillä, pikemminkin sekoittelen enimmäkseen erilaisia kuultovoiteita haluttuun sävyyn.

kaunis meikki

kuultava iho

kauneuskuva

upea koru lahjaksi

luonnollinen juhlameikki

kuultava meikki

kaunis sormus

upea iho helposti

luonnollinen glow

Karoliina Jääskeläinen

Ihana päivä

Halusin jakaa nämä kuvat, koska niistä mun mielestä myös henkii tosi paljon se kuinka ihana kuvauspäivä meillä oli koko tiimin kesken ja kun multa kysytään usein mikä on mun lempparimeikki tehdä, niin tämä. 🙂

Kiitos vielä ihanalle tiimille ikimuistoisista kuvauksista. <3

Korut: Lina ja Natasha @natalinajewellery 

Kuvat: Karoliina Jääskeläinen  @valoon_photography

Malli: Vilma Bergenheim @vilmabergenheim

Meikki ja hiukset: minä 😉 @idajokikunnas

Tämä postaus ei ole tosiaan tehty missään yhteistyössä korubrändin kanssa, vaan halusin aidosti fiilistellä näitä ihania kuvia ja kauneuskuvausta täälläkin. Sekä kertoa tästä korubrändistä, joka on vienyt mun sydämen. <3

SEURAA BLOGIT.FI + BLOGLOVIN´INSTAGRAM + FACEBOOK !

SNAPCHAT: idajokikunnas

kauneus meikki hiukset muoti
Kommentit (2)
  1. Vilma on upea! samoin tämä meikki, erilainen sinun aiempiin töihin verrattuna. Omaksi suosikiksini valikoitui nuo ihan ensimmäiset korut jotka on postauksen ekoissa kuvissa ☺

    1. idajokikunnas
      23.11.2019, 22:46

      No niinpä, hän on upea! Joo meikkejähän tulee tehtyä paljon erilaisia, mutta tosiaan tällaisia meikkejä teen paljon(ehkä niistä ei vaan tule postailtua kuvia) ja ne ovatkin niitä lemppareita. 🙂 Mutta tietty kaikki meikkityylit ovat lähellä sydäntä, siksi tää duuni onkin ihaninta, joka päivä jotain uutta. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *