Kipu olikin kasvain

kasvain

Viimeiset pari kuukautta olen puntaroinut tämän postauksen kirjoittamista. Aina olen ollut aloittamassa, mutta en olekaan ollut valmis siihen. Nyt kuitenkin tunnen olevani valmis ja olen ajatellut monista eri syistä, että nyt vihdoin tämän kirjoitan vaikkakin aihe on todella henkilökohtainen. Blogini ja someni ovat aina olleet rehellisiä kaikessa ei niin kauniissakin, joten haluan olla rehellinen myös omasta elämästä ja mitä kaikkea siihen kuuluu.

Olen viimeiset pari vuotta päivittänyt blogiani selkeästi harvemmin ja nyt loppuvuoden sekä tämän vuoden blogi on ollut täysin hiljainen kun myös somekanavani lähes autioitunut. Tähän haluan teille jakaa syyn miksi on näin ollut..

Kipu olikin kasvain

Vaikea miettiä mistä koko vyyhdin aloittaisi, mutta aloitetaan siitä pelottavimmasta osuudesta. Viime lokakuussa multa löydettiin sattumalta gynekologin rutiininomaisissa tutkimuksissa ultraamalla valtavan kokoinen kasvain mahasta. Se peitti kaiken alleen. Siitä alkoi isolla pelästyksellä metsästäminen eri tutkimuksin mikä ja minkälainen kasvain on kyseessä. Sain onneksi nopeasti pääsyn kaikkiin tutkimuksiin ja asiaan suhtauduttiin vakavasti alusta asti kun kyseessä oli todella isokokoinen kasvain, eikä ollut tietoa kauan se oli ollut kropassani.

Siinä kohtaa kun monien tutkimuksien jälkeen ei edelleenkään kasvaimen tarkkaa diagnoosia  pystytty tekemään, oli kulunut kuitenkin jo yli kuukausi unettomia öitä ja loputonta pelkoa tulevasta. Toisaalta sain kasvaimen löytymisellä vastauksen siihen, miksi olin pari vuotta kärsinyt erilaisista oireista sekä kovasta kivusta päivittäin.

pelko

Epätietoisuus

Vaikka täysin tarkkaa diagnoosia kasvaimesta ei pystytty tekemään, niin se lähdettiin mahdollisimman kiireellisesti operoimaan isolla avoleikkauksella. En ole koskaan aiemmin ollut isossa leikkauksessa, joten pelkästään kaikki siihen liittyvä pelotti valtavasti sekä itsessään jatkuva epätietoisuus tilanteen vakavuudesta. Mut leikattiin marraskuun lopulla ja leikkauksessa kävikin ilmi vielä lisää asioita kasvaimeen liittyen. Lopulta minua olikin ollut operoimassa enemmän kun yksi kirurgi.

Heräsin leikkauksesta ja lääkehöyryissä muistan vain muutamia kommentteja lääkäriltä, että hyvin meni. Itselläni tärkeintä oli vaan se, että olin herännyt ja odotin läheisteni näkemistä. En siis vielä osastolle päästyäni tiennyt mikä tilanne oikeasti oli. Osastolla odotti kaikki rakkaimpani ja se oli mulle ainoa mitä tarvitsin siinä kohtaa. En vastauksia, pelkästään ne rakkaimmat ihmiset.

Seuraavat pari päivää leikkauksen jälkeen menikin isoissa kivuissa kun myöhemmin kävi ilmi ettei kipupumppuni ollut toiminut laisinkaan ja sen jälkeen aloin vasta saada enemmän lääkitystä. Lääkäri kertoi parin päivän päästä tarkemmin mitä leikkauksessa oli ilmennyt ja siinä kohtaa olikin aika selvää ettei patologilta olisi välttämättä tulossa hyviä uutisia.

Sairaalassa maatessa huonot uutiset eivät ainakaan auta toipumista henkisesti ja itselläni alkoi tulla kiire päästä kotiin. Mitä jos? Mitä jos? Nuo ajatukset on parempi käydä kotona läpi.. Olin yhteensä 5 päivää sairaalassa, jonka jälkeen kotiuduin ja alkoi toipuminen. Tässä tapauksessa alkoi odotus, odotus patologilta.

Mitä jos kaikki loppuu nyt?

Kroppani oli kotona todella heikko ja kipeä, mutta mieli pelottavan vauhdikas. Se ehti miettiä kaikki pelottavimmat vaihtoehdot miljoonaan kertaan ja pohtia sitä mitä tähän mennessä elämässä on tullut tehtyä. Mitä jos se kaikki loppuisikin nyt? Mitä itse olisin voinut tehdä toisin? Olinko arvostanut mitä mulla on? Jättäisinkö mitään jälkeä? Kysymyksiä oli loputtomasti ja pelästynyt mieli ei osannut niihin vastata lohdullisesti.

Se mihin osasin ja osaan nyt tällä hetkellä vastata paremmin, on kysymys – Mitä itse olisin voinut tehdä toisin? Olisin voinut kuunnella itseäni paremmin ja jakaa itsestäni enemmän myös läheisilleni. Se miksi tässä tilanteessa oltiin oli se, että väheksyin kipujani ja itseäni. Sekä se etten kertonut kenellekkään kivuistani ja voinnistani parin vuoden aikana, jolloin kivut ja oireet pahenivat. Olin toki kertaalleen käynyt lääkärissä, joka silloin huikkasi kaikki stressin piikkiin..

Jos olisin avannut asiaa läheisilleni, he olisivat varmasti pakottaneet mut tarkempiin tutkimuksiin ja ylipäätään ymmärtäneet jatkuvan väsymykseni. Kivun kanssa eläminen on kuitenkin uuvuttavaa ja varsinkin kun sitä ei voi sanoa ääneen. Siihenkin ikävä kyllä tottuu. Se miksi olin hiljaa, oli päällimmäinen halu olla huolestuttamatta läheisiäni. Lähellä oli paljon vakavia sairauksia läsnä juuri tuon parin vuoden sisällä. En kokenut, että minä ja mun kipuilut olisivat niin tärkeitä. Enkä todellakaan halunnut huomiota itseeni läheisten käydessä vaikeita sairauksia sekä menetyksiä läpi. Jälkikäteen ajattelen vaan sitä, että olin tyhmä kun ajattelin näin. Tein ratkaisun heidän ja itseni puolesta olla pysähtymättä.

Vastaukset

Lopulta lähestyi se päivä jolloin minulle tulisi vastaukset. Se oli perjantai 13. päivä kun lääkärini kanssa oli sovittu, että saan tulokset kunhan ovat ne syöpälääkäreiden kanssa käyneet läpi. Ajattelin päivämäärästäkin jo, että vastaukset eivät varmasti ole parhaimmat mahdolliset, mutta kuinka pahat? Puhelin kuitenkin soi jo paria päivää aiemmin ja vastasin pelonsekaisin tuntein.

Lääkäri oli saanut vastaukset juuri ja halusi soittaa heti, ettei tulosten tarvitsekaan mennä syöpäkäsittelyyn, koska kasvain ihan kokonaisuudessaan olikin hyvälaatuinen!! Meinasi puhelin tippua käsistä ja pidättelin itkua yrittäessäni puhua jotain järkevää takaisin lääkärille. Lääkäri oli ihmeissään itsekin ja sanoi, että tulokset ovat yllättävästi upeat sittenkin. Kropan läpi juoksi valtava lämmin aalto ja sillä hetkellä ajatukset vihdoinkin pysähtyivät vaan huokaisemaan.

Lopulta se valtava 20 senttinen kasvain kaikkine ulokkeineen olikin hyvälaatuinen ja poissa musta kokonaan. Se mitä mitä kaikki tämä jätti jälkeensä (ison leikkausarven lisäksi) oli se, että pysähdyn tästä lähtien kuuntelemaan itseäni herkemmin ja pitämään itsestäni oikeasti huolta. Annan mahdollisuuden läheisilleni olla elämässäni niissä alamäissäkin. Pidän mielessä sen ettei työ ole koko elämä, vaikka onkin maailman kivoin duuni. Työ ei tule sairaalavuoteelle pitämään kädestä kiinni.

Nyt tämä asia on sanottu ääneen ja toivottavasti joku löytää sieltä itselleenkin jotain pohdittavaa, varsinkin omasta hyvinvoinnista ja siitä kuinka tärkeää se on.  Miten tärkeitä ovat ihmiset ympärillä ja niihin luottaminen hyvässä sekä pahassa. Ja toisaalta myös se, että vaikka kaikki merkit olisivat ilmassa ettei hyvin käy, voikin saada hyviä uutisia. Ehkä välillä vain ravistellaan kovempaa, jotta muistaa tämän kaiken olevan ainutlaatuista. <3

Pitkän sairasloman jälkeen kivut ovat poissa, pystyn taas tekemään ihania duunejani huomattavasti energisemmin ja ennen kaikkea otan kaiken irti upeista ihmisistä sekä ihanista hetkistä! Mikään ei ole itsestäänselvää! <3

elämä takaisin

elämä kasvaimen jälkeen

hetket

Kaikkea rakkautta teidänkin jokaiseen hetkeen!

SEURAA BLOGIT.FI + BLOGLOVIN´INSTAGRAM + FACEBOOK !

SNAPCHAT: idajokikunnas

sairaudet syopa stressi perhe
Kommentit (32)
  1. Aloitin lukemaan vähän peloissani ja pelko vain lisäänty…sitte ytäkkiä siihen tuli ilo ja ilon kautta keltainen ja sininen väri…Iloa ja Onnea elämääsi <3

    1. idajokikunnas
      21.2.2020, 17:08

      <3

  2. Huhhuh, upeaa, että tarinalla oli onnellinen loppu! Tällaset kokemukset varmasti pistää arvojärjestyksen elämässä uusiksi, onneksi sulla oli läheisiä ympärillä käymässä tän kaiken sun kanssa läpi. Haluatko avata, millaisia nää sun oireet oli ennen diagnoosia? Tai oliko kipujen lisäksi jotain muuta?

    1. idajokikunnas
      21.2.2020, 17:17

      Moikka Liisa,

      Oireita jatkuvien erilaisten kovien kipujen lisäksi olivat loputon väsymys koko ajan, hiukset lähtivät nipuissa, en saanut vedettyä syvään henkeä, äkillisiä verenpaineiden menetystä sekä ”ruokamyrkytyksiä” (jotka ei niitä siis olleet, mutta sellaisiksi ne arvioitiin). Kipuja oli valtavasti eri paikoissa, erilaisia sisäelin kipuja, koska kuten ilmi kasvaimen koon puolesta kävi, että elimiini kasvain painoi koko ajan ja ne olivat siirtyneet kasvaimen tieltä vääriin paikkoihinkin. Keuhkotkin painuksissa kasvaimen tieltä ja tästä se johtui etten saanut kunnolla hengitettyä. Maha oli jonkin verran paisuksissa, mutta vaan sen verran, että kuvittelin vain painon nousseen hiukan. Kasvain olikin enemmän selkärangassa päin, joten siksi isosta koosta huolimatta ei ollut ulospäin niin näkyvä.
      Tässä muutamia oireita ja yksityiskohtia ajasta ennen leikkausta, nyt on ihanaa kun voi taas hengittää syvään ja kipuja ei ole. 🙂

      Kiitos vielä kauniista sanoistasi. <3

      1. Kiitos kun jaoit tarinasi! Inhottavia oireita, muttei varmasti tullut mieleenkään, että kyse voisi oikeasti olla kasvaimesta. Onneksi ne ovat tosiaan nyt takana päin, ja voit nauttia kivuttomasta elämästä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *