Supersuosittu joulukalenteri ja ihonhoitoa suoraan kotiin!

joulukalenteri

Taas on se aika vuodesta kun kosmetiikan joulukalenterit puskevat kauppoihin. Todellisen luksus joulukalenterin voi hankkia myös kätevästi suoraan kotiin! 🙂 Useat kosmetiikan joulukalenterit ovat monesti joko kokonaan meikkeihin keskittyviä, mutta tämä joulukalenteri keskittyy ihoon. Mikäs sen ihanampaa kun talven haastavissa olosuhteissa saa iholle joka päivä jotain ihanaa! 🙂

Sain kyseisen joulukalenterin itselleni viime viikolla ja sormet ovat syyhynneet jo sen ympärillä. Kylläpäs on vaikeaa pitää näppinsä erossa joulukalenterista. Se näissä kosmetiikkakalentereissa onkin hauskaa, että sitä taantuu ihan lapseksi ja tekisi mieli itseltäänkin salaa käydä kurkkimassa luukkuja.. 😀

kosmetiikkakalenteri

Harvinainen joulukalenteri

Tämä joulukalenteri on todella spessu, se on nimittäin valtavan kokoinen, joten senkin suhteen kertoo siitä (myös painoltaan), että tuotteita sisällä on reilusti! Kosmetiikkakalenteri on SKINCITY Skincare Calendar 2018 Edition -joulukalenteri ja se maksaa 125 euroa. Se tuntuu tietysti aika paljolta joulukalenterista, mutta kun kyse on laadukkaista ihonhoitotuotteista sekä kalenterin kokoluokassa verrattuna moniin muihin kosmetiikkakalentereihin, ei hinta ole korkea. Parasta on tietysti se, että joulukalenterissa on tuotteita 360 euron arvosta, joten yli tuplat siitä mitä kalenterista oikeasti maksaa. Ei huono! 🙂

Lisäksi ihonhoidon joulukalenteri on äärimmäisen rajoitetussa erässä myytävä, joten tämä on ehdottamasti harvinaisempi herkku. Ja tätä postausta tehtäessä huomasinkin, että kyseinen joulukalenteri onkin myyty jo loppuun! 🙁 Esittelen kuitenkin nyt teille tämän, koska se on se mun the joulukalenteri tälle vuodelle. 😉 Ehditkö sä saada hankittua tämän?

ihonhoidon joulukalenteri

Avasin kalenteria sen verran, että näin kuinka isot luukut ovat ja hiukan miltä joulukalenteri näyttää. Luukut ovat vedettävät silkkinauhoin ja kaikenkaikkiaan kalenteri on tosi kaunis. Tätä kehtaakin tosiaan pitää koko joulukuun esillä. Normaalisti meille tutummissa joulukalentereissa on 24 luukkua, tässä niitä on tosiaan 25, joten vielä joulupäivänäkin pääsee avaamaan vielä yhden luukun.

luksus joulukalenteri

Loppuunmyyty ihonhoidon joulukalenteri

Tämä on kaikista kosmetiikkakalentereista se, jonka availuja oikeasti odotan ja sen vuoksi en näytäkään nyt teille mitä kaikkea kalenterissa on. Ihan siksi, että saan avata ja kokea uutuuden ilon kalenterin myötä joulukuun jokaisena päivänä aina sinne joulupäivään asti. Kun kyse on näin varsinkin nyt harvinaisesta herkusta kun se on jo myyty loppuunkin niin lupaan laitella sitten joulukuussa kuvia, mitä kaikkea ihanaa luukuista on tullut.

Niin ainakin sitten ensi vuonna tietää olla tosi ripeä jos mielii juuri tämän spessun joulukalenterin! <3

limited edition joulukalenteri

Ihonhoitoa suoraan kotiin

Innostuin tämän joulukalenterin myötä muutoinkin Skincitystä, koska se oli mulle ihan uus tuttavuus. Menin tutkiskelemaan heidän sivustoaan ja ihastuin tuotevalikoimaan sekä innostuin tekemään myös ihoanalyysin siellä.

skincity.fi

Ihoanalyysiin täydensin tarkkaan eri vaihtoehdoista aina ihoni ongelmia yms., joten tässä ihotestissä ei todellakaan tarvitse valmiiksi tietää omaa tarkkaa ihotyyppiään. Vastailee vaan kysymyksiin rehellisesti miten ja millainen oma iho on ulkonäöltä tai miltä se tuntuu. Lopuksi täydennetään omat tiedot ja sähköpostiin tulee ihotestin analyysi ja samalla just omalle iholle sopivat tuotesuositukset, jotka ovat Skincityn ammattilaisten tarkkaan valikoimat ihoanalyysin mukaan.

ihonhoitotuotteet kotiin

Ihoanalyysi

Pääsin heti tsekkaamaan kaikki iholleni sopivat tuotteet, eli koko ihonhoitorutiineihin tarvittavat tuotteet. Sekä niissä oli myös käyttöohjeet tarkasti sekä jos ei haluu kaikkia tuotteita esimerkiksi heti kerralla hankkia niin siellä oli 4 tuotetta merkittynä, joista mun kannattaa ensin aloittaa. Tämä oli myös kiva ylläri ettei heti tuputeta kaikkia tuotteita vaan suositellaan mitä ainakin ihoni ekana tarvitsisi.

Ajattelin jakaa teille mun ihoanalyysin tulokset, niin näätte hiukan miltä valmis analyysi näyttää ja pääsette tsekkaileen noita mulle sopivia tuotteita kans tarkemmin. Tässä mun tulokset!

ihonhoitoa verkosta

Tein siis ihan omasta mielenkiinnosta tuon testin Skincityn sivuilla ja ylläriksi he halusivatkin laittaa mulle ihotestin mukaiset tuotteet testaukseen kotiin. Kiitos siis siitä! <3

Paketti oli ihana avata kun heti pompsahti söpö teksti ja paljastuikin, että jo mun tiedossa olevien tuotteiden lisäksi siellä oli ihana kassi, meikkipussi sekä pari tuotetesteriä. Pakkausta ei oltu vuorattu kuplamuovilla eikä itse tuotteetkaan olleet erillisten muovien tai pakkausmateriaalien sisällä. Ja tämä on mulle aina plussaa! Sieluni aina kärsii jos pakkauksissa on turhaa muovia ja muuta pakkausmateriaalia. Tässä mm. kangaskassi toimi ns. suojana tuotteille kuljetuksessa, ihana ajatus!

ruusufinni

Mun ihotestin tuloksena tuotteet mitkä sopivat parhaiten olivat Paula´s Choice-merkiltä. Tätä en oo vielä koskaan aiemmin testannut, joten kivaa päästä pitkästä aikaa kokeilemaan jotain aivan uutta merkkiä mulle! 🙂

couperosa iho

Hellävaraista ihonhoitoa just mulle!

Kaikki tuotteet ovat lähes poikkeuksetta hellävaraisia ja rauhoittavia, koska ihoni sitä jo ihan mun omasta mielestänikin kaipaa, mutta myös ihoanalyysi päätyi samaan. Näillä tuotteilla pitäisi saada tuettua ihon hyvinvointia sekä ehkäistyä ärsyyntymistä. Nämä mulle suositellut Paula´s Choice-tuotteet sopivat mm. ekseemaan, punoittavalle iholle sekä ruusufinnistä kärsiville. En malta oottaa kun pääsen kunnolla pureutuun uusiin tuotteisiin.

herkän ihon tuotteet

Laittelen siis joulukuussa lisää mun ihanasta joulukalenterista ja toivottavasti sä olit niitä onnekkaita, jotka ehti tuon ko. kalenterin hankkia ennen kuin ne loppui. Kannattaa käydä tutustumassa Skincityn sivuihin ja suosittelen lämpimästi tekemään tuon ihoanalyysin! 🙂

*Postauksen kaikki tuotteet saatu Skincity.fi:stä.

SEURAA BLOGIT.FI + BLOGLOVIN´INSTAGRAM + FACEBOOK !

SNAPCHAT: idajokikunnas

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *