Arpien hoito ja ehkäisy tehokkaasti kotona

Kaupallinen yhteistyö: Bio-Oil ihonhoitoöljy

arpien hoito

Kesä tulee taas ja vaatteet vähenevät, tämä ajatus ahdistaa mua joka vuosi. En siis ole kesää vastaan päinvastoin, mutta se on se aika vuodesta kun ahdistun siitä millaisia kesävaatteita tulisi jälleen hankkia, mitkä peittäisivät arpeni. Mulla on arpia, hyvin paljon arpia.. Joten arpien hoito on erittäin ajakohtainen.

Olen kerran yhdessä haastattelussakin kertonut tarinaa arvistani ja kuinka ne määrittelevät pukeutumistani sekä esimerkiksi hiustyyliä. Olen puolet elämästäni keskittynyt ihoni piilotteluun ja nyt iän myötä olen pikkuhiljaa rohkaistunut arpien kanssa ja alkanut hyväksymään ne kropassani. Kuitenkin haluisin, että niitä voisi edes kevyesti häivyttää sekä ainakin tummien arpien sävyä tasoittaa.

bio oil arpien hoitoon

Arpien hoito!

Kun yhteistyö Bio-Oilin kanssa tarjoutui mulle ajattelin heti, että noh ei voisi sopivampaa tyyppiä löytyä tähän, koska mulla nimenomaan on tarvetta ihonhoitoöljylle mikä hoitaa arpia! 🙂 Olen joskus vuosia sitten testannut Bio-Oilin ihonhoitoöljyä, mutta jostain syystä olin unohtanut tuotteen tässä välissä. Nyt sain pari pulloa testiin ja aion kyllä hoitaa iho päivittäin tästä eteenpäin öljyllä, jotta näen miten öljy alkaa vaikuttamaan arpiini.

aknearvet

Meikillä tietenkin saa osan arvista ja varsinkin sävyvirheet piiloon, mutta kesän tullen ei haluaisi käyttää paljoa meikkiä iholla sekä olisihan se ihanaa välillä viilettää täysin ilman meikkiäkin ja ei tuntisi ahdistusta ihosta. Kasvoilla mulla on aknearpia leukaperissä, poskiluiden alla sekä muutamia myös kaulalla. Arpien reikiä ei oikein meikillä saa piiloon, joten ne aina kuitenkin näkyvät. Mutta oon onnekas siitä, etteivät ne ole keskellä kasvoja, joten en anna asian häiritä.

Nyt iän myötä on alkanut myös iholla esiintyä pigmenttimuutoksia (eli pigmenttiläiskiä) varsinkin poskipäillä ja nenän ympärillä. Tähän auttaa myös Bio-Oilin ihonhoitoöljy ja kun ne on vasta nyt alkaneet ilmestyä alan hoitaa öljyllä kasvoja heti kauttaaltaan, jotta se ehkäisisi pigmenttimuutokset ja tasoittaisi ihonsävyä.

bio oil

Mihin kaikkeen Bio-Oil ihonhoitoöljy sitten auttaa?
  • ennaltaehkäisee arpien syntymistä sekä auttaa häivyttämään jo olevien arpien näkymistä
  • ehkäisee raskausarpien syntymistä (ja tosiaan niitähän tulee muillekin kuin odottaville äideille)
  • vähentää ihonsävyn muutoksia
  • ikääntyvälle iholle pehmentämään ja tasoittamaan ihonsävyä 
  • sopii hyvin kuivuneelle iholle
  • auringonpolttamalle iholle

Öljy auttaa palauttamaan ihon luonnollisia öljyjä. Ihonhoitoöljy koostuu kasviuutteista ja vitamiineista ja sen sisältämä PurCellin Oil ohentaa öljyn koostumusta, joten iho ei jää tahmean öljyiseksi käytön jälkeen.

Olen nyt reilun viikon jo käyttänyt ihonhoitoöljyä päivittäin ja kaksi kertaa päivässä. Päivälläkin onnistuu hyvin käyttää kasvoillakin. Levitän hiukan kevyemmin kuin iltaisin kosteusvoiteen alle ja hyvin asettuu meikki silti kasvoille. Kasvojen lisäksi käytän öljyä hartoilla ja selässäni. Siellä mulla on tosiaan pahat arvet ja tämä on juuri se syy miksi kesäpukeutuminen ahdistaa..

selän arvet

Tämä on eka kerta koskaan kun näytän selän arpiani muille kuin läheisimmilleni, joten hiukan jännittävää tämä on. (tai ei niin hiukan edes) Mutta ajattelen etten myöskään halua enää peitellä sitä mitä kuitenkin kannan ihollani päivittäin. Toivon, että Bio-Oilin öljy auttaisi myös selkäni arpiin ja ainakin juuri niin, että tasoittaisi niiden sävyä, jolloin arvet eivät olisi niin näkyvät ja uskaltaisin rohkeasti pukeutua ihaniin kesätoppeihin vihdoinkin. 🙂

Mulla on iholla sellainen sairaus, että kaikista arvista mitä iholleni syntyy, alkaa niistä kasvaa keloideja eli arpikasvainta. Tämän takia aknearvistani ja muistakin arvista tulee aina reilusti isommat kuin itse “tapaturma” ihossa on ollut alunperin. Hoitoöljyn pitäisi nimenomaan auttaa myös siihen. Eli tästä lähtien kun iholle tapahtuu jotain mistä arpi olisi muodostumassa on aivan varmaa, että öljyän sitä heti! Arpien hoito olisi hyvä muistaakin aina juuri ennaltaehkäisevänä.

arpien hoitaminen

Ihonhoitoöljy tuleekin nyt päivittäiseen käyttöön, jotta ei tulisi lisää arpia eikä ihonsävyn muutoksia. Niistä olisi ihanaa päästä eroon jatkossa. 🙂 Onneksi öljyä voi hyvillä mielin käyttää läpi vuoden, täytyy vaan muistaa samaan tapaan levitellä suojakertoimia iholle kun on ulkona. Yleensä aina on tuotteet erikseen vartalolle ja kasvoille, joten se on mun mielestä loistava ominaisuus, että tämä tuote sopii kasvoille ja vartalolle eikä tarvitse hankkia erikseen. 🙂

arvet piiloon

Muutamat ystävät ovat hehkuttaneet mulle tuotetta raskausarpiin ja kuinka ehkäisi ne kokonaan odotusaikana kun käyttivät Bio-Oilia. Sen myötä mullakin on toiveet ainakin siinä arpien ehkäisyssä korkealla ja toivon myös olemassa olevien arpien häivyttyvän hiukan. Tulokset ovat tietysti aina yksilöllisiä, mutta pidän teitä ehdottomasti kartalla miten mun arpien hoito etenee. 🙂

Jos siis sulla on samanlaisia iho-ongelmia tai haluat ehkäistä niitä niin käy ihmeessä tutustumassa tarkemmin ihonhoitoöljyyn täällä!

Ootko itse käyttänyt Bio-Oilin ihonhoitoöljyä, mitä tykkäsit? Mahtavaa olisi kuulla teidän kokemuksia! <3

 

Kommentit (21)
  1. Heip! Mulla aivan sama kamppailu edessä, bio-oil odottaa kaapissa ja pitäs alkaa kokeilee auttaisko.. aknearpia mullakin selässä ja kasvoissa, joten täälläkin kamppaillaan kesävaatetuksen kanssa, arvethan ei saa näkyä….
    Eniten mieityttää toi öljy kasvoille, että aiheuttaako se finnien tuloa niinkuin joillakin on tehny. Saas nähdä 🙂

    1. idajokikunnas
      22.5.2017, 13:28

      Moikka Annika,
      Harmi kuulla, että sulla on sama kamppailu. Toisaalta lohdullista kun tietää, että tää on aika monen yhteinen ahdistus.. Mä oon nyt tosiaan viikon verran levitellyt kasvoille ohuelti 2 kertaa päivässä öljyä ja ei oo tullu näppyjä. Levitän kyllä maltillisesti ja aina hyvin puhdistetulle iholle puhtain käsin. Toivottavasti meillä molemmilla lähtee tepsiin.

  2. Raskausarvista sen verran että nehän ovat geeneissä joten niitä ei rasvalla tai öljyillä voi ehkäistä. Toisille niitä tulee ja toisille ei :). Valitettavasti…
    Itse en rasvaillu vauvamahaani millään eikä tullut yhden yhtä arpea, kummallakaan kerralla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *