20-luvun huumaa

Kaupallinen yhteistyö: RAY

pääkoristeUpea 20-luku tuntuu aina nousevan tyyli- ja meikkitrendeissä yhä uudestaan esille. En ihmettele sitä yhtään, koska ajan tyyli on suorastaan ihana ja sopii todella monelle naiselle. Pääsin tekemään yhteistyötä RAYn kanssa ja hullaannuin heidän uudesta Bella -rahapelistä, jonka visuaalinen ilme sijoittuu 20-luvulle.

Inspiroiduinkin tekemään pikaisen oppaan ihanaan 20-luvun tyyliin! Tyyliä voi soveltaa modernisti osana omaa juhlatyyliä tai heittäytyä täysin 20-luvulle esimerkiksi naamiaisissa tai teemabileissä! 🙂

kajalluomivärihäivytysalarajaus

MEIKKI

Meikki on harvinaisen yksinkertainen toteuttaa. Tee hyvä pohjameikki iholle, saa olla mattainen ja jopa asteen vaaleampi omaa ihonsävyä eli kalvakka.

Aloita silmämeikin teko kajalilla silmien sisänurkista. Kajalin voi nostaa aivan kulmakarvan tyveen asti ja siitä värittää liikkuvaa luomea pitkin silmän ulkonurkkaan. Nappaa sitten tummaa luomiväriä siveltimeen, kiinnitä sillä kajal luomelle ja pehmennä rajaa. Lopuksi häivytyssiveltimellä luomiväri sumuisaksi. Tee sitten alarajaus sisäluomelle sekä vedä rajaus ulkonurkasta hieman alas. Pehmennä luomivärillä.

Meikki muodostaa lähes kolmion luomelle ja tarkoitus on nostaa silmiä sisänurkista ja laskea ulkonurkista, luoden hiukan surumielisen katseen. 😉

kulmakarvat

Kulmakarvat olivat tuolloin ohuet, tummat, kaarevat ja pitkät. En lähtenyt nyppimään tai meikkaamaan omiani ohuemmiksi, koska toisaalta paksummat kulmat antavat modernin otteen meikkiin. Vedin kuitenkin kulmien siipiä pidemmälle tehden niistä dramaattisemmat. Tummuutta saa kulmissa olla ja kulmakarvat lähtevät ns. suoraan luomiväristä.

valmis meikki

Lopuksi tummaa punaa huuliin ja ajan henkeen amorinkaari pieneksi rajattuna, suppusuu. 🙂

20-luvun hiuksetsormilaineet

HIUKSET

20-luvun laineet voi toteuttaa monella tapaa. Itselläni on kuitenkin todella pitkät hiukset, joten “sormilaineet” vievät valtavasti aikaa jos ne haluaisi tehdä rullilla tai märkänä kammaten. Teinpä siis helpot pikalaineet.

Jakaus sivulla ja hiukset tasaiseksi kammattuina aletaan lisätä hiusklipsejä vastakkain hiusosioon. Laittaessa klipsejä kannattaa vielä työntää niitä vasten toisiaan, joilloin osio työntyy laineelle. Hiusklipsit koko matkalta vastakkain ja lopuksi laitoin suihkutettavaa geeliä sekä hiuslakkaa. Annetaan kuivua rauhassa, esimerkiksi meikin ajan.

Kuivumisen jälkeen klipsit varoen pois ja laineet ovat valmiit! 🙂

hiukset ja meikki

Lyhyihin hiuksiin saa tehtyä upeasti lainekampauksia ja ajan trendinä olikin lyhyemmät hiukset. Itselläni hiukan pitkät kutrit tähän tyyliin, joten laineiden jälkeen käänsin pinneillä hiukset “tekopolkalle”. Se sopii aikaan ja on todella nopea vaihtoehto.

20-luvun tyyli

TYYLI

20-luku on mielestäni erittäin helppo tyyli monelle, koska vaatetuskin on monenlaista vartaloa imarteleva. A-linjaiset mekot ja väljät mallit kuuluvat aikaan ja senpä takia ajan muoti on vielä äärimmäisen mukavaa yllä. Mekkoon kannattaa valita v-aukko joko selkään tai rinnan puolelle ja se saa olla syvä. 😉

Koruina kannattaa suosia pitkiä kaulakoruja ja mieluiten erilaisia helmikoruja kerrostaen. Yhden kaulakorusta voi kietoa kuitenkin aivan kaulan ympärille ns. chokeriksi.

Hattuja, erilaisia pantoja ja pääkoristeita kuului 20-lukuun. Monesti päähineissä on mm. harsoa, höyheniä ja strasseja. Niillä saa nopeasti ja hauskasti vintagehengen ylle. Lisäsin itsekin lopuksi mustan harsopannan laineiden päälle. 🙂

20-luku

20-luvun tyyli on kyllä ehdottomasti yksi mun suosikeista ja mielestäni se takuuvarmin valinta esim. teemabileisiin. Ihan siksi, koska meikki ja hiukset ovat helppoja toteuttaa. Ajan vaatteet ja asusteet helppo löytää ja pitää yllä sekä ne sopii useimmille vartaloille. Tyylistä voi tehdä todella dramaattisen ja 20-lukua alleviivaavan tai sitten vain maustaa modernin tyylin kaveriksi.

Tulisipa pian jotkut juhlat.. 😉

Lisätietoa RAY:stä sekä uudesta Bella -rahapelistä löydät RAY:n sivuilta.

 

 

 

Kommentit (11)
  1. Voi luoja kuin kaunis olet. Näen ihan jossain elokuvassa ….. Ihanaa kuin yksityiskohtaisia ohjeita, nyt on kyllä pakko itsekkin kokeilla. Muutenkin ihania sun juttusi 🙂

    1. idajokikunnas
      27.8.2015, 13:22

      Oi kiitos Henna niiiin kauniista sanoista!! Ihan punastelen täällä! 🙂 <3

  2. Hyvin olet onnistunut löytämään 20-luvun tyylin, joka sopii myös nykypäivään!

    1. idajokikunnas
      27.8.2015, 13:23

      Moikka Hilkka,
      jep, tuossa aikakaudessa on jotain sellaista ajan kestävää klassisuutta. Se vaan toimii vuodesta toiseen ja aina voi ottaa vaikutteita mukaan tästä päivästä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *