Hannan suosikit
Hannan suosikit

Mitä 25 vuoden vaalennus tekee hiuksille? Lue parhaat hoito-ohjeet

Hanna Pesonen, kuva Pia Inberg

Blondi tukka on nyt kovasti muodissa – mutta se ei ole syy, miksi minä olen vaalea. Olen ollut sitä aina, ja hiustyylini on pysynyt samana valtaosan elämästäni. Kuulun naisiin, joka ei voi kuvitellakaan hiusvärin tai -mallin vaihtamista mielialan, muotivillityksen tai sesongin mukaan. En ole koskaan kokeillut ruskeaa tai punaista hiusväriä pastelli- tai sokkiväreistä puhumattakaan. Minulla on vahva blondin identiteetti – ja viittaan siis nyt ihan vain hiuksiini.

Hiuksiani on värjätty yli kaksi vuosikymmentä. Lapsena minulla oli blondi tukka luonnostaan. Lukioikäisenä otin satunnaisesti aurinkoraitoja kampaajalla. Opiskeluaikoina vaalensin tukkani ihan itse tamperelaisen kaksion kylpyhuoneessa – näin jälkeen päin katsellen järkyttävän keltaisin lopputuloksin. 2000-luvun alussa aloin vaalennuttaa hiuksiani säännöllisesti kampaajalla. Olin vuosia platinablondi, jonka hiusten tyvi vaalennettiin vetyperoksidilla kerran kuussa. Viimeiset 4 vuotta hiuksiani on raidoitettu samalla aineella kerran 8 viikossa.

Vaihto platinablondista luonnollisempaan vaaleaan ei ole ihan kivutonta, mutta halusin harventaa värjäyskertoja. Ei niin edustavan siirtymävaiheen vuoksi ajoitin projektin äitiyslomalle.

Hiusteni luonnollinen sävy on maantienvärinen/myyränharmaa, ei siis kovinkaan originelli. Väri voi olla muotia Amerikassa mutta ei imartele kasvojani marraskuussa, kun ihoni on kopiopaperin värinen. Suomeksi sanottuna: en pidä omasta väristäni kovinkaan paljon. Mutta kun sen yhdistää blondattuihin osioihin, kokonaisuus on aika kiva.

Platinanvaaleana vuonna 2012.
Jälkikäteen ajatellen platinanvaalea tukka oli ehkä jo hieman liiankin vaalea, siis epätodellinen. Mutta silmähän tottuu melkein kaikkeen…

Olen onnekas: olen perinyt hyvän tukan. Päässäni on valtava määrä hiuksia. Mitä ilmeisemmin ne ovat myös vahvat, koska vuosikymmeniä jatkunut vaalennus ei ole tehnyt niille pysyvää haittaa.

Kampaajien mukaan yksi todiste siitä on kasvu. Blondi tukkani kasvaa varsin pitkäksi rispaantumatta ja vieläpä todella nopeasti. Tukkaa ei lähde tavanomaista enempää, eikä se juuri katkeile tai haaroitu. Se myös kiiltää, mikä on melko poikkeuksellista blondatulle tukalle.

Koska hiukseni ovat sekä pitkät että vaaleat, niitä on moneen otteeseen luultu lisäkkeillä tehdyiksi (minkä voisi tietysti tulkita myös epäkohteliaisuudeksi, koska jotkin jatkot näyttävät epäaidoilta). Hiustenpidennyksiä tai -tuuhennoksia minulla ei kuitenkaan ole koskaan ollut.

Tiedän, etteivät kaikkien hiukset kestä tämän mittaluokan vaalentamista. Elämä on arvaamaton ja epäreilu myös blondaamisen suhteen: Ennalta on vaikea ennustaa, kenen tukka kestää ja kenen ei. Usein ohut, harva ja paljon käsitelty tukka sietää kuitenkin vaalennusta huonommin. Hiukset voivat ”palaa” ja katkeilla. Myös hiuspohja voi laittaa hanttiin ja ärtyä vaalennusaineesta. Itselläni ei ole ollut päänahkavaivoja.

Aurinko voi kellastaa blondia tukkaa.
Kokovaalea tukka kellastuu kokemukseni mukaan herkemmin kuin raidoitettu. Myös aurinko voi kellastaa blondia tukkaa.

Vaalennus on pahinta mitä hiuksilleen voi tehdä, sanoo moni kampaaja. Siitä huolimatta moni suomalaisnainen haluaa olla blondi, sanoi kampaaja-kouluttaja Sanna Ruskomäki minulla taannoin. Moni meistä siis ottaa riskin ja uhmaa luonnonlakeja!

Ruskomäen mukaan vaalennetutkin hiukset saa pidettyä kunnossa, kun näkee vähän vaivaa. Koska vaalennus kuivattaa hiuksia radikaalisti, niitä pitää kosteuttaa ja suojata vieläkin tunnollisemmin kuin värjättyjä hiuksia. Myös pesujen määrästä kannattaa tinkiä.

Kaikilla ei ole halua tai varaa vaalentaa hiuksiaan kampaamossa. Silti suosittelen sitä lämpimästi. Itse en voisi kuvitellakaan blondaavani enää omin pikku kätösin.

Se olisi paitsi mahdotonta (koska hiukset ovat pitkät ja niitä on niin paljon) myös vaarallista (koska vaalennusainetta ei saisi mennä jo kertaalleen vaalennettujen osioiden päälle). Kotivärjäyksessä riskit ovat muutenkin suuremmat: vaalennusaineen vaikutusaikaa voi olla vaikea arvioida luotettavasti itse. En myöskään halua ottaa riskiä, että hiusteni sävyä ei erottaisi Hullujen päivien kasseista. Keltainen vivahde lienee kotivaalennuksen yleisin ikävä sivuvaikutus tukan kärähtämisen ja katkeilun ohella.

Vaikka sainkin hyvät geenit ja käyn taitavalla kampaajalla, blondattu tukkani ei pysy hyväkuntoisena ihan itsestään.

Näin hoidan vaalennettuja hiuksiani:

  1. Pesen hiukset mahdollisimman harvoin, yleensä kerran viikossa. Siirtymävaihe päivittäisestä pesusta (!) vei aikoinaan muutaman kuukauden ja oli kaiken epämukavuuden arvoista.
  2. Suosin sulfaatittomia sampoita, koska ne ovat vähentäneet tukkani takkuisuutta. Käytän perushoitoaineen sijaan lähes aina hiusnaamiota eli tehohoitoa, ja annan sen vaikuttaa pitkään latvoissa. Turvaudun keltaisuutta taittaviin tuotteisiin vain silloin, kun hätä on suurin, sillä usein ne eivät hoida hiuksiani riittävästi.
  3. Vältän lämpölaitteiden eli hiustenkuivaajan, muotoiluraudan tai kiharapuikon käyttöä. Minimoin föönausajan pesemällä hiukset iltaisin ja kieputtamalla ne löysälle nutturalle yöksi. Näin hiukset ehtivät kuivua luonnostaan yöllä ja kuivattavaa jää vähän.
  4. En harjaa hiuksiani turhaan. En harrasta kampauksia ja päivisin pidän hiuksia paljon auki. Vältän tukan koskettelua ja pyörittelyä pitkin päivää.
  5. Käytän suuria määriä jätettävää hoitoainetta. Sitä on arsenaalissani suihkeena, seerumina ja voiteena. Arkisin en juuri käytä muotoilutuotteita. Suosikkejani ovat suolavoide ja kuivasampoo.
  6. Käytän säännöllisesti biotiiniravintolisää. Suosikkejani ovat Evonia ja Priorin Extra. Jälkimmäinen kasvatti minulle huikean irokeesin uutta tukkaa.

 Hiussyntejäkin on! Ne ovat tässä:

  1. Selvitän hiukseni jo märkänä harjalla. Niinpä! Lieventäviä asianhaaroja ovat sentään jätettävä hoitoaine ja Tangle Teezerin Wet Detangler -harja. Märkänä selvittäminen on minulle ainoa vaihtoehto. Muuten hieman luonnontaipuisa tukkani näyttää aamulla siltä, kuin vain osaan päätäni olisi tehty permanentti, joka on pahasti kulahtanut.
  2. Käytän nutturoissa ja poninhännissä tiukkoja (eli kumirenksumaisia) hiuslenkkejä. En yksinkertaisesti pidä tunteesta, ettei kampaukseni ole kontrollissa. Metallisosia sisältävistä lenkeistä olen sentään luopunut.
  3. En suojaa hiuksiani auringossa hatulla tai huivilla. Sen sijaan suihkin päähäni runsaasti jätettävää hoitoainetta ja kieputan hiukset päälakinutturalle, ja toivon, että ”vanhin tukka” eli latva altistuu UV-säteille eniten. Jos käry niin sanotusti käy, sen voi leikata helpoimmin pois.

Miten sinä hoidat vaalennettuja hiuksia? Jaa parhaat vinkkisi kommenteissa!

Hanna Pesonen, kuva Pia Inberg

Kuvat Pia Inberg ja Hanna Pesonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *