Itseruskettavat, jotka eivät petä – 5 suosikkiani

Itseruskettavat, olen rakastanut niitä niin kauan kuin muistan! Välissä oli pari kalvakampaa vuotta, mutta nyt käytän purkkipäivetystä lähes joka viikko. Myös syksyllä, ettei kesän hehku katoaisi kasvoilta ihan vielä.

Syitä on kaksi. En pidä kopiopaperin värisestä ihosta kasvoillani talvella. Auringossa oleiluun ei toisaalta ole enää samalla lailla aikaa eikä innostusta edes kesällä. Rypistyminen ja pigmenttiläiskät sekä tietysti ihosyöpä ovat alkaneet huolettaa ihan tosissaan.

Itseruskettavissa on tärkeintä niiden antama sävy ja haju, ja siis mielellään nimenomaan jälkimmäisen puute! Itseruskettavilla hankittu päivetys ei missään nimessä saa näyttää itseruskettavilla hankitulta eikä oranssilta. Pahaa hajua taas en kestä yhtään, etenkin koska menen usein nukkumaan sen levityksen jälkeen.

Yksi tuote itseruskettavien historiassa on ollut ylitse muiden, mutta sen valmistus lopetettiin valitettavasti jo vuosia sitten. Oi, L’Oréal ja Biotherm, tuokaa se kertakaikkisen täydellinen Self Tanning Water -kasvovesi takaisin! Siinä oli kaikki kohdallaan, huippulopputulosta ja sitruksista tuoksua myöten.

Tätä itseruskettavaa kasvovettä ei valitettavasti myydä enää, mutta jos löydät sitä jostakin, tarraa kiinni! Loistava tuote.

 

Onneksi olen löytänyt monta hyvää sijaista Biothermin comebackia odotellessa.

Näihin itseruskettaviin luotan:

1. Swiss Clinicin Hydrating Self Tan Pads 25 e/25 kpl, swissclinic.fi

Sain kertakäyttöiset, itseruskettavat laput testiin alkukeväästä ja ihastuin heti. Pyyhin kasvot, kaulan ja dekolteen lapulla illalla, ja aamulla iholla on kaunis, hento päivetys. Näillä on vaikea epäonnistua, mutta ole huolellinen, jos ihosi on rutikuiva. Ja kyllä näidenkin käytön jälkeen kannattaa pestä kädet hyvin. Loistava hinta-laatusuhde! Ekstrasuperplussa täydellisestä hajuttomuudesta. Ainoa miinus näiden tuottamasta kuitukangasjätteestä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

2. Vita Liberatan Self Tanning Moisture Mask 37,90 e, vitaliberata.fi

Luottotuotteeni siitä asti, kun yökasvonaamio tuli markkinoille. Käytän tätä aina, kun iho näyttää illalla siltä, että se vaatii hiukan restaurointia: sekä ravitsevaa hoitoa että lisäväriä. Ihana täyteläinen koostumus ja rajaton, luonteva rusketus. Imeytyy silti nopeasti. Aamulla iho näyttää kosteutetulta ja täyteläiseltä. Jos käyttää useana iltana perättäin, saa voimakkaammankin värin. Täyden kympin tuote, josta en luovu ikinä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

3. Eco By Sonian Face Tan Water 42 e, jolie.fi

Luonnonkosmetiikkasarjan asteittain ruskettava kasvovesi on todella hyvä ja kivan tehokas. Vegaaninen tuote sopii myös rasvaiselle ja akneen taipuvaiselle iholle. Levittyy varmimmin vanulapulla. Antaa kauniin sävyn jo yhdellä käytöllä. Ole huolellinen levityksessä ja pese kädet hyvin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

4. St. Tropezin Self Tan Purity Bronzing Water Face Mist 34,90 e, kicks.fi

Tämän kesän uutuus, kasvoille sumutettava itseruskettava kuulosti aluksi epäilyttävältä. Miten tuloksesta voisi tulla tasainen? Levitin tuotteen ensin pumpulilla ja suihkin vasta sitten koko naamalle. Kirjaimellisesti kuin vettä vain! Tuoksu on ihanan raikas ja lopputulos yllättävän kiva. Ei rajoja ja hento, kaunis sävy. Sopii myös vartalolle. Jää käyttöön!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

5. Sisleyn Self Tanning Hydrating Facial Skin Care 126 e, stockmann.com

Ihan mahtava geeli, joka antaa kauniin sävyn nopeasti ja kosteuttaa ihoa todella tehokkaasti. Vuosia myynnissä ollut klassikko. Todella kallis – mutta myös todella ihana ja hyvä. Luksusvalinta, jos hinta ei ole esteenä.

 

Kuvat Hanna Pesonen ja valmistajat

 

 

 

 

 

kauneus ihonhoito luonnonkosmetiikka ihonhoitotuotteet
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *