Palasin töihin lapsen ollessa 8kk – Se oli hyvä ratkaisu kaikille!

Omat lapseni ovat jo 10- ja 11 -vuotiaita, mutta muutama tuttavani (myös blogimaailmassa) elää elämänvaihetta, jonka itsekin muistan vielä oikein hyvin: intensiivisen elämänvaiheen, jolloin lapset olivat pieniä. Unohtumaan ei ole päässyt myöskään se hetki, jolloin tuli  aika siirtyä kotoa takaisin työelämään.

Äiti takaisin töihin

Meidän perheemme teki omat ratkaisunsa yli 10 vuotta sitten ja olemme olleet niihin tyytyväisiä. Minä palasin takaisin opettajan töihin, kun esikoisemme oli 8kk. Imetin tyttöä tuohon asti, mutta töihin palaamisen jälkeen siirryimme pulloon. Söihän tyttö jo toki silloin kiinteämpääkin ruokaa.

Mieheni oli siihen aikaan palkkatöissä ja hänelle oli selvää, että hän haluaa käyttää oman osansa vanhempainvapaasta ja jäädä kotiin. Minusta se oli upeaa ja menin mielelläni takaisin töihin. Ehkäpä juuri tästä syystä tytön ja isän välit ovat muodostuneet erittäin läheisiksi ja lämpimiksi.

Mieheni tienasi enemmän, kuin minä, mutta ajattelimme, että selviämme taloudellisesti kyllä. Jälkeenpäin minulle on valjennut, että Suomessa  vain 1-3% isistä jää vanhempainvapaalle (tieto vuodelta 2014).

Samaan aikaan, kun teimme ratkaisun miehen jäämisestä kotiin hoitamaan vauvaa, tein myös positiivisen raskaustestin. Meille syntyisi toinen vauva ennen, kuin esikoinen ehtisi täyttää edes 1,5 vuotta. Jo tämäkin vaikutti siihen, että nautin töihin palaamisesta valtavasti: tiesin, että pian koittaisi taas äitiysloma kotona toisen lapsen kanssa.

Hoitopaikka kodin ulkopuolelta

Mieheni vietti neljä kuukautta tytön kanssa kotona ja minä kävin töissä. Vanhempainvapaan loppuessa oli tytölle löydettävä hoitopaikka ja olimme ikionnellisia, kun tyttö pääsi kotimme lähellä asuvan perhepäivähoitajan hoiviin.

Hannele-täti hoiti neljää lasta omassa kodissaan ja päivähoidon aloittaminen sujui hyvin, vaikka tyttö ei osannut vielä edes kävellä ensimmäisinä viikkoinaan Hannelen luona. Hoitopaikka oli kuin lottovoitto. Pieni kodinomainen neljän lapsen ryhmä, jossa oli joka päivä sama tuttu hoitaja vastassa.

Kun toinen lapsemme syntyi jäin tietysti kotiin, mutta pidimme myös hoitopaikan, jossa tyttö vietti muutaman päivän viikosta. Tämä oli valtavan suuri helpotus ja apu varsinkin vauva-ajan alkuaikoina. Pystyin nukkumaan joskus päivisin univelkoja pois ja tyttö pääsi ulkoilemaan säännöllisesti, joka ei olisi kovilla talvipakkasilla vastasyntyneen kanssa onnistunut. Koska olen opettaja, pidin myös äitiyslomilla pitkät 2,5 kuukauden kesälomat, jolloin kumpikin lapsi oli kotona.

Toinen vanhempainvapaa oli minun

Mies oli siirtynyt tässä välissä yrittäjäksi ja kotiinjääminen toisen lapsen kanssa ei enää ollutkaan niin helppoa ja itsestäänselvää, kuin ensimmäisellä kerralla. Siksi päätimme, että minä olen kotona toisen lapsen vanhempainvapaan loppuun.

Kun toinen lapsemme oli vuoden ikäinen, aloitti hän samassa perhepäivähoitopaikassa, kuin “iso”siskonsakin. Meidän perheellemme oli todella tärkeää, että lapset sai vietyä joka aamu samaan paikkaan, samalle tutulle hoitajalle, kodinomaiseen ymäristöön. Töihin  palasin taas todella mielelläni.

Perhevapaiden uudistusta tarvitaan

Olen vähän hämilläni seurannut viimeaikoina vellonutta perhevapaakeskustelua, lain valmistelua sekä lopulta sen kaatumista. Uudistusta vastustetaan hanakasti, koska sen koetaan rajoittavan vanhempien valinnanvapautta siitä, kuka vauvan kotona hoitaa. Lisäksi koetaan, että perheiden taloudellinen asema heikentyy.

Suomi on kuitenkin jälkijunassa työn ja perhearjen yhteensovittamisessa, tasa-arvossa sekä naisten asemassa työmarkkinoilla, jos verrataan tilannetta muihin pohjoismaihin. Tällä mallilla, joka nyt on, ei kannusteta isiä kotiin hoitamaan lapsia, vaan äidit ottavat tästä edelleen päävastuun.

Minusta jonkinlaista uudistusta tarvitaan, jotta asenteet, käytänteet myös työnantajien ja yhteiskunnan suhtautumisen näkökulmasta vanhempien tasa-arvoiseen lastenhoitoon muuttuisivat. Nainen ei voi olla työmarkkinoilla “uhka, joka kuitekin jää kohta äitiyslomalle”.

Kuten Karla blogissaan osuvasti toteaa: “En halua perhevapaita, jotka vahvistavat kahden vanhemman heteroperheessä urapolkujen erilaistumista, ylläpitävät työmarkkinoiden eriytyneisyyttä ja pitävät jatkossakin huolta siitä, että naiset jäävät kotiin ja miehet tekevät uraa. Mikään ei koskaan muutu, jos mitään ei uskalleta muuttaa.”

Karlan blogiteksti kannattaa muuten lukea kokonaisuudessaan.

Meidän perheemme pystyi toteuttamaan haluamamme tavan jakaa lastenhoito kummankin vanhemman kesken siitä huolimatta, ettei yhteiskunta siihen paljoakaan kannustanut. Kaikissa perheissä näin ei välttämättä ole voitu toimia, vaikka halua siihen olisikin ollut.

Siksi jonkinlaista muutosta tarvitaan. Ja nimenomaan sellaista uudistusta, joka muuttaa yhteiskunnan ja työnantajien asennetta, sekä koko kulttuuria vapaiden jakamisen suhteen, ainakin pitkällä aikavälillä, perheiden valinnanvapauden ja taloudellisen vakauden säilyttäen.

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Onneksi uskalsin jättää vakityöni ja heittäytyä tuntemattomaan. Mutta mitä seuraavaksi?