Kun pari viikkoa sitten puhelimeni aamulla soi ja äitini kysyi, onko paha paikka, vastasin tyypilliseen tapaani: ”No joo, kauhee hoppu, just lähdössä töihin tässä…Miten niin?”

Tilanne muuttui salamannopeasti äidin kertoessa, että isän kunto on yön aikana huonontunut täysin yllättäen ja häntä pitäisi lähteä viemään sairaalaan. Hätäännyin!

Isä on teräsvaari, hyväkuntoinen seitsemänkymppinen papparainen, joka saapui juuri kolmen viikon reissulta pohjoisen mökiltä, jossa oli äidin kanssa poimimassa puolukoita, ja joka oli juuri edellisenä päivänä ollut meillä purkamassa saunamme kiuasta. Lisäksi isä on perusterve ja liikkuu paljon.

Yllättävä sairastuminen tuli puskista ja puun takaa. Tuona kyseisenä päivänä suunnitelmat heittivät häränpyllyä, eikä millään muulla enää ollut merkitystä kuin sillä, että isä pääsee saamaan apua ja selviää, mikä hänellä on. Katastrofiajatuksissa ajattelin, että isä on saanut aivoinfarktin tai sydänkohtauksen.

Tapaus sai minut tömähtämään maan pinnalle. Muut huolet tuntuivat mitättömiltä ja turhilta. Millään muulla ei oikeastaan ollut enää merkitystä kuin sillä, että toipuuhan isä.

Vakava sairastuminen tulee puskista

Vakava sairastuminen voi kohdata ketä ja koska tahansa. Asia, jota ei haluaisi ehkä tunnustaa, mutta niin se vain on. Aloin pohtia, mitä jos minä tai Jaakko sairastuisimme? Miten perheemme pärjäisi?

Jokaisen tuttavapiirissä on varmasti joku, joka on sairastunut syöpään tai muuhun vakavaan sairauteen. Sairastuneen elämä muuttuu, ehkä lopullisesti, mutta myös lähipiirin elämä muuttuu kertaheitolla. Huoli pärjäämisestä, toipumisesta ja tervehtymisestä – tulevaisuudesta – kaihertavat mielessä.

Itse huolestuin erityisesti siitä, miten äitini jaksaa, kun isä ei voi hyvin. Arjen on kuitenkin usein jatkuttava normaalisti. Kaupassa käydään ja ruokaa laitetaan. Töissä pitää käydä, laskuja maksaa, asuntolainaa lyhentää ja harrastuksiin kuskata.

Murehtija voi luoda turvaverkkoja

Olen luonteeltani murehtija. Huolehdin turhankin paljon tulevasta. Huoli kulkee mukanani, varsinkin lapset saatuani, halusin tai en. Silti olen ajan myötä ymmärtänyt, etteivät asiat murehtimalla muutu. On asioita, joihin voin omalla toiminnallani vaikuttaa, mutta on myös asioita, joille en voi mitään.

Toisaalta, ehkä jonkinlaisena puolustuskeinona, elän ajoittain myös haavoittumattomuuden harhan kuplassani. Muille kyllä sattuu ja tapahtuu, mutta ei minulle tai meille. Tämä on mielen tapa suojata itseään. Isän yllättävä sairastuminen romutti taas haavoittumattomuuskuvitelmani kertaheitolla.

Tapaus sai aikaan sen, että aloin pohtia, voisiko näihin tilanteisiin jotenkin varautua ennalta. Voisiko esimerkiksi perheen talouden ja arjen jatkumisen turvata ennalta käsin. Ifin vakavan sairauden turva mahdollistaa arjen jatkumisen joidenkin asioiden osalta normaalisti, vaikka sairastuisinkin itse vakavasti, esimerkiksi syöpään tai saisi aivoinfarktin.

Vakavan sairauden turva sallii arjen jatkua normaalisti

Ifin vakavan sairauden turva kattaa 10 vakavaa sairautta ja vammaa kuten vaikkapa edellä mainitut syövän ja aivoinfarktin. Vakuutus tarjoaa kertakorvauksen (jopa 50 000 euroa) heti sairauden diagnosoinnin jälkeen. Summan voi käyttää haluamaansa tarkoitukseen esimerkiksi laskujen maksamiseen, lainojen lyhentämiseen, siivousavun palkkaamiseen tai ihan mihin vain. Arki voisi näin jatkua joiltakin osin normaalisti sairastumisesta ja esimerkiksi pitkästä sairauslomasta huolimatta.

Rahalla ei tietenkään voi ostaa terveyttä, mutta vakavan sairauden turvalla voi varmistaa sen että esimerkiksi perhe pärjää taloudellisesti tilanteessa, jossa vaikkapa itse sairastuu. Ifin Vakavan sairauden turva ei ole kallis. Oman vakuutuksen hinnan voi käydä laskemassa täältä.

Omalla kohdallani esimerkiksi 20 000 euron korvaussumma maksaa noin 10€ kuukaudessa. Kymppi on mielestäni todella vähän siihen nähden, että voisin lakata huolehtimasta siitä, mitä perheemme taloudelle kävisi, jos sairastuisin. Kymppi on yksi viinilasi ravintolassa tai muutama karkkipussi. Kymppi on vähemmän kuin maksan keskimäärin suoratoistopalveluista netissä.

Isältäni ei onneksi löydetty mitään vakavaa sairautta, ja todennäköisesti selviämme säikähdyksellä. Hän toipunee pikkuhiljaa ja pääsi kotiutumaan sairaalasta. Mitä jos? -kysymys jäi kuitenkin mieleen pyörimään.

Silti haluan ajatella optimistisesti. Minua helpottaa tieto siitä, että vaikka , jos kohtaisimmekin sairauden voi arjen sujumisen turvata hyvin pienellä teolla.

<3 Anna

Lue myös edellinen postaus: Yksin mökillä

Tuu someen: @ansaivo