“Oletko sä joku uskovainen?”

Kuulustelin eilen illalla lapseltani uskonnonkokeeseen tulevia aiheita. Jeesuksen opetuksia, Raamatun kertomuksia, Kultaista sääntöä, näitä ala-asteen uskontotuntien vakiojuttuja. Kuka oli Laupias Samarialainen, entä Paavali? Miten tuhlaajapojalle kävi? Mikä opetus sisältyy kadonnut lammas -kertomukseen?

Poika osasi vaihtelevasti.

Kun kysyin, mihin kaikkeen kristinusko on suomalaisessa kulttuurissa vaikuttanut, olivat ensimmäinet sanat: koripallo ja kuolema. Hallussa!

Pääsiäinen – pari vapaapäivää

Jäin pohtimaan, mikä merkitys uskonnolla, uskonnollisuudella ja hengellisyydellä on elämässäni. Tässä valmistaudumme juuri pääsiäislomaan, joka on kristillinen juhla, mutta tarkoittaa meidän perheellemme pääasiassa paria lisäpäivää lomailuun ja mahdollisuutta irtiottoon arjesta.

Kun kerroin parikymppisenä opiskelevani uskonnonopettajaksi, sain usein epäuskoisia katseita. “Sinä? Ei voi olla totta. Et näytä yhtään uskonnonopettajalta!” Ai enkö? Miltä uskonnonopettajat näyttävät?

Olin jo koulussa kiinnostunut uskonnoista ja uskonnollisista ilmiöistä, siis ihmisestä. Siinä rinnalla luin sitten yliopistolla psykologiaa ja opettajan opinnot. Viime vuosina olen keskittynyt psykologian opettamiseen, mutta kyllä minussa elää sitkeästi myös pieni ussaope.

Uskontotiede vai teologia?

Itse en ole milloinkaan kokenut ristiriitaa sen välillä, että opetan uskontoa, vaikka en itse tule mitenkään uskonnollisesta perheestä. Opiskelemani uskontotiede on humanistinen oppiaine, joka tarkastelee ja tutkii kaikkia uskontoja uskonnollisia ilmiöitä puolueettomasti. Uskontotieteen opinnot avarsivat maailmankuvaani ja tekivät minusta suvaitsevamman erilaisia katsomuksia ja eri tavalla ajattelevia ihmisiä kohtaan.

Uskontopsykologia, jossa tutkitaan mm kääntymiskokemuksia, eri ikäisten uskonnollisuutta tai meditaation vaikutuksia ihmiseen on äärettömän mielenkiintoista. Tutkin gradussani lukiolaisten kokemuksia supranormaalista, eli jostain ylimaallisesta, kuten jumalasta. Kiehtovaa!

Teologiassa sen sijaan keskitytään yhteen uskontoon, kuten kristinuskoon ja sen oppiin ja historiaan. Uskontotieteilijöistä ei tule pappeja, teologeista voi tulla.

Maallistunut perusperhe

Meidän perheemme oli suomalainen perusperhe, joka kävi ehkä kerran vuodessa kirkossa. Sen sijaan olemme aina keskustelleet paljon erilaisista ilmiöistä, myös uskonnoista ja erilaisista kulttuureista. Maallisesta suhtautumisesta huolimatta esimerkiksi iltarukous kuului lapsena rutiineihini. Viimeinen niitti sille, että halusin opiskella uskonnonopettajaksi, oli oma uskonnonopettajani, jonka tunnit ovat edelleen tarkkarajaisina mielessäni.

“Oletko joku uskovainen?” on joku joskus kysynyt, kun kerron ammattini. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu vahvasti se, ettei uskonnollisuudesta juuri udella, eikä siitä puhuta kahvipöydissä. Uskonnollisuus on hyvin yksityinen osa elämää. Uskonnolliset ihmiset saatetaan mieltää jotenkin erikoisiksi.

Pitääkö uskonnonopettajan olla uskonnollinen ja kuulua kirkkoon?

Se, etten ole perinteisessä mielessä uskonnollinen, ei kuitenkaan estä minua olemasta hyvä opettaja. Uskonnon opetus perustuu suomessa omaan uskontoon, mutta se ei ole tunnustuksellista. Ei ole ollut enää pitkiin aikoihin. Uskonnonopettajan ei edes tarvitse lain mukaan kuulua kirkkoon. Kirkko antaa omaa opetusta, koulu omaansa, opetussuunnitelman mukaan.

Itse kuulun kirkkoon, koska haluan omalta osaltani tukea kirkon tekemää tärkeää työtä lasten, vanhusten, syrjäytyneiden tai esimerkiksi kansallisesti tärkeiden kirkkorakennusten kunnossapidon eteen.

Suomessa yhä harvempi kuuluu kirkkoon. Rippikoulun sen sijaan käy lähes 90% ikäluokasta. Kirkolla on tärkeä rooli siirtymäriiteissä kuten syntymässä ja kuolemassa. Minä olen mennyt kirkossa naimisiin.

Minusta siinä, että joku kertoo olevansa uskovainen tai uskonnollinen ei ole mitään ihmeellistä. Päinvastoin. Aika usealla meistä on kaipuu hengellisyyteen. Itse haen varmasti samankaltaisia rauhankokemuksia vaikkapa joogatunnin rentoutuksesta tai meditatiivisesta kävelystä metsässä.

Kaipuu hengellisyyteen tai henkisyyteen elää minussa. Kaipaan lempeää rauhan tunnetta, mahdollisuutta ihmetellä maailman kauneutta ja sen jokapäiväisiä ihmeitä.

Kun poikani purnasi, miksi hänen pitää osata jotain raamattu- ja jeesusjuttuja sanoin, että ne kuuluvat yleissivistykseen. Siihen, että tuntee oman kulttuurin historian, vaikkei itse olisikaan kaikista asioista samaa mieltä. Kysäisin häneltä, miksi pääsiäistä vietetään. “Koska silloin Jeesus kuoli ja ylösnousi.” tuli, kuin apteekin hyllyltä.

<3 Anna

Ihanaa pääsiäistä!