Lisäkettä, täytettä, tällinkiä vai kirurgin veitsi? – Pinnallinen puoleni

En ole enää nuori ja tiedän monia ikäisiäni naisia, jotka ovat turvautuneet kirurgiaan tai muihin hoitoihin ikääntymisen merkkien  vähentämiseksi. Minullakin on ryppyjä ja roikkuvia kohtia. Imetys muutti rintani pysyvästi, mutta pidän rinnoistani sellaisina kuin ne nyt ovat. Kun olen onnellisimmillani ja nauran, näkyvät silmärypyt kaikkein syvimpinä. Paradoksaalista. Olen viime aikoina miettinyt, eikö ikääntymistä huomaa itsessään samalla tavalla kuin muissa, vai onko kyse sittenkin siitä, ettei halua tai välitä nähdä.

Olen myös pohtinut, että jos minulla olisi enemmän rahaa, käyttäisinkö sitä enemmän ulkokuoreni ehostamiseen, hoitoihin tai jopa kirurgiaan. En ole asiasta ihan varma. Minulla ei ole sinänsä mitään erilaisia toimenpiteitä vastaan. En ole vain itse nähnyt niille omalla kohdallani tarvetta. Sijoitan rahani mieluummin muualle.

Minulla ei ole silikonirintoja, täytettä huulissa, enkä ole antanut ruiskuttaa botoxia otsauurteisiini. Minulla ei ole hiuslisäkkeitä eikä tekoripsiä, ei kuoria hampaissa tai kestopigmentointeja kulmissa. Höylään sääreni ja kainaloni, mutta usein vain silloin kun muistan. Geelikynnet otin joitakin vuosia sitten ja sainkin kynsien pureskelun ja nyppimisen loppumaan siihen paikkaan. Kynnet olivat kauniit, mutta kun kynsieni tekijä lopetti hommat, hävisivät kyntenikin.

En ole nähnyt suurta tarvetta lisätä tai poistaa kehostani mitään. Välillä pännii, kun hiuksia on niin vähän, tai huomaa, miten kulmien välissä oleva railo syvenee vuosi vuodelta. Mutta olen ajatellut näiden asioiden olevan osa minua.

Minun on silti turha väittää, etten olisi lainkaan pinnallinen. Vaikka suurin syy kohdallani esimerkiksi liikkua, on sen mukanaan tuoma hyvä olo ja monet terveyshyödyt, tyydyttää liikunta myös pinnallisempia tarpeitani: haluan näyttää jäntevältä, urheilulliselta ja hyväkuntoiselta. Elämäntavoillani tähtään myös kohti tietynlaista esteettistä ihannetta.

Liikunta on myös keino pitää paino kurissa. En viihtyisi, ja voisi hyvin ylipainoisessa kehossa. Saan kiksejä siitä, kun treeni ja terveellinen syöminen purevat johonkin kehon osaan. Meikkaan töihin ja haluan näyttää huolitellulta. Rakastan kauniita vaatteita, mutta shoppailu on viime vuosina jäänyt melko vähälle. Minulta löytyy kolmea erilaista itseruskettavaa tuotetta, koska päivetys näyttää mielestäni kivalta. Saatan ostaa jonkin ökykalliin rasvan tai kosmetiikkatuotteen hetken mielijohteesta. Toisaalta Lidl:stä löytyy aivan käsittämättömän hyviä ja halpoja: Cien kasvojenpesuvaahto, urea jalkavoide ja päivävoide, vain muutamia mainitakseni.

Mitä pahaa pinnallisuudessa sitäpaitsi on? Miksi me haluamme laittaa erilaisia kehoa muokkaavia tai parantelevia asioita arvojärjestykseen, jopa hyökäten toisia, kuten tekotissejä tai –ripsiä kohtaan, hyväksyen toiset. Pidämme turhamaisina asioita, jotka ovat meille merkityksettömiä, vai onko kyse sittenkin kateudesta?

Olen myös miettinyt, että mitä, jos mieheni olisi joskus huomauttanut säärikarvoistani tai rinnoistani, olisinko lähtenyt hanakasti  muuttamaan asioita. Ehkä. Tai jos lähipiirini useat naiset olisivat käyneet pistämässä ryppyihinsä täytettä, haluaisinko minäkin mieluusti samanlaiset silosilmät. Ehkä.

Välillä tuntuu, ettei minulla ole aikaa keskittyä ulkokuoreeni niin paljon, kuin ehkä pitäisi. Tai miksi pitäisi? Minun hyvä oloni syntyy sisältä ulospäin, ei ulkoa sisälle päin. Silti, jos jonain päivänä istun botoxpiikin alle, voin ajatella, että olen vihdoin saanut itseäni niskasta kiinni. Jotenkin kuitenkin toivon, ettei sellaista päivää koskaan tule. Äitini on vanhenutunut kauniisti ja luonnollisesti, eikä näytä yhtään ikäiseltään. Kenelle meidän sitäpaitsi pitää olla ikinuoria? Vaarin ja lastenlasten mielestä mummi saa näyttää mummilta.

Itsestään huolehtiminen on kaunista. Ja itsestään huolehtivat ihmiset ovat ainakin minun silmissäni iättömiä. Pinta näkyy ulospäin ja pinta hehkuu, jos sisällä edes kytee. Ja sitten on niitä ihmisiä, joiden sisus on suorastaan tulessa. Minä tunnen näitä montakin, entä sinä?

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Adoptiojonosta biologiseksi äidiksi