“Lihava on tyhmä!”

Lihava on tyhmä. Näin totesi Jari Sarasvuo puhuessaan viisisataapäiselle yleisölleen eilisessä Training Forum 2017 – tapahtumassa Helsingin Tennispalatsissa. Yleisö koostui pääasiassa liikunnan ja hyvinvoinnin ammattilaisista. Sarasvuo kertoo perustavansa kaikki väitteensä tieteelliseen näyttöön. Niin myös tämän provosoivan ”lihava on tyhmä” –toteamuksensa.

Kuuntelin Sarasvuota livenä ensimmäistä kertaa elämässäni. Hänen esiintymisensä on timanttia ja sitä on ilo seurata. Harkitut tauot, sarkastinen ja itseironinen huumori yhdistettynä karismaan toimii. Sarasvuo provosoi ja välttää kaikin keinoin olemasta harmaa. Siksi hänestä kai joko pidetään, tai häntä vihataan.

Lihava on tyhmä ja heikkous tappaa

Heikkous tappaa, hitaasti ja varmasti. Se oli Sarasvuon pääteesi. Huono fyysinen kunto on syy suomalaisten tämänhetkiseen terveysrappioon: se on yhteydessä masennukseen, korkeisiin valtion terveysmenoihin (26 miljardia, kertoi Sarasvuo), nuorison surkeuteen ja ihmisten heikkouteen, kykyyn sietää erityyppistä stressiä.

Heikkokuntoinen ihminen on kognitiivisesti ahtaalla, suomeksi tyhmä, ja köyhillä on systemaattinen tapa tehdä valintoja, jotka ovat huonoja. Tämä koskee ravintoa, liikuntaa ja terveyttä ja hyvinvointia ylipäätään. Syy löytyy stressistä. Niin taloudellisesta, henkisestä, kuin fyysisestäkin.

Huono kestävyyskunto on myös yhteydessä masennukseen. Tutkimuksia siteeraten Sarasvuo kertoi, miten heikko vo2max (maksimaalinen hapenottokyky) teini-iässä on yhteydessä vakavaan masennukseen keski-iässä.

Sarasvuo näki ihmisten heikkouden (erityisesti fyysisen) syynä sille, ettemme adaptoidu eli sopeudu stressiin, jota kohtaamme päivittäin. Huono kunto on kansakuntamme tuho, hän uhosi.

Lääkkeeksi Sarasvuo ehdotti tietysti itsensä vahvistamista, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Kun ihminen treenaa, valmistaa hän elimistönsä kestämään enemmän kuormitusta. Sen kautta saamme reserviä ja kapasiteettia, jotta pystymme selviytymään stressistä. Stressissä syntyy soluja, jotka kestävät stressiä.

Paavali on syypää

Sarasvuon mukaan henkinen reservimme perustuu fysiologiaan. Hän haukkui kristillisen dualistisen käsityksen ihmisestä ja piti sitä suurimpana syynä, ettemme vieläkään tajua, miten tiukasti mieli ja keho toimivat yhdessä (viimeisestä väitteestä olen täysin samaa mieltä). Tiukan dualistisen ajattelun mukaan ruumis tulisi hylätä, jotta sielu kehittyisi. Raamatun Paavali on Sarasvuon mukaan se, jota syyttävän sormen tulisi osoittaa.

Sarasvuo provosoi, kärjisti ja ylilöi, mutta tarkoituksella. Hänen pääsanomansa oli, ettei riitä, että me pystymme handlaamaan sen, mitä meiltä vaaditaan, vaan meillä tulee olla reserviä, jos kaikki ei menekään, as planned. Hyggeily, oleilu ja rentoilu tekevät meistä pidemmän päälle vielä huonommin stressiin sopeutuvia.

Sarasvuon resepti oli siis liikuntaa lääkkeeksi masennukseen, ylipainoon ja heikkouteen, joka romahduttaa, niin yksilön, yhteisön, kuin taloudenkin.

Sytymme palkkioista

Minulle olisi jäänyt hämmentynyt olo Sarasvuon puheenvuorosta, ellei hän olisi lopettanut toteamalla, että kaiken kaikkiaan terveys on toimintakykyä (ei sairauden poissaoloa, kuten pitkään on ajateltu). Terveys on sitä, että pystyy selviytymään oman arkensa, niin fyysisitä, psyykkisistä kuin sosiaalisistakin ponnisteluista. Terveys on sitä, että kykenee toimimaan. Mutta myös stressi kuuluu elämään.

Kun ihminen lähtee parantamaan terveyttään, ja siten toimintakykyään esimerkiksi aloittamalla liikunnan, ei meidän ammatti-ihmisinä tulisi vetää jo valmiiksi kriisissä olevaa ihmistä lisää kriisiin ohjaamalla hänelle niin kovia treenejä, että tilanne huononee entisestään, vaan jokaisen kohdalla tulisi aloittaa ihmisen kulloiseltakin tasolta.

Silti Sarasvuo ei kertonut, miten “masentuneet ja heikot” suomalaiset saadaan ylös sohvalta ja liikkumaan. Hänen 5000€ (per hlö) maksava polkujuoksutapahtumansa tuskin tavoittaa kaikkia apua tarvitsevia.

Lisäksi ajatettelen, että syyllistämisen kautta vaikuttamisen tie on lyhyt. Kyllä me sytymme syyllistämisen sijaan palkkioista, niistä dopamiinisuihkauksista, joita saamme, vaikka ensin ihan pieninä annoksina, pienistä onnistumisista ja nautinnoista, joita liikkelle lähteminen tuottaa. Nämä endorfiini- ja dopamiinityrskäisyt voimistuvat ja tuovat liikunnasta yhä kasvavaa nautintoa. Sitä myöden myös vahvistumme ja toimintakykymme paranee. Mielialasta puhumattakaan.

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Kolmas lapseni – I’ts a Book!