Kyl mie itelle ja lapsillekin.. Huono äiti syöttää lapsilleen sokeria

Luin Laura Peipon postauksen “En mie itelle, mutta lapsille..”,  jossa hän arvosteli sitä, miten vanhemmat syöttävät lapsilleen epäterveellistä ruokaa: sokeria, limsaa ja eineksiä. Peippo piti järkyttävänä sitä, että lapsiin ahdetaan karkkia, ranskalaisia ja nakkeja, vaikka vanhemmat söisivätkin perheessä terveellisesti. Postaus herätti runsaasti keskustelua, puolesta ja vastaan. Mielestäni on hyvä, että aihe nostetaan esille, ja kirjoittaja uskaltaa puhua asioista suoraan. Ylipainoisia lapsia on yhä enemmän ja nykyään tiedetään, mitä kamaluuksia sokeri kehollemme tekee.

Tunsin kuitenkin piston sydämessäni. Meillä syödään sokeria ja herkkuja. Karkkipäivä on aina lauantaisin ja lapset ovat oppineet syömään ja pyytämään muitakin herkkuja. Kun lapseni olivat pienempiä, olin karkkipäivänä tarkka: Makuunin namulaareista sai kerätä yhteensä 10 karkkia omaan pussiin. Valinta tehtiinkin harkiten. Nykyään alakouluikäisten lasteni herkkumäärät ovat selvästi isompia, mutta pyrimme siihen, ettei karkkia syötäisi missään nimessä joka päivä. Meillä on kotona kaapeissa aina herkkuja, mutta yhteinen sääntö on, ettei siltä käydä ilman lupaa napsimassa.

Emme ole herkkujen kanssa kuitenkaan hirvittävän tiukkoja ja tarkkoja. Myönnän, että kesäisin jäätelöä ostetaan usein. On ihanaa pysähtyä Aurajokirannan jätskikiskalle pyörälenkin lomassa. Isä taas on opettanut lapset syömään sipsejä. Juhlapäivinä saa syödä, ja lasten synttäreillä on tarjolla epäterveellistä purtavaa. Olen tässä sitten kai, ainakin Peipon mittareilla, huono äiti.

Alle kouluikäisen lapsen ruokavaliota on vielä suhteellisen helppo säädellä, mutta kouluun tultaessa kavereiden merkitys suurenee: lapsi haluaa syödä samoin, kuin ystävänsä. Liikuntaharrastusten myötä lapset ovat kuitenkin onneksi oppineet terveellisten eväiden merkityksen. Urheiluseurastakin opastetaan, mitä turnausreissun eväiksi kannattaa pakata ja mitä ei.

Olen tarjonnut lapsilleni aina samaa ruokaa, kuin meille aikuisillekin: terveellistä, monipuolista ja laadukasta kotiruokaa. Se on maistunut heille, kun vaihtoehtoja ei ole ollut tarjolla. Tyttäreni valitsee ravintolassa poikkeuksetta salaatin tai kalaa. Vaikka poikani on saanut pienestä asti täysin samaa ruokaa kuin muutkin, ovat hänen makumieltymyksensä kuitenkin erilaiset. Hänen suuhunsa salaattia ei saa sitten millään. Muut vihannekset kyllä maistuvat, kunhan jaksan niitä pilkkoa, valmistaa ja panna esille.

Lapseni ovat myös herkuttelun suhteen erilaisia. Tyttärelleni riittää muutama pala suklaata, kun poika voisi vedellä puoli kiloa irtokarkkeja putkeen. Meidän perheessämme on jo useita vuosia ollut perinteenä tehdä perjantai-iltaisin iso vihannesdippi, josta koko perhe syö.  Tästä perheemme ruokaperinteestä pidän erityisen paljon!

Olen huolestunut lasten kasvavasta ylipainosta, hampaiden reikiintymisestä ja muista haitoista, joita epäterveelliset ruokailutottumukset aiheuttavat. Ehdottomuuteen en kuitenkaan usko. Omassa lapsuudessani herkut olivat rajoitettujen ruoka-aineiden listalla. Karkki oli jotain sellaista kiellettyä, mutta ihanaa, että pieni lapsen mieleni oikein haaveili siitä. Kun makeaa sitten joskus sai, piti sitä vetää kaksin käsin. Teini-iässä makeansyöntini riistäytyi käsistä. Söin sitä valtavia määriä. Oli ihanaa kun sai vihdoin määrätä enemmän itse siitä, mitä söi tai ei syönyt, ja tällaisessa tilanteessa rajoitukset ja kiellot olivat juuri ne, joita halusi uhmata.

Omat lapseni eivät ole ylipainoisia, päinvastoin. Suhteeni herkutteluun voisi olla erilainen, jos ylipaino tai sen uhka olisi perheessämme ongelma. Lapseni ovat aktiivisia ja liikkuvat paljon. Meillä myös herkutellaan, mutta herkutella voi terveellisestikin, kuten Laurakin blogissaan totesi.

Perheet ovat kuitenkin erilaisia, eikä syyllistäminen auta asiaa. Asenteita on kuitenkin mielestäni paikallaan ravistella vaikkapa Lauran blogin tyyppisillä kirjoituksilla. Ehdottomuuksia, kieltoja ja rajoituksia haluan kuitenkin omien lasteni ruokavaliossa välttää. Ne, kun voivat ilmetä myöhemmin ongelmina, jopa syömishäiriöinä. Aikuisena en myöskään koskaan halua lasteni kuullen mollata ulkonäköäni tai painoani.

Ensi kerralla, kun näette Lidl:ssä naisen, jonka kärry on kukkuroillaan sipsejä ja karkkia, niin se olen todennäköisesti minä. Mutta vain silloin, kun lasten synttärijuhlat ovat käsillä. Muutoin kärrystä löytyy vain pientä herkkua tai naposteltavaa jälkkäriksi tai viikonlopun karkkipäivään.

<3 Anna

P.s. Tulevana äitienpäivänä meillä herkutellaan ihan varmasti!

Lue myös edellinen postaukseni: Oma ruokavalioni osa 2. – Lounas