Kuolema koskettaa – Viime viikot olen surrut tuttua tuntematonta

Vielä vuodenvaihteessa iloitsin, kun hän kertoi olevansa raskaana. Heidän kaunis perheensä täydentyisi kolmannella lapsella. Painoin sydäntä. Raskauden edetessä hän jatkoi liikunnan ilon ja inspiraation jakamista, kuten oli vuosia tehnyt. Tätä hän kutsui #rörelseglädjeksi.

Eilen luin hänen miehensä riipaisevan kauniin päivityksen Facebookista. Terese oli ottanut viimeisen henkäyksensä, pieni hymyn kare huulillaan, rakkaidensa ympäröimänä. Valahdin voimattomaksi ja tunsin suurta surua. Miten elämä voi olla näin epäreilu?

Suosittu bloggaaja ja treeni-inspiraatio

Löysin Teresen jo useita vuosia sitten instagramista. Hän oli idolini ja kaltaiseni: perheenäiti, joka jakoi treenivinkkejä ja videoita, levitti liikunnan iloa somessa. Hänen ilonsa oli käsin kosketeltavaa ja innostuin erityisesti hänen ajatuksistaan liikkua yhdessä lasten kanssa. Kuten joskus somessa käy, tuli hänestä minulle kuin tuttu, vaikka hän asui Ruotsissa ja seurasin häntä vain etäältä somekuvien ja videoiden välityksellä.

Terese piti myös suosittua blogia ja teki hyvinvointiaiheista podcastia. Hän oli samaa ikäluokkaa kanssani, muutaman vuoden nuorempi. Hänessä kiehtoi ennen kaikkea aitous ja ilo. Terese oli jalat maassa, mutta heittäytyi rohkeasti, eivätkä hänen kuvansa ja videonsa olleet turhan siloteltuja.

Kaikki ei ole hyvin?

Tämän vuoden alussa kiinnitin huomiota hänen päivityksiinsä, joissa hän kertoi vatsakivuistaan, jotka olivat uusiutuneet. Silti hän jatkoi tsemppaamista, ilon levittämistä ja raskaudesta nauttimista.

Äkkipysähdys tuli, kun luin hänen blogistaan, että raskaus oli päätetty yllätten keskeyttää viikolla 21. Järkytyin ja mietin, kuinka vaikea päätös tuon on täytynyt olla. Lisäksi hän teki kaiken “julkisesti” eli kertoi ongelmista blogissaan. Ei kovin helppoa tämäkään.

Pari viikkoa myöhemmin havahduin päivitykseen, jossa Terese kertoi olevansa sairaalassa. Aiemmin kystan aiheuttamiksi luultujen vatsaongelmien syitä tutkittiin. Meni vain muutamia päiviä, ja hän kertoi ystävän välityksellä, että hänellä on syöpä. Syöpä. Elettiin toukokuuta.

Mutta syövästähän parannutaan. Ja Terese oli aina ollut taistelijaluonne, joka ei luovuta koskaan. Sellaisen kuvan olin hänestä saanut.

Viime viikolla Terese vietti 37 -vuotispäiviään. Sairaalassa. En voinut uskoa, kun hän blogissaan kirjoitti (taas ystävänsä avustamana), ettei hän tule enää näkemään seuraavaa syntymäpäiväänsä. En halunnut uskoa. Olin sanaton. Jos minä tunsin näin, miltä tuntui Teresen läheisistä: miehestä ja kahdesta pienestä lapsesta?

Viikonloppuna luin hänen miehensä kauniin kirjoituksen, jossa kerrottiin, että Terese oli nukutettu. Lopullisesti. Tässä unessa hän otti viimeiset henkäyksensä viime maanantaina.

Kaikki tämä tapahtui siis vain muutamassa kuukaudessa, viikoissa. Hän kuoli aggressiiviseen munasarjasyöpään. Mitään ei ollut tehtävissä.

Vaikka en tuntenut Tereseä, kuin somen välityksellä, oli, kuin olisin tuntenut hänet. Olin seurannut useita vuosia hänen matkaansa, elämäänsä, treenivinkkejään. Hän oli idolini, ja niin taisi olla monen muunkin.

Teresen kohtalo on koskettanut tuhansia. Viikossa hänen muutaman tuhannen seuraajan IG-tilinsä on saanut 10 000 uutta seuraajaa. Ainoa toive, jonka Terese halusi jättää meille muille oli se, että jatkamme liikettä ja liikunnan ilon jakamista. Näin minä aion tehdä.  #springförterese  Tue syöpätutkimusta. Kiitos Terese liikunnanilosta!

#fuckcancer

<3 Anna