Kunnes kuolema meidät erottaa?

Tänään minulla oli treenikuvaukset täällä meillä kotona. Voitte tsekata jutun viikonlopun Iltasanomien Plussa-liitteestä. Kuvaajan astellessa aamulla meidän kotimme ovesta sisään, sisälläni häivähti joku kumma tunne ja muisto.

Vanha herra kantoi isoa kasaa kuvaustarvikkeita ja höpötti samalla hieman suomenruotsalaisittain. Hänen hyväntuulisuutensa oli tarttuvaa. Mistä tunnen tämän henkilön ennalta?

Hetki minulla meni, mutta sitten tajusin: kuvaaja oli sama, joka otti meidän hääkuvamme lähes 15 vuotta sitten. Varmistin asian vielä kysymällä ja vilauttamalla olkkarissa olevaa hääkuvaamme. Kyllä vaan.

Siinä jutustellessamme tajusin, että sama “Bo” otti minusta myös ylioppilaskuvan vuonna 1997 sekä rippikuvan joitakin vuosia aiemmin. Hän oli ollut siis aika monessa elämäni tähtihetkessä mukana, vaikken tuntenut häntä lainkaan mistään muusta yhteydestä.

Ja nyt hän oli meidän olohuoneessamme kuvaamassa, kun minä jumppasin 🙂

No, asiaan. Hääkuvauksen muistaminen sai minut palaamaan hääpäiväämme. Tammikussa 2004 oli vuosikymmenen pahin lumimyrsky. Kun häämme tulevat joskus kaveriporukassa puheeksi, kaikki muistavat ensimmäisenä myrskyn.

Meidän häämme olivat melko intiimit, viitisenkymmentä vierasta, vain kourallinen sukulaisia, mutta paljon ystäviä. Vihkiminen tapahtui Turun Linnan kirkossa ja sen jälkeen juhlimme turkulaisessa, jo edesmenneessä Herman -ravintolassa Aurajoen rannalla. Nykyään kyseisen ravintolan paikalla, ensimmäisessä kerroksessa, on muuten aivan ihana lounaspaikka Nerå.

Suoraan kekkereistä lähdimme lentokentälle ja häämätkalle Alpeille laskemaan. Matka Helsinkiin kesti myrskyssä yli kolme tuntia.

Puolet avioliitoista päättyy eroon?

Noihin samoihin aikoihin moni ystäväpariskuntammekin tanssi häitään. Olen jopa hämmästynyt siitä, miten harva näistä liitoista on päättynyt eroon. Aina hoetaan, miten puolet pareista eroaa, mutta omassa lähipiirissäni näin ei ole käynyt. Suurin osa on edelleen yhdessä. Tuttavistamme monet parit omaavat todella pitkän historian, kuten mekin. Tapasimme mieheni kanssa ollessani vasta 17-vuotias.

Koskaan ei voi tietää, miten elämä vie, mutta mitä pidempään olemme olleet yhdessä, sitä tärkeämmäksi tuo yhteinen historiamme ja kaikki jakamamme kokemukset tulevat. Kaikkea tässä hetkessä peilaa tuohon yhdessä jo koettuun elämään. Menneisyys antaa nykyhetkelle tarkoituksen.

Ero on varmasti aina pitkän harkinnan tulos, eikä kukaan sitä tee heppoisin perustein. Varsinkin jos perheessä on lapsia, ei eropäätös varmastikaan ole helppo, ja se voi aiheuttaa paljon kärsimystä monelle ihmiselle.

Silti ihmettelen sitä, miksi toisten eropäätöksiä arvostellaan. Emmehän me voi koskaan tietää, mitä perheen ja pariskunnan elämässä on menossa, tai on tapahtunut. Monesti ero voi olla suoranainen helpotus, myös lapsille, jos perheessä on ollut paljon riitoja.

Olen nähnyt läheltä onnellisia liittoja, mutta myös onnellisia eroja. Olen nähnyt myös kammottavia eroja, joissa ei olla osattu toimia aikuismaisesti ja kaikkien, erityisesti lasten parasta ajatellen. Tulen silloin surulliseksi.

Paluu alkuun

Kun kuvaaja-Bo lähti kameroineen kotiin päin, otin hääkuvamme hetkeksi tutkailuun. Minua hymyilytti tuon 25-vuotiaan nuoren naisen vakava ilme, mutta toisaalta muistin, kuinka onnellinen tuona päivänä olin.

Vaikka yhdessä eläminen ei suinkaan ole ollut aina helppoa, olen silti todella kiitollinen siitä, että olemme mieheni kanssa edelleen yhdessä. Joskus on tehnyt mieli luovuttaa, mutta vaakakuppi kallistuu edelleen yhteisen elämän puolelle, ja vahvasti kallistuukin. Vielä kiitollisempi olen näistä yli 20 vuodesta, jotka olen saanut olla yhdessä, ja kertätä yhteisiä tarinoita.

Vähän siirappiset muistelot tästä nyt tulivat, mutta vaikka tuo hääkuva tuolla olkkarissa nököttää vuosi toisensa jälkeen, voisi sitä useamminkin tuijotella ja muistella, miksi alunperin alettiin yhdessä olemaan ja mihin toisissamme rakastuttiin. Varsinkin niinä arkisina ja harmaina päivinä, jolloin tuntuu, että elämä on vuorokaudesta toiseen samanlaista jumputtamista.

Samalla palautan mieleen myös kuvaaja-Bon lempeän tavan puhua tänään minulle vaimostaan. Kaikesta päätellen heidän avioliittonsa on ollut paljon pidempi, kuin meidän. Ja silti häneltä löytyi lämpimiä sanoja ihmisestä, jonka kanssa hän oli elämänsä ehkä parhaat vuodet jakanut.

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Ihollani jo 25 vuotta