Kun päivät alkavat kello 12

Tällä viikolla aloitettiin toisen kirjani kuvaukset. Olen ihan älyttömän innoissani. Maanantaina sovittiin kuvaustiimin kanssa tämän viikon muiden päivien aikatauluja ja sorvattiin kuvausten alkamisaikaa. Joku ehdotti aloitusta klo 8.30. “Sopiiko se sinulle, kun on lapset ja kaikki?”, kyseli meikkaaja minulta. Naurahdin.

Muistan vielä ne ajat, kun lapset olivat pienempiä. Aamut olivat yhtä sähläystä. Aamupalat, vaatetukset, pakkaamiset, hoputtaminen, koska kiire töihin. Kaatuneet murokulhot ja parit itkut (myös äidillä). Päivähoitoon oli ehdittävä tiettyyn aikaan ja tavaramäärä oli järjetön, lähdettiinpä sitten päiväksi hoitoon tai viikoksi mökille. Tuplarattaita, vaippoja, korvikkeita, pussukoita, nyssyköitä, varavaatteita, kurahousuja ja leluja.

Mutta muisto alkaa haaleta. Millaista se oli, kun ei koskaan saanut nukkua kokonaista yötä putkeen? Millaista oli olla tarvittu joka hetki? Millaista oli keksiä tekemistä ja puuhaa ja kyetä varautumaan kaikkeen, siis aivan kaikkeen. Millaista oli herätä jo ennen viittä ja vain unelmoida omasta ajasta? Olla väsynyt.

Mikä (L)oma-aika?

Erityisesti minulle on jäänyt mieleen yksi kesäloma, jolloin lähdin aina ulos nukuttamaan vähän yli vuoden välin syntyneitä lapsiani. Lykin heitä tuplarattaissa ympäri Samppalinnan puistoa. Välillä kurkistin vaunuihin vain todetakseni, ettei kumpikaan näytä minkäänlaisia nukkumisen merkkejä. Mutta muistan myös sen voitokkaan tunteen, kun kumpikin lapsista nukahti ja vieläpä yhtä aikaa. Parkkeerasin vaunut puistonpenkin viereen varjoisaan paikkaan. Otin romaanin esille ja aloin lukea. Välillä vain nautin hiljaisuudesta ja hoin itselleni: tämä on minun aikaani. Minullakin on kesä.

Nyt on toisin. Kerroin meikkaajalle, että minulle sopii hyvin aloittaa kuvauspäivä mihin aikaan vain. Meillä ei nimittäin näin loma-aikaan tapahdu yhtään mitää ennen kello kahtatoista. Teini-ikäinen nukkuu pitkään ja herättyään viettää omissa oloissaan tuntikausia. Vuotta nuorempi valuu huoneestaan alakertaan vasta siinä vaiheessa, kun nälkä käy sietämättömäksi. Aamupalan lapset osaavat laittaa itsekin.

Välillä tuo teinimakaaminen käy hermoille. “Tehkää jotain! Menkää jonnekin!”, saatan sanoa. Mutta toisaalta katson heitä ihaillen ja jopa vähän kadehtien. Kuinka ihanaa on taito todella nauttia lomasta, olla jouten ja vain maata. Ilman huolen häivää. Ilman tarvetta jatkuvasti tehdä ja suorittaa. Minulla ainakin olisi tästä teini-ikäisen kyvystä opittavaa.

Minua ei enää herätä vauvan jokellus tai lapsen lämmin keho, joka tunkee peiton alle viereen. Minä en enää kelpaa leikkitoveriksi, vaikka haluaisinkin. Minua ei tarvita joka hetki, jos silloinkaan. Haasteet lasten kanssa ovat erilaisia nyt, kuin 10 vuotta sitten.

Toisaalta omaa aikaa on hurjasti enemmän. Ja siitä olen nauttinut täysin siemauksin. Voin lukea ja keskittyä omiin juttuihini tuntikausiksi. Sopia menoja ja nähdä ystäviä. Myös parisuhteelle on aikaa ihan uudella tavalla.

Teinimeininki ja velttous voivat ärsyttää, mutta lupaan lomallani olla vähän teini itsekin. Aloittaa päivät kello 12 ja olla joutilas. Maata vain.

<3 Anna

*Kuvien treenivaatteet Yvette.fi Koodilla ANNAS20 saa -20% Yveten vaatteista osoitteesta Yvette.fi. Ei koske Yvette X -Martina -mallistoa, seura-asuja ja likkojen lenkki -paitoja. Käyhän kurkkaamassa, mitä ihanaa siellä on.

Tuu myös someen IG @ansaivo