Kun et enää välitä, mitä muut sinusta ajattelevat

En muista tarkkaan milloin se oikeastaan tapahtui. Ehkä se ei ollutkaan mikään yksittäinen tietty käännekohta, vaan prosessi, joka eteni pikkuhiljaa. Yhtäkkistä oli kuitenkin se, kun huomasin, etten enää välitä, mitä muut minusta ajattelevat.

Pystyin tekemään omat ratkaisuni ja olemaan täysin oma itseni ilman, että olisi käyttänyt aikaani ja resurssejani vaikutelmien antamiseen, selittelyyn tai muiden ajatusten pohtimiseen.

Tajusin, että sillä ei ole merkitystä pidetäänkö minua outona, kivana, ärsyttävänä, kauniina tai epätäydellisenä. Itseasiassa näiden asioiden kontrolloiminen on usein vaikeaa, jopa täysin mahdotontakin. Miksi siis jäädä niihin kiinni? Muut ajattelevat joka tapauksessa, mitä haluavat ajatella.

Murehtimisen lopettaminen tuo tyytyväisyyttä

Olen tässä samassa hötäkässä huomannut, että kun lopettaa muiden mielipiteiden murehtimisen, voi olla myös huomattavasti tyytyväisempi itseensä. Osa muutoksesta menee varmasti myös aikuistumisen ja ajan piikkiin. Ikä tuo varmuutta.

Kyse on isoista ja pienistä asioista. Olen mm. lopettanut selittelyn.

Jos en pääse tapaamiseen tai juhliin, minun ei tarvitse yrittää keksiä tekosyitä, miksi en ole tulossa. “Kiitos kutsusta, mutta tällä kertaa en pääse mukaan”, riittää. Aiemmin yritin selitellä ja perustella, miksi kieltäydyin. Nykyään syy saattaa olla se, että olen mieluummin perheeni kanssa tai vaikka vain yksin, tai treenaamassa. Se on oma asiani.

Kieltäytyminen ja ei:n sanominen on ollut suuri käännekohta elämässäni. Minun ei tarvitse aina myötäillä, olla mieliksi tai suostua.

Kelpaan itselleni, kelpaan muille

Kun päätin tehdä elämänmuutoksen ja jäädä pois opetustyöstä ensin vuodeksi ja sitten vielä puoleksi vuodeksi, en kokenut tarvetta pohtia, mitä muut tästä valinnasta ajattelevat.

Toki näistä jutuista neuvoteltiin perheen sisällä pitkästikin, sekä tietysti työnantajan kanssa. Mutta lopullinen päätös oli minun. Jos olisin keskittynyt liikaa pohtimaan sitä, mitä työkaverit, opiskelijat, omat vanhempani tai muu maailma tästä ajattelee, tai miten se heihin vaikuttaa, olisi hyppy saattanut jäädä tekemättä.

Aiemmin ajattelin, että minun täytyy mahtua johonkin tiettyyn muottiin. Vartaloni täytyy olla tietynlainen, jotta se olisi uskottava ja hyväksytty. Näistäkin ajatuksista olen luopunut. Kelpaan itselleni, ja sen myötä kelpaan loistavasti myös muille.

Aiemmin  kipuilin sen kanssa, miltä näytän tai mitä painan. Loppupeleissä näillä asioilla ei ole merkitystä sille, minkälaisia työtarjouksia saan, tai kuinka paljon treeneissäni käy porukkaa. Ei tekemistä sen kanssa, kuinka paljon mieheni minua rakastaa tai kuinka monta kilsaa jaksan juosta.

Arvostan itse ihmisiä, jotka näyttävät tekevän omat ratkaisunsa luottaen itseensä ja välittämättä muiden supinoista. Tämä ei tarkoita itsekkyyttä, jolloin muiden tarpeet ja näkemykset jäisivät huomiotta. Ei. Minä kuuntelen tarkkaan itselleni tärkeiden ihmisten toiveita ja tunteita.

Sen sijaan minun ei tarvitse miellyttää jokaista ihmistä. Tällainen vaikutelmien ylläpitäminen kävisi sitäpaitsi ajan myötä todella raskaaksi.

Minun ei tarvitse siivota, vaikka tiedän, että meille on tulossa anoppi kylään, eikä minun tarvitse olla meikattuna somepäivityksissäni. Jos joku paheksuu epäsiistiä kotia tai naturellia lookkia, niin se ei ole minun ongelmani.

Yhtä kaikki, oivallus on ollut vapauttavaa. En ole koskaan ollut yhtä tyytyväinen itseeni ja valintoihini. Voin luottavaisin ja levollisin mielin elää omaa elämääni, eikä minulla mene energiaa sen pohtimiseen, miellytänkö nyt varmasti muita tai kelpaanko.

Koska, kun kelpaan itselleni, kelpaan myös loistavasti muille.

Mitä ajatuksia sinulla herää aiheesta?

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Älä välttele munaa!