#kotitreenikalenteri – Lähde mukaan joulukuun treenihaasteeseen! – Mahtavat palkinnot
Nyt se tulee, oletko valmis?! #kotitreenikalenteri -loppuvuoden innostavin treenihaaste, jossa on kaiken lisäksi mielettömät palkinnot.
Sain viestiä eräältä seuraajaltani Instagramissa. Hän toivoi tähän pimeään, kylmään ja märkään vuodenaikaan innostavaa treenihaastetta, koska “suklaa ja sohva tuntuvat houkuttelevan nyt enemmän”. Tunnistan ja tunnustan. Tämä pimeys ja harmaus toden totta vaikuttaa mielialaan, treenihaluihin ja väsyttää. Keho huutaa hiilareita, eikä ulos tee mieli lähteä.
Kesällä suuren suosion saavuttanut “Treenaa koko kirja” -treenihaaste veti mukaan suuren määrän kotitreenaajia. Oli mahtava huomata yhteisön ja somen voima. Moni innostui kotitreenistä ja ihan oikeasti treenasi koko kirjani läpi. Mahtavaa!
#Kotitreenikalenteri
Tällä kertaa haastan Sinut treenaamaan JOULUKUUSSA 2 kertaa viikossa, neljän viikon ajan, yhteensä 8 kertaa. Kaikki treenihaasteen treenit voi tehdä kotona.
Ai miksi joulukuussa? No ainakin minulla joulukuu on usein yhtä sähläystä ja kiirettä, itsestä huolehtiminen jää. Toinen syy on puhtaasti itsekäs: Täytän joulukuun 25. päivä 40 ja haluan tarjota itselleni lahjaksi hauskoja koritreenejä säännöllisesti ja pitää innostuksen kipinää yllä myös vuoden pimeimpään aikaan. Toivottavasti Sinä lähdet mukaan! Treenihaasteen nimi on tietysti #KOTITREENIKALENTERI
Treenit julkaistaan ja ne tulevat instagramiin aina TIISTAISIN ja TORSTAISIN. Treenien suorittamiseen on aikaa kyseinen viikko. Jokaisella viikolla Kotitreenikalenterissa on vaihtuva teema:
Joulukuun viikoittain vaihtuvat teemat:
Viikko 49 Teemana alavartalo
Viikko 50 Teemana ylävartalo
Viikko 51 Teemana Core
Viikko 52 Teemana koko kroppa ja kehonhuolto
Mahtavat palkinnot
Mahtavat palkinnot odottavat treenihaasteeseen osallistujia.
Tägää tekemäsi treenit, jotka jaat somessa hashtagillä #kotitreenikalenteri sekä @ansaivo. Voit myös kuitata treenit tehdyiksi minun instagram- tai FB -postausteni alle. Vain siten voit voittaa jonkin mahtavista palkinnoista:
3kpl Keventäjien kotitreenit 6kk
(arvo yhteensä 180€) Keventäjien Kotitreenien jäsenenä treenaat kotona juuri silloin, kun haluat. Sinulla on käytössäsi kaikki huippuohjaajien vetämät treenit, jotka teet videon avulla yhdessä valmentajan kanssa alusta loppuun. Joogaa, kahvakuulaa, tanssia, kehonhuoltoa, HIIT:ejä, jumppaa ja lihaskuntotreeniä jokaiseen hetkeen, jokaiselle kuntoilijalle. Voittajat saavat Keventäjien Kotitreenit puoleksi vuodeksi käyttöönsä!
My Body & Balance 8 viikon treenijakso Voimanaisissa/Voimamiehissä
My Body&Balance -studiolla Espoossa (Arvo 520€). Sisältäen ohjatun pienryhmävalmennuksen joko aamu- tai iltatreeniryhmässä 3 kertaa viikossa, kahdeksan viikon ajan, kehonkoostumusmittaukset ja kuntotestit jakson alussa ja lopussa. Tämä 8 viikkoa muuttaa elämäsi!
Neljän viikon treenijakso Kello Kuuden treeniryhmässä Turussa
(arvo noin 130€) Treenaat huippujengissä ohajuksessani ulko- tai sisätreeneissä Turussa, halutessasi vaikka kolme kertaa viikossa. Ryhmät ovat pääosin täynnä, joten tässä oiva tilaisuus päästä mukaan iloiseen treeniryhmäämme.
5 kpl Treenaa Kotona 10,20 tai 30 -minuuttia (Tammi) kotitreenikirjojani
Tuhansien kotitreenaajien raamattu, joka innostaa tarttumaan treeniin kerta toisensa jälkeen. Kirjojen yhteisarvo yli 100€
Palkintoja on siis kaikenkaikkiaan 10kpl ja niiden yhteisarvo on lähes 1000€. Mahdollisuudet voittaa ovat siis hyvät!
Miten mukaan
Ota seurantaan instagram -tilini @ansaivo sekä Facebookissa @personaltrainerannasaivosalmi
Huikkaa viimeisimmän kuvan kuvan alle IG:ssa, FB:ssa tai tähän postaukseen, että olet mukana #kotitreenikalenteri :ssa
Tsekkaa joulukuun ajan instaani erityisesti tiistaisin ja torstaisin: Jos et ehdi tehdä treeniä samana päivänä, kun se julkaistaan, on sinulla koko kyseinen viikko aikaa tehdä treenit.
Tagaa #kotitreenikalenteri ja @ansaivo omaan instapostaukseen, instastooriin, ja jaa näin fiiliksesi tehdyistä treeneistä. Kasvatat mahdollisuuksiasi voittaa! Ja samalla yhä useampi innostuu liikkumaan!
Voit myös kuitata treenin tehdyksi minun postaukseni/treenin alle kommenteissa joko instagramissa tai Facebookissa. Muista käyttää hashtagiä #kotitreenikalenteri niin olet mukana palkintojen arvonnassa. Haasta myös kaverisi mukaan!
Pysy mukana koko joulukuu (neljä viikkoa, 8 treeniä) ja olet mukana kaikkien mahtavien palkintojen arvonnassa.
Ethän enää mieti, vaan lähde mukaan innostavimpaa joulukalenteriin #kotitreenikalenteri in!
<3 Anna
Lue myös edellinen postaukseni: Kollageeni tehoaa! – Rypyt vähenivät vain 8 viikossa
Joo mielelläni lähden mukaan raskauteni sallimissa rajoissa. Hauskaa joulun odotusta!
Mukana! Tulee niin tarpeeseen!