Kateus – kielletty tunne, jolla on meille tärkeää kerrottavaa

Minä tunnen joskus kateutta. Tunnen, vaikka sitä pidetään myrkyllisenä, kiellettynäkin tunteena. Tunnen kateutta, vaikka elämäni on hyvää, ja ehkä joidenkin mielestä kadehdittavaakin. On ihana perhe, kauniit lapset, osallistuva mies ja kiva koti. On unelmien työ, matkoja ja ystäviä. Tunnen kateutta, vaikka olen kyvykäs, sporttinen ja hyvännäköinen nainen.

Kateus – Klönttinen kaurapuuro

Kateus on kummallinen tunne. Se estää iloitsemasta toisen menestyksestä tai saavutuksista. Kateus voi kohdistua materiaan: toisen kotiin, vaatteisiin tai lomamatkoihin. Kateus voi kohdistua myös toisen ihmisen persoonallisuuden piirteisiin, kykyihin, ajankäyttöön, lapsiin tai elämään ylipäätään. Kateus saa oman elämän tuntumaan pliisulta, mutta mikä kamalinta, kateus syövyttää sisältäpäin.

Toisilla näyttää asiat olevan paljon paremmin kuin itsellä: on autot, veneet, siivoojat ja tukijoukot. On hyvä kroppa, terveelliset elämäntavat ja pyöreä peppu. On aikaa itselle ja varaa viiden tähden hotelliin. Miksi minun elämäni on vain klönttistä kaurapuuroa?

Kateus vie kyvyn myötäelää

Kun energia menee kahdehtimiseen, on huomiomme kääntynyt huonolla tavalla itseemme ja siihen, mitä meiltä puuttuu. Emme kykene iloitsemaan toisen puolesta, mutta emme myöskään myötäelämään toisen murheita tai vastoinkäymisiä. Empatiakykymme supistuu kateuden myötä.

Kun meille ei kuulunut lasta, kadehdin ystäviä ympärilläni, jotka kulkivat vatsat pystyssä. Kadehdin tuntemattomia, jotka kulkivat vastaan kadulla lastenvaunuja työntäen. Kateuden tunne oli murskaava ja se kääntyi paikoin jopa vihaksi. Pelästyin voimakkaita reaktioita, joita lapsettomuus minussa herätti. En nähnyt muuta kuin sen, mitä minulta puuttui. Vihasin itseäni, vihasin heitä, joilla oli lapsi.

Kun lopulta saimme lapsen, helpottivat kateuden tunteeni. Olin saavuttanut asian, josta olin toisia vuosikausia kadehtinut. Joskus kateuden kohteen saavuttaminen siis auttaa. Toisinaan on kuitenkin niin, että kun ihminen saavuttaa asian, jota on toisilla kadehtinut, siirtyy kateuden kohde seuraavaan, siihen mitä minulta vielä puuttuu!

Ihanaa, kun voi painella sydämiä ilman pistoksia

Itsemyötätunto on kateuden pahin vihollinen. Kun voin lempeästi hyväksyä sen, kuka olen ja mitä minulla on, ei minun tarvitse kadehtia toisia. Voin aidosti iloita toisten saavutuksista tuntematta kateuden pistostakaan. Voin kulkea rinnalla, kannustaa ja painella sydämiä somessa. Voin hyväksyä myös omat kärsimykseni ilman, että ne synnyttävät kateutta muita kohtaan.

Kateuden tunteen äärelle kannattaa pysähtyä. Tunne voi nimittäin kertoa meille tärkeistä asioista. Miksi tunnen kateutta? Olenko pettynyt itseeni? Huolehdinko tarpeistani? Jos esimerkiksi kadehdimme sitä, että toiset ne vaan treenaavat ja pysyvät kunnossa vuodesta toiseen, voi se kertoa, että emme ehkä huolehdi itsestämme tai tarpeistamme parhaalla mahdollisella tavalla. Olisiko aika ja mahdollisuus muutokselle? Jos jäämme kiinni arvostelemasta tai halveksumasta toisen ihmisen valintoja tai tapaa elää, mitä se kertoo meistä?

Tyytyväisyys omaan elämään ja omaan itseensä kaipaa säännöllistä muistuttamista. Kiitollisuus on kummallinen, mutta tehokas juttu.

Jo pelkkä kiitollisuus -sanan ajatteleminenkin auttaa. Ei siinä sen kummallisempia kiitollisuusharjoituksia tarvita.

<3 Anna

Eilen tunsin kiitollisuutta lapsistani, kodistani ja punaisen oranssista uudesta T-paidastani, joka mätsäsi täydellisesti kouluruokalan ompun väriin.

Seuraa minua myös somessa: IG @ansaivo